Donald Trump (syntynyt 14.6.1946) on liikemies, kiinteistömoguli ja Yhdysvaltojen 45. sekä 47. presidentti. Trump nousi julkisuuteen 1970-luvulla, kun hän otti hallintaansa isänsä kiinteistöimperiumin ja kasvatti siitä entistä menestyneemmän bisneksen, jonka nimesi uudestaan The Trump Organizationiksi. Trumpista tuli ensimmäisen kerran presidentti vuonna 2017 ja toisen kerran hän nousi valtaan vuonna 2025.
Donald Trump – lapsuus
Donald Trump syntyi 14. kesäkuuta vuonna 1946. Hänen isänsä oli Fred Trump ja äitinsä Mary Anne MacLeod Trump. Donald oli vanhempiensa keskimmäinen lapsi ja hänellä on vanhempi sisko, Maryanne, vanhempi veli, Fred Jr, sekä kaksi nuorempaa sisarusta: Elizabeth ja Robert.
Trump vietti nuoruutensa Queensin kaupunginosassa New Yorkissa yhdessä sisarustensa kanssa. Hänen isänsä Fred Trump oli tehnyt pohjatyöt kiinteistöimperiumille, josta Donald myöhemmin nousi julkisuuteen. Isänä Fred Trumpin on kerrottu olleen vaativa. Hän halusi lastensa olevan mukana perheen yrityksessä ja kaikki tekivätkin niin omalla tavallaan.
Donald Trump osoitti jo nuorena kiinnostusta sekä intohimoa kiinteistö- ja rakennusmaailmaa kohtaan rakentaen puisista palikoista pilvenpiirtäjiä.
Missä Donald Trump kävi koulua?
Donald Trump kävi koulua New York Military Academyssa ja myöhemmin hän suoritti myös liiketalouden tutkinnon arvostetussa Pennsylvanian yliopiston Wharton School of Finance and Commercessa.
Otti haltuun Trump imperiumin isänsä jälkeen
Vuonna 1971 Donald otti haltuun isänsä yrityksen ja nimesi sen uudestaan Trump Organizationiksi. Hän kasvatti yritystä ja lähti mukaan moniin kiinteistömaailman aloihin, kuten hotelleihin, asuin- ja kaupallisiin rakennuksiin sekä kasinoihin että golfkenttiin.
Trump siirsi tähtäimensä pelkästä Brooklynin alueesta Manhattanille sekä moniin muihin kaupunkeihin, kuten Atlantic City ja New Jersey. Lopulta tuo siirto teki hänestä todellisen kiinteistömogulin koko New Yorkin osavaltiossa.
Nousu julkisuuteen "Diili" -ohjelman kautta
2000-luvun alussa Donlad Trump oli tunnettu niin liike-elämän kuin kiinteistöpiirien parissa New Yorkin kaupungissa. Vuonna 2004 kaikki kuitenkin muuttui, kun hän sai oman televisio-ohjelmansa, The Apprentice. Ohjelma tunnetaan Suomessa nimellä Diili. Ohjelmaa esitettiin NBC-kanavalla ja siitä tuli valtava menestys. Joka viikko kymmenet miljoonat ihmiset seurasivat innolla osallistujia, jotka toivoivat saavansa työpaikan Trumpin yrityksestä.
Ohjelman kuvausten aikaan Trump alkoi myös lausua kuuluisaiksi noussutta iskulausettaan "You're fired" (suom. Saat potkut), joka on seurannut hänen mukanaan tähän päivään saakka.
Trump pysyi mukana Diilissä vuoteen 2015 saakka, jonka jälkeen Arnold Schwarzenegger otti hänen paikkansa. Ohjelmaa esitettiin tuon jälkeen vain yksi kausi, kunnes se lopetettiin Yhdysvalloissa.
Donald Trumpin perhe, lapset, avioliitot & avioerot
Donald Trump on ollut naimisissa kolmen naisen kanssa: Ivana Trump, Marla Maples ja Melania Trump. Trump ja Ivana menivät naimisiin vuonna 1977 ja saivat kolme lasta: Donald Jr., Ivanka sekä Eric.
Avioiitto päättyi kuitenkin äkisti vuonna 1990, kun Ivana hanki avioeroa saatuaan tietää Donaldin syrjähypystä Marla Maples nimisen naisen kanssa. Trump ja Maples menivät myöhemmin naimisiin vuonna 1993. He saivat ainoan lapsensa, Tiffanyn, vain kuukausia ennen häitään. Avio-onni päättyi kuitenkin vuonna 1997 eroon.
Trump tapasi nykyisen vaimonsa Melanian (o.s. Knauss) 1990-luvun lopulla. Pariskunta meni naimisiin vuonna 2005 ja he saivat poikansa Barron Trumpin alkuvuodesta 2006.
Donald Trumpin ikä
Donald Trump on 78-vuotias. Hän täyttää 79 vuotta 14. kesäkuuta 2025.
Kuinka pitkä Donald Trump on?
Kun Donald Trumpista otettiin kuuluisaksi noussut pidätys kuva Fultonin piirikunnan vankilassa, hänen pituudekseen merkittiin 6"3 joka tarkoittaa 190 cm.
Donald Trumpin hiukset
Donald Trump herätti paljon huomiota kun hän muutamaa päivää ennen joulua tervehti fanejaan Mar-a-Lagossa hiustyylissä, joka poikkesi totutusta. Hänen hiuksensa oli kammattu taakse molemmilta puolilta ja edestä päin katsottuna sen näytti niin kutsutulta "mullet" takatukalta.
Ei kuitenkaan ole mitään merkkejä siitä, että Trump olisi yllättäen vaihtanut ikoniseksi noussutta hiustyyliään. Jouluinen tukka oli perua hänen aiemmin käyttämästään hatusta.
Donald Trump valittiin Time-lehden vuoden henkilöksi
Vuonna 2024 Time-lehti nimesi Donald Trumpin vuoden henkilöksi. Perusteluissa valinnan syiksi kerrottiin muun muassa "Historiallisen paluun tekemisestä, kerran sukupolvessa nähtävän poliittisen muutoksen puskemisesta, Yhdysvaltain presidentin roolin ja Yhdysvaltojen roolin muuttamisesta maailmassa."