Urheilija passitettiin kotiin olympialaisista – syynä tämä vapaa-ajalla otettu kuva

Pariisiin olympialaisissa on jo muutamassa päivässä ehtinyt avajaisten jälkeen sattua ja tapahtua jos jonkinlaista kulissien takana. Nyt tuoreimman käänteen takia brasilialainen urheilija on päätetty lähettää takaisin kotimaahansa.

Syy tähän oli tähden julkaisemassa kuvassa.

Brasiliaa Pariisin olympialaisissa edustava uimari Ana Carolina Vieiran, 30, on päätetty lähettää takaisin kotimaahan kesken kisojen.

Päätöksen teki Brasilian olympiakomitea sen jälkeen, kun Vieiran ja tämän poikaystävän luvaton toiminta paljastui sosiaaliseen mediaan jaetun kuvan myötä.

30-vuotias Vieira oli poistunut salaa olympiakylästä kumppaninsa Gabriel Santosin, 28, kanssa ja käynyt vierailulla Eiffer-tornin luona. Paikalta pariskunta oli sitten jakanut lämpimän yhteiskuvan Instagramiin.

Myös Santos edustaa Brasiliaa olympialaisissa uimarina. Olympialaisiin osallistuvia urheilijoita on kuitenkin kielletty poistumasta olympiakylästä ilman lupaa, joten kaksikon tempausta pidetään luvattomana sääntörikkomuksena.

– Kaikki tietävät, että me olemme tulleet tänne töihin ja tekemään töitä Brasilian kunniaksi emmekä lomalle tai leikkimään, Brasilian uintijoukkueen johtaja Gustavo Otsuka kommentoi O Globo -lehdelle tilannetta.

Kulisseissa kuohuu

Vieira päätettiin rangaistuksena lähettää kokonaan kisoista kotiin, kun taas Santos selvisi siitä varoituksella. Maan olympiakomitean virallisen lausunnon mukaan urheilijat ottivat rangaistuksensa vastaan urheasti.

Kulissien takana tilanne tuntuu kuitenkin olleen toinen, sillä O Globon mukaan Vieira itki vuolaasti kuultuaan joukkueenjohtajan päätöksestä.

Myöhemmin Santos julkaisi omalla Instagram-tilillään pitkän kirjoituksen, jossa myöntää tehneensä virheen. Samalla hän kuitenkin painottaa, ettei asiasta ole tuotu esiin kaikkia puolia.

Miehen mukaan pariskunnan ainoa sääntörikkomus oli se, että he eivät olleet ilmoittaneet asiasta joukkueelleen. He matkustivat Santosin mukaan paikalle urheilijoille tarkoitetuilla kuljetuksilla.

– Olemme joutuneet kärsimään hyökkäyksistä väärän tiedon varassa olevien ihmisten tahoilta ja siksi päätin julkaista tämän tekstin tavoitteenani selittää, miten kaikki tapahtui, Santos kirjoittaa.

Santos kertoo jakaneensa oman versionsa voidakseen tuoda esiin todellisen selityksen tapahtumille median tarjoamien rippeiden sijasta. Hän kuvailee kaksikon saaneen osakseen paljon vihaisia viestejä vääriin tietoihin perustuen tapauksen jälkeen.

Selostaja sai potkut

Maanantaina Pariisin olympialaisten kulisseista nousi esiin myös toinen erikoinen tilanne, joka johti lopulta siihen, että kokenut selostaja sai potkut.

Pitkän linjan urheiluselostaja Bob Ballard laukoi suustaan erikoisia asioita naisten vapaauinnin viestin 4×100 metrin matkan aikana, jonka Australia lopulta voitti.

Ballardin seksistinen kommenti nostatti heti valtaisan raivon, jonka myötä hän sai potkut tehtävistään Eurosportilla.

Lue koko juttu asiasta tästä: