Tämä nerokas rullaresepti leviää nyt ympäri maailman – Kun näin sen täytteet kiljahdin riemusta

Tarvitset:

Pohjaan

Täytteeseen:

Toimi näin:

1. Keitä kukkakaalit. Käytä sitten avuksi keittiöpyyhettä ja purista ylimääräiset nesteet ulos ennen kuin muussaat kaalit omaan kulhoonsa.

2. Sekoita joukkoon muna, mozzarella, parmesaani, mausteseos, valkosipuli, suola, pippuri ja sekoita.

3. Levitä seos leivinpaperille pellille tasaisesti ohuena kerroksena ja aseta se uuniin 200 asteeseen noin 20 minuutiksi.

4. Ota pohja ulos uunista ja levitä päälle kerros tuorejuustoa. Lisää sitten pilkotut tomaatit sekä persilja.

5. Paista liha pannulla yhdessä rosmariinin ja valkosipulin kanssa oman makusi mukaan. Nosta sitten valmiit palaset rullan täytteeksi. Viimeistele täytekerros lisäämällä vuohenjuusto sekä hunajaa ja vielä ripaus suolaa sekä pippuria.

6. Nosta pohjan alla olevaa leivinpaperia ja käytä sitä apunasi rullaten koko komeus kasaan. Laita rulla sitten kokonaisuudessaan vielä takaisin uuniin 200 asteeseen noin 10 minuutiksi.

7. Nyt se on valmista ja herranjestas, miten hyvältä se näyttää. Ei muuta kuin syömään!

Voit katsoa ohjeet vaihevaiheelta vielä alla olevalta videolta:

Exit mobile version