Varoitus: penisilliini menettää tehoaan – nyt sairauksista voi tulla hengenvaarallisia

Penisilliini on yksi maailman tärkeimmistä lääkkeistä, joka on pelastanut miljoonia ihmishenkiä viimeisen 90 vuoden aikana. Mutta ylikäytön seurauksena penisilliini on kuitenkin menettänyt tehoaan.

– Me olemme siirtymässä aikaan, jota kutsutaan ”postantibioottiseksi ajaksi”. Tilanne on muuttumassa todella kestämättömäksi, Uppsalan yliopistossa infektiosairauksia tutkiva professori, Otto Cars kertoo SVT-uutisille.

Alexander Fleming löysi antibiootin vahingossa 90 vuotta sitten ja sen avulla voitiin parantaa sairauksia jotka olivat aiemmin tappavia. Tämän jälkeen penisilliiniä on käytetty leikkauksissa, syöpähoitoihin, haavaumiin, keuhkoputkentulehdukseen ja muihin yleisiin sekä harvinaisempiin sairauksiin.

Kuva: Shutterstock

”Me käytämme antibiootteja myös silloin, kun niitä ei tarvita

Penisilliiniä on kutsuttu ihmelääkkeeksi, mutta sen jatkuva käyttö on heikentänyt sen tehokkuutta.

– Me käytämme antibiootteja tilanteissa joissa niitä ei tarvita. Muun muassa viruksiin, nuhaan, yskään ja vilustumiseen, Otto Cars kertoo SVT-uutisille.

Tutkijan ratkaisu ongelmaan

Otto Carsin mukaan käymme taistelua kelloa vastaan ennen kuin penisilliini lopettaa vaikuttamasta ihmisiin.

– Jos me annamme liikaa antibiootteja niin se vaikuttaa suolistobakteereihimme, jos annamme niitä liikaa eläimille niin niiden suolistobakteerit muuttuvat ja tulevat resistanteiksi ja vievät lopulta voiton ja leviävät, jonka seurauksena viime vuosina leviämistä on tapahtunut nopeammin ja nopeammin.

Otto Carsin mukaan ainut keino tilanteen hillitsemiseksi on se että antibioottien määräystä vähennetään samalla, kun uusia antibiootteja kehitetään. Samalla koko maailman tulee päästä käsiksi puhtaaseen juomaveteen. Lisäksi hygienian, terveydenhoidon ja lääkeaineiden tuotantoa tulee vahvistaa globaalisti.

Oheinen kuva ei liity millään tavalla tapaukseen. Kuva: Claudio Bresciani/TT

Nämä ovat hälyttäviä uutisia. Jaa artikkeli, jotta ihmiset olisivat tietoisia antibioottien liikakäytöstä aiheutuvista vaaroista. 

 

Lue lisää aiheesta...