Murskaa nachoja ja kaada ne vuokaan – vain vilkaisu lopputulokseen ja olen täysin myyty

Jauheliha, tacomauste, raastettu juusto sekä maissi ovat ainesosia, jotka ovat monille tuttuja esimerkiksi tortillojen tai tacojen välissä.

Erilaiset tacot ja tortillat ovatkin nousseet viime vuosian entistä suosituimmiksi myös kotona valmistettavina aterioina, sillä niiden tekeminen ei vaadi paljoa aikaa ja täytteiden avulla voi itse päättää helposti, miltä oma ruoka maistuu.

Minä rakastan tortilloja sekä tacoja, mutta niihin liittyvän tiskin määrä on usein rasittava. Kaikki täytteet pitää aina pilkkoa ja asetella omiin kulhoihinsa, mikä teettää hieman lisää työtä sitten ruokailun päälle, kun niitä alkaa tiskaamaan.

Jotta koko perhe saa juuri sellaiset täytteet kun haluaa, niin täytevalikoimasta täytyy löytyä kaikkea maan ja taivaan väliltä ja samalla kulhojakin on sitten pöydällä likaisena ruokailun jälkeen yhtä paljon.

Tässä onkin nyt loistava keino, jonka avulla voit poistaa välistä kaiken tuon ylimääräisen työn tiskeihin liittyen. Tässä on ohje herkulliseen tacovuokaan!

Tarvitset:

Toimi näin:

1. Paista jauheliha pienessä määrässä öljyä, kunnes se on saanut kauniin värin. Lisää joukkoon tacomausteet sekä salsa ja anna seoksen kiehua pannulla.

2. Murskaa nachoja pienemmiksi, mutta älä tee pelkkiä murusia.

3. Leikkaa kirsikkatomaatteja halki keskeltä pilkkoen ne pienemmäksi.

4. Ota uunivuoka ja asettele pohjalle kevyt kerros murskattuja nachoja. Kaada sitten joukkoon paistettu jauheliha, créme fraiche, tomaatit, maissi sekä jalapenot.

5. Päällystä koko herkku vielä toisella kerroksella murskattuja nachoja ja viimeistele koko komeus peittelemällä päällä olevat nachot ja koko vuoka raastetulla juustolla.

6. Laita vuoka uuniin 175 asteeseen noin 25-30 minuutiksi, tai kunnes pinnalla oleva juusto on sulanut ja muuttunut kauniin kultaisen ruskeaksi väriltään.

7. Nauti!

Huomioi, että voit laittaa täytteeksi tietysti aivan mitä itse haluat lisätä! Itse olen havainnut esimerkiksi puna- ja valkosipulin toimivan erittäin hyvin, kun ne paistaa yhdessä jauhelihan kanssa.

Lihan sijaan proteiinina voi käyttää tietysti mitä tahansa korviketta, kuten vaikkapa nyhtökauraa tai härkistä.

Exit mobile version