Lääkärin varoitus: Tämän takia et saa koskaan juoda liikaa vettä

Onko mahdollista juoda liian paljon vettä?

Näin kesäkuumalla sitä voisi kuvitella, että vastaus olisi ei, mutta itseasiassa totuus on toinen. Vettä voi juoda liikaa ja sillä voi tällöin olla negatiivisia vaikutuksia kehollesi ja terveydellesi. Siksi kannattaakin joskus miettiä, tuleeko vettä juotua tarpeeseen – kuten janoon – vaiko muuten vain, vaikka ei olisikaan janoinen.

Kesän kuumimpina päivinä monet meistä varmistavat, että juomme enemmän vettä kuin tavallisesti. Vesi on virkistävää ja nesteyttää kehoamme samalla kun se mukavasti viilentää kuumuutta auringon porottaessa taivaalta täydellä tehollaan.

Elämämme aikana kuulemme jatkuvasti, kuinka tärkeää veden juominen oikeasti on. Siihen sisältyy ihan tutkittua faktaa, mutta on olemassa myös toinen puoli, jota monet eivät ole edes koskaan ajatelleet.

– Uskon, että useammat ihmiset riskeeraavat terveytensä juomalla liikaa kuin liian vähän. On vähintäänkin yhtä haitallista juoda liian paljon vettä kuin liian vähän, toteaa Karoliinisen instituutin lääketieteen emeritus professori Bengt Fagrell MåBra -sivustolle.

Joten kysymys tietysti kuuluukin: Kuinka paljon vettä pitäisi juoda?

– Juo silloin, kun olet janoinen. Tavallisessa tilanteessa ihminen ei tarvitse tämän enempää vettä, vaikka olisit esimerkiksi urheilemassa kevyemmin, professori Fagrell sanoo.

Juo vettä kuntoilun aikana

On siis tärkeää kuunnella kehoasi ja juoda vettä silloin, kun tuntee janon – eikä vain siksi, että saisi juotua tietyn litramäärän päivässä.

– Kovan kuntoilun yhteydessä, kuten maraton tai triathlon, sinun tulee tietysti juoda enemmän johtuen kovasta fyysisestä rasituksesta, joka sotkee kehomme janosignaalin, Fagrell toteaa.

Vesimyrkytys

Jos ihminen juo liikaa vettä, voi siitä seurata vesimyrkytys. Samalla se voi aiheuttaa epätasapainoa kehomme suolatasapainossa ja johtaa pahimmillaan jopa hyponatraemiaan, eli alhaiseen natriumin määrään veressämme. Hyponatraemia voi kehittyä liiasta veden kertymisestä kehoon tai liiallisesta natriumin saannista.

Lievän hyponatraemian oireita voivat olla: , väsymys ja lihassärky. Pahimmissa tapauksissa tunnet olosi sekavaksi ja oksennat. Se voi johtaa myös kramppeihin sekä turvotukseen sisäelimissä, kertoo MåBra.

Tärkeintä on tietysti seurata omaa kehoa ja toimia sen mukaan. Veden juominen on tärkeää varsinkin helteillä, mutta kuten yllä todettiin niin siinäkin maltti on valttia. Jaa tätä tietoa ystävillesi, jotta kaikki saavat tietää, kuinka paljon vettä tulisi oikeasti juoda!
 

Lue lisää aiheesta...