Liikunta kannattaa ajoittaa tähän vuorokauden aikaan – polttaa eniten rasvaa

Uusi tutkimus paljastaa, mihin aikaan vuorokaudesta treeni polttaa parhaiten rasvaa.

treeni
Treenin ajankohdalla on väliä rasvanpoltossa. Kuva: Shutterstock

Uusi ruotsalainen tutkimus on paljastanut, että aamuharjoittelu polttaa kehon rasvaa tehokkaammin kuin harjoittelu myöhemmin päivällä.

Lue myös: Tutkijat: Nämä juurekset suojaavat sinua koko ajan Suomessa yleistyvältä kansan sairaudelta

Lue myös: Olet kakannut väärin koko ikäsi – näin saat suolesi oikeaan asentoon tarpeiden tekemistä varten

Uuden hiirillä tehdyn tutkimuksen mukaan fyysinen aktiivisuus varhain päivällä voi lisätä rasva-aineenvaihduntaa.

Tutkimuksessa havaittiin, että varhaisessa vaiheessa tapahtunut aktiivisuus lisää aineenvaihduntaa. Ihmisten kohdalla tämä tarkoittaa siis sitä, että liikunta kannattaa ajoittaa aamuun.

Asiantuntijoiden mukaan fyysinen aktiivisuus eri vuorokaudenaikoina voi vaikuttaa kehoon eri tavoin, koska biologiset prosessit riippuvat solujen vuorokausirytmeistä ja kehon sisäisestä kellosta.

– Tuloksemme viittaavat siihen, että myöhäinen aamuharjoitus voisi olla tehokkaampaa kuin myöhäinen iltaharjoitus aineenvaihdunnan ja rasvanpolton tehostamisessa. Jos näin on, tämä tieto voi osoittautua arvokkaiksi ihmisille, jotka ovat ylipainoisia, professori Juleen Zierath Ruotsin Karolinska Institutetista sanoi.

Aamuinen liikunta kannattaa siis ottaa osaksi arkirutiineja!