Mikko Johannes Leppilampi on suomalainen näyttelijä, juontaja, laulaja ja alamäkiluistelija. Leppilampi on syntynyt 22. syyskuuta Pälkäneellä. Hän voitti parhaan miespääosan Jussi-palkinnon ensimmäisestä elokuvaroolistaan Helmiä ja sikoja -elokuvassa vuonna 2004.
Jääkiekkoa tosissaan ja korkealla tasolla nuorena pelannut Leppilampi pääsi lajitaitojensa avulla opiskelemaan Kanadaan, jossa hän on kertonut lopulta löytäneensä oman polkunsa. Trinity Collegessa opiskellessaan hän osallistui muun muassa draamaryhmään, teki musikaaleja ja oli mukana koulun kuorossa.
Suomessa hän edusti Helsingin IFK:ta alle alle 16-vuotiaden, alle 18-vuotiaiden ja alle 20-vuotiaiden SM-sarjoissa. 2010-luvulla Leppilampi lähti mukaan alamäkiluisteluun päästen jopa MM-kisojen finaaliin asti vuonna 2014.
Mikko Leppilammen ura
Leppilammen esikoisalbumi Mikko Leppilampi julkaistiin 10. toukokuuta 2006. Albumilta on julkaistu singlet ”Salaisuus” ja ”Tähti”.
Leppilampi pääsi Teatterikorkeakouluun sisään jo vuonna 2000, mutta opinnot jäivät kesken elokuvauran alkaessa. Uutta musiikkia hän on julkaissut viimeksi vuonna 2021, kun he levyttivät yhdessä Krista Siegfriedsin kanssa joulusinglen ”Valkea joulu”.
Leppilampi on juontanut useita televisio-ohjelmia, muun muassa syksystä 2010 lähtien Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaa sekä Tähdet, Tähdet- ja SuomiLove -ohjelmia. Vuonna 2007 hän juonsi yhdessä Jaana Pelkosen kanssa Suomessa järjestetyt Eurovision laulukilpailujen semifinaalit ja finaalin.
Hänen tunnetuimpia elokuviaan ovat Paha maa, Tyttö sinä olet tähti, Joulutarina sekä Vares-elokuvat.
Television puolella Leppilampi on näytellyt muun muassa Ivalo-, Onnela- ja Karkurit-sarjoissa.
Mikko Leppilammen perhe
Leppilampi on gospelmuusikko Jukka Leppilammen poika ja hänen äitinsä on Anu Leppilampi. Mikko Leppilammen eno on Kummelista tuttu Olli Keskinen.
Mikko Leppilampi ja lääkäri Emilia Vuorisalmi avioituivat kesällä 2005. Heidän tyttärensä syntyi vuonna 2005 ja aviopari erosi tammikuussa 2011. Leppilampi seurusteli ja asui avoliitossa vuosina 2011–2018 valokuvamalli Maryam Razavin kanssa. Vuodesta 2021 lähtien Leppilampi on ollut naimisissa Beata Leppilammen kanssa. Heille syntyi saman vuoden syyskuussa ensimmäinen yhteinen lapsi, Kaspian. Toinen lapsi, Gabriel, syyskuussa 2023, isänsä syntymäpäivänä.
Mikko Leppilampi ja rikossyytteet
Leppilammesta oli tehty rikosilmoitus Inarissa huhtikuussa 2024. Asiasta kertoi tuolloin Seiska-lehti. Sen mukaan väitetty ahdistelu olisi tapahtunut naisen työpaikalla ja Leppilampi olisi toiminut asiattomasti asiakaspalvelutilanteessa.
Ivalossa kuvattiin keväällä 2024 Ivalo -tv-sarjaa. Poliisin tutkima epäily seksuaalisesta ahdistelusta ei Seiskan mukaan tapahtunut kuvausten aikana, vaan Leppilammen vapaa-ajalla.
Hän ei kuitenkaan saanut syytettä seksuaalisesta ahdistelusta. Syyttäjä ei löytänyt todennäköisiä syitä rikoksesta epäillyn syyllisyyden tueksi. Syyttämättäjättämispäätös tehtiin marraskuussa 2024.