Kehosi varoittaa sinua: 5 merkkiä, että maksaläiskäsi voi olla vaarallinen – tunnistatko oireet?

Useimmilta meistä löytyy iholta tummia läiskiä, jotka ovat vain osa meitä ihmisinä. Vaikka suurin osa luomista ja maksaläiskistä onkin täysin harmittomia, niin niihin on silti syytä välillä kiinnittää huomiota.

Osa kehoon ilmestyneistä tummista läiskistä tai luomista voivat nimittäin kieliä jopa syövästä.

Mikä ihmeen maksaläiskä?

Iholta löytyvät tummat maksaläiskät ja melasmat ovat täysin tavallisia, joita löytyy lähes jokaiselta meistä. Niitä on paljon erilaisia ja eri muotoisia, mutta helpoiten ne tunnistaa siitä, että iholta löytyy pieni kohta, joka on kokonaan esimerkiksi eri värinen kuin muu alue sen ympärillä.

Maksaläiskien tumma väri on peräisin melaniinin kertymästä, joka muuttaa ihon tavallisesti ruskeammaksi auringossa ollessa.

Yleinen käsite tällaisille ihomuutoksille on hyperpigmentaatio. Maksaläiskistä puhutaan yleensä iäkkäämpien ihmisten ja etenkin naisten kohdalla, kun taas nuoremmilla kyse on melasmasta.

Nimestään huolimatta maksaläiskillä ei ole mitään tekemistä maksan kanssa. Niitä esiintyy erityisesti ylävartalossa kasvoilla, olkapäillä sekä kyynärvarsissa.

Molempia esiintyy etenkin kesällä auringon UV-säteilyn vaikutuksesta. Joillain on myös niin kutsutusti syntymämerkkinä jonkinlaisia pigmenttimuunnoksia kehossa.

Liver spots
Liver spot on a woman’s neck. Photo: Shutterstock

Useimmat pigmenttimuutokset ovat täysin vaarattomia, mutta koska ne voivat myös muuttaa muotoaan syöväksi, on tärkeää osasta tuntea oma kehonsa ja seurata niiden kehitystä.

Miksi joillain on enemmän maksaläiskiä kuin muilla?

Maksaläiskien selkeimmät kolme tekijää ovat perinnöllisyys, auringossa vietetty aika eli UV-säteily sekä hormonaaliset muutokset.

Tästä johtuen on hyvin yleistä, että etenkin raskaana olevien naisten iholla voi tapahtua pigmentaatiomuunnoksia. Läiskät ja luomet ovat väriltään ja muodoiltaan erilaisia, eikä yksikään ole samanlainen kuin toinen.

Syöpäjärjestöjen yleinen ohjenuora on se, että etenkin yli 30 vuoden iässä syntyviä uusia läiskiä sekä muutoksia pigmentaatiossa on hyvä käydä näyttämässä ihotautilääkärille varmuuden vuoksi.

Age spots, also called liver spots.  Photo: Shutterstock
Muutoksia ihon pigmentaatiossa. Kuva: Shutterstock

Onko maksaläiskäni vaarallinen?

Useimmat pigmentaatio muutokset sekä maksaläiskät ovat täysin harmittomia, mutta ne voivat myös pahimmassa tapauksessa kehittyä syöväksi.

Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää jälkiin silloin, jos ne muuttavat muotoaan tai esimerkiksi kasvavat kokoa.

Monet ihmiset elävät autuaassa epätietoisuudessa pitkän aikaa pohtien, onko kehoon ilmestynyt jälki vaarallinen vai ei, mutta asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että lääkärin palkeille on syytä hakeutua, jos jokin alla olevista määreistä täyttyy kohdallasi:

  • Maksaläiskä tai pigmentaatio muuttuu haavaksi
  • Maksaläiskä kasvaa tai muuttaa muotoaan
  • Maksaläiskän väri muuttuu tai se vaikuttaa tulehtuneelta
  • Jälki alkaa kutista ja iho kuivuu
  • Alueelta vuotaa verta

Mahdollinen syöpä

Erityisesti yli 30 vuoden iässä tapahtuvat muutokset ihon pigmentaatiossa ovat sellaisia, joista on tärkeää puhua lääkärin kanssa.

Uudet tai muuttuvat läiskät voivat olla merkkejä ihosyövästä eli melanoomasta. Ihosyövän riski kasvaa iän myötä ja etenkin luonnostaan vaalea ihoisemmat ihmiset ovat sille alttiimpia kuin muut.

Onko maksaläiskiä syytä yrittää poistaa?

Mikäli iholtasi löytyy pigmentaatiomuunnos, joka täyttää jonkin aiemmin mainituista kriteereistä, niin yleisin hoitomuoto on niiden leikkauttaminen.

Päätöksen tekee kuitenkin aina lääkäri, joten asiasta ei kannata huolestua ennen ihotautilääkärin konsultaatiota.

Hoitotavat

Vaaralliset maksaläiskät voidaan poistaa joko leikkaksella, laseroinnilla tai jäädytyksellä. Yksi uusista hoitomuodoista on myös diathremia, jossa kudosta poltetaan sähköisen vastuksen avulla.

Hoitotoimenpide onnistuu yleensä normaalin sairaanhoidon piirissä, mutta mikäli taustalla on vain kosmeettinen haitta, niin potilas joutuu maksamaan toimenpiteestä itse.

Liver spots / age spots on a woman.  Photo: Shutterstock
Kuvituskuva: Shutterstock

Lähteet: kaikkisyovasta.fi, Terveyskirjasto

On tärkeää muistaa, että jokainen ihminen on yksilö ja myös ihomme muutokset ovat yksilöllisiä. Siksi on erittäin tärkeää konsultoida aina lääkäriä, mikäli epäilet jonkin olevan pielessä terveytesi kohdalla.