Olga Inkeri Valentina Temonen (o.s. Koskikalio) on suomalainen näyttelijä ja tuottaja. Olga Temonen syntyi 23. tammikuuta vuonna 1978 Nurmeksessa. Temonen on koulutukseltaan elokuvanäyttelijä.
Temonen nousi suuremman yleisön tietoisuuteen 2000 luvun alussa näyteltyään useissa kotimaisissa televisiosarjoissa. Erityisen hyvin hänet muistetaan Salatut elämät -sarjasta, jossa hän näytteli Noora Autiota vuosina 2007-2008, 2009-2010 ja vuonna 2017.
Tämän lisäksi hänet on nähty mukana kotimaisissa elokuvissa sekä musiikkivideoilla, kuten Apulannan Pahempi toistaan ja Samuli Edelmannin Enkelten tuli. Temonen on kirjoittanut myös suosittua Olgan kotona -blogia ja hänet on nähty mukana muun muassa Master Chef VIP -kilpailussa vuonna 2021.
Olga Temosen perhe
Olga Temonen on naimisissa Apulanta -yhtyeestä tunnetuksi tulleen Tuukka Temosen kanssa. Pariskunta meni naimisiin vuonna 2008 Iitin kirkossa ja heillä on kolme yhteistä lasta.
Muusikon uransa jälkeen Tuukka Temonen on tehnyt työtä tuotantopuolella televisiossa sekä toiminut ohjaajana ja tuottajana muun muassa musiikkivideoille. Hänen ensimmäinen pitkä fiktiivinen elokuvansa oli Apulanta-yhtyeen varhaisista vuosista kertonut Teit meistä kauniin, jonka hän tuotti yhdessä vaimonsa Olgan kanssa.
Olga Temonen ja aivosyöpä
Olga Temonen paljasti joulukuussa 2023 saaneensa diagnoosin neljännen asteen aivosyövästä. Hän oli saanut tiedon diagnoosista aiemmin ja jakanut asian perheelleen ennen kuin päätti puhua siitä julkisesti.
Diagnoosin jälkeen Temonen kävi läpi sädehoitoja Suomessa ja kävi sen jälkeen lisähoidoissa ulkomailla Saksassa sekä Alankomaissa. Temonen on jakanut tietoa voinnistaan ja jaksamisestaan sairauden kanssa avoimesti sosiaalisessa mediassa.
Olga Temonen asuu maalla
Olga Temonen asuu puolisonsa Tuukka Temosen ja parin lasten kanssa maaseudulla Iitissä. Temoset ovat perustaneet idylliseen maalaiskotiinsa kotieläinpihan nimeltä Olgan farmi ja lisäksi ravintolan. Ravintola Pehtori tarjoaa pizzaa ja kahvia.