Miljoonat suomalaiset kärsivät samasta ongelmasta verenpaineen kanssa – kiinnitä huomiota näihin 3 seikkaan

Verenpaineeseen vaikuttavat valtavan paljon omat elintavat.

Kuva: Shutterstock

Olkavarresta mitatut verenpainelukemat eivät välttämättä ole yhtä tarkkoja naisilla kuin miehillä, osoittaa viime vuonna ilmestynyt tutkimus. 

Uutispalvelu Duodecimin mukaan ne antavat naisille todellista alhaisempia lukemia.

Lue myös: Kaikki korkeasta verenpaineesta: oireet, vaarallisuus, aiheuttajat sekä normaalit lukemat

Kanadan Quebecissä tehtyyn tutkimukseen osallistui 145 naista ja 355 keskimäärin 66-vuotiasta miestä, joille tehtiin sepelvaltimoiden kuvantamistutkimus. Sen yhteydessä myös heidän verenpaineensa mitattiin suoraan valtimosta sekä olkavarresta.

Olkavarresta mitattuna miesten ja naisten verenpaineet olivat samalla tasolla. Valtimosta mitatut verenpainelukemat kuitenkin olivat naisilla noin 6 mmHg korkeampia. Näin ollen naisten verenpaine oli todellisuudessa korkeampi kuin mitä tavallinen mittaus kertoi.

Vaikuttavana tekijänä pituus?

Ero voi selittyä pitkälti henkilön pituudella.

JAMA Network Open -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa todettiin, että mitä lyhyempi potilas oli, sitä suurempia olivat myös erot.

Koska naiset ovat keskimäärin miehiä lyhyempiä, myös tulokset näyttävät eroavaisuuksia.

Tulosten varmistaminen vaatii lisätutkimuksia. Jos ne vahvistavat havainnon, saattaa se selittää, miksi naiset sairastuvat miehiä todennäköisemmin sydän- ja verisuonisaurauksiin vaikka verenpaine tavallisten mittausten mukaan olisikin samalla tasolla.

Korkea verenpaine kun on merkittävä sydän- ja verisuonitautien riskitekijä.

Kahdella miljoonalla suomalaisella on kohonnut verenpaine

Noin kahdella miljoonalla suomalaisella on kohonnut verenpaine. Kohonnutta verenpainetta hoidetaan usein lääkkeillä, mutta sitä voi myös laskea ja sen nousua ehkäistä elintapojen avulla.

Säännöllinen kestävyysliikunta pienentää tutkitusti ylä- ja alalepoverenpainetta jopa neljä yksikköä (mmHg). Reipasta kestävyysliikuntaa tulisi harrastaa vähintään 30 minuuttia päivässä.

Myös säännöllinen lihasvoimaharjoittelu voi pienentää kohonnutta lepoverenpainetta.

Lihasvoimaharjoittelu voi pienentää lepoverenpainetta. Kuva: Shuttestock

Elintapojen merkitys

Kenellekään tuskin tulee uutena tietona, että tupakointi on erittäin pahaksi tereydellesi, ja niin myös verenpaineelle. Tumppaa rööki siis jo tänään.

Myös ylipaino on merkittävä tekijä kohonneessa verenpaineessa, ja etenekin vyötärölle kertyneet kilot vaikuttavat.

Kun ylipainoa on yli 15 kiloa, on kohonneen verenpaineen todennäköisyys kolminkertainen normaalipainoiseen henkilöön verrattuna.

Verenpainetta voi alentaa myös vähentämällä suolan syömistä. Suomalaiset käyttävät suolaa keskimäärin reippaasti yli suositusten. Suolan lisäksi kohonneesta verenpaineesta kärsivän kannattaa välttää lakritsituotteita ja runsasta alkoholinkäyttöä.

Lue myös: Laitoitko ruokaan vahingossa liikaa suolaa? Yksinkertainen niksi pelastaa aterian hetkessä

Lue myös: Korvaa nuudelipussien suolapommimausteet tällä chiliöljyllä – kehosi ja makuhermosi kiittävät

Muutkin lautaselta löytyvät valinnat vaikuttavat suuresti verenpaineeseen.

Vaaleat viljatuotteet kannattaa vaihtaa täysjyvätuotteisiin, sillä ravintokuidun lisääminen auttaa laittamaan kohonneen verenpaineen ruotuun.

Verenpaineelle tukee hyvää myös kaliumin ja magnesiumin saannin lisääminen.

Lue myös: Liian vähäisellä magnesiumin saannilla voi olla vakavia seurauksia – lisää näitä ruoka-aineita ruokavalioosi

Kaliumia saa riittävästi syömällä runsaasti vihanneksia, hedelmiä ja kasviksia. Hyviä magnesiumin lähteitä taas ovat esimerkiksi siemenet, pähkinät, täysjyväviljat, kasvikset, hedelmät ja marjat.

Stop stressille

Stressi voi jo itsessään nostaa verenpainetta, mutta se vaikuttaa verenpaineeseen myös muilla tavoin.

Stressaantunut ei välttämättä jaksa harrastaa riittävästi liikuntaa ja turvautuu helpommin suolapitoiseen pikaruokaan, alkoholiin ja tupakkaan.

Tutkimusten mukaan stressin aiheuttamaa verenpaineen nousua voi vähentää kaikkein tehokkaimmin kahdella keinolla: kuuntelemalla rauhoittavaa musiikkia ja vähentämällä työtaakkaa.

Myös meditaatio ja hengitysharjoitukset voivat auttaa verenpaineen laskemisessa.

Myös työpäivien lomassa on hyvä muistaa ottaa hetki taukoa ja hengitellä rauhassa. Kuva: Shutterstock

Hiipii varkain

Verenpaineen kohoaminen ei yleensä juurikaan tunnu tai oireile, vaan vaiva hiipii varkain.

Terveyskirjaston mukaan hyvin paljon kohollaan oleva verenpaine voi aiheuttaa päänsärkyä tai huimauksen tunnetta, mutta aina ei niitäkään esiinny.

Tuoreen tutkimuksen mukaan myös univaikeudet ja päiväväsymys voivat liittyä korkeaan verenpaineeseen.

Duodecimin uutisoiman tutkimuksen mukaan huonosti nukkuvien ja univaikeuksista kärsivien verenpaine oli koholla yli kaksi kertaa todennäköisemmin kuin muiden osallistujien. Myös kuorsaaminen ja uniapneaoireet liittyivät kohonneen verenpaineen todennäköisyyteen.

Verenpaine voi silti olla hyvin korkea ilman, että asiasta on tietää mitään. Se selviää vain mittaamalla.