Naisen isä kuoli vuonna 2007 – 9 vuotta myöhemmin kaikki yllättyvät nähtyään, kuka polvistuu hänen hautansa eteen

Eräänä iltana Kristina antoi poikaystävälleen Matthew’lle kyydin juna-asemalle.

Pariskunta oli ollut yhdessä jo viisi vuotta, mutta nyt he eivät näkisi toisiaan muutamaan päivään.

Matthew oli kertonut ottavansa hieman lomaa ja lentävänsä tapaamaan ystäviään toisessa osavaltiossa – mutta muutamia kuukausia myöhemmin hänen matkansa todellinen syy selvisi..

Instagram / Matthew Russo

Matthew ja Kristina asuvat Kaliforniassa Yhdysvalloissa ja he ovat olleet yhdessä vuodesta 2011 lähtien.

Vuoden 2016 alussa Matthew kuitenkin tunsi, että hän olisi valmis kosimaan Kristinaa.

Hänen erikoinen sekä koskettava kosintansa oli kuitenkin lopulta sellainen, että se saa varmasti paatuneimmankin sydämen sulamaan.

Aluksi Matthew valehteli tyttöystävälleen olevansa matkalla muutamaksi päiväksi New Yorkiin, jossa hän tapaisi ystäviään.

Kuva: Youtube

Todellisuudessa poikaystävä otti mukaansa kameran ja suuntasi matkalle ympäri Yhdysvaltoja tapaamaan Kristinan perheenjäseniä.

Matthew vieraili ensimmäisenä Kristinan äidin Angelinan luona, joka sai kokea elämänsä yllätyksen, kun tyttären poikaystävä paljasti suunnitelmansa.

Sanomattakin on kuitenkin selvää, että hän oli hyvin liikuttunut vävypoikansa tempauksesta.

Kuva: Youtube

Myös Kristinan isoäiti, joka asuu Las Vegasissa, sai pian Matthewn vierailulle luokseen.

Isoäiti kertoi Matthew’n nauhoittamalla videolla, että Kristinan saamalla vihkisormuksella on hyvin erityinen merkitys. Siinä on nimittäin yksi yksityiskohta, josta suku on hyvin ylpeä.

Kun Matthew suunnitteli Kristinan kosintaa, hän sai isoäidiltä timanttisormuksen, joka oli ollut suvussa yli 80 vuoden ajan. Tuo samainen timantti koristaa nyt sormusta, jolla Matthew aikoi kosia häntä.

Kuva: Youtube

Mutta yksi Matthew’n vierailuista oli vielä muita tärkeämpi.

Matthew oli nimittäin päättänyt myös vierailla Kristinan isän haudalla Highland Millsissä New Yorkissa. Kristina menetti isänsä tämän kuoltua vuonna 2007, mutta oli aina kertonut poikaystävänsä muistuttavan häntä paljon rakkaasta isästään.

Niinpä upeana eleenä Matthew päätti vierailla myös Kristinan isän haudalla ja pyytää tältä lupaa tyttärensä käteen. Hän myös lupasi polvillaan haudan edessä istuessaan, ettei pettäisi isän luottamusta ikinä.

Kuva: Youtube

Muutamia kuukausia matkan jälkeen Matthew onnistui huijaamaan täysin tietämättömän tyttöystävän mukaansa viinitarhalle, jossa oli hänen mukaansa tarkoitus juhlia heidän yhteisen ystävänsä syntymäpäiviä.

Vielä erityisemmän paikasta teki se, että se oli samainen viinitila, jossa pariskunta oli rakastunut toisiinsa tavatessaan viisi vuotta siten.

Kesken juhlallisuuksien Kristina sai kuitenkin nähtäväkseen videon, jonka hänen poikaystävänsä oli tehnyt tätä varten.

Katso koko video itse tästä alapuolelta, mutta varoitus – tämä on oikeasti liikuttavaa:

Tämän täytyy olla yksi romanttisimmista asioista, jonka olen nähnyt pitkään aikaan. Minun oli todella vaikea pidätellä kyyneleitä sitä katsellessani.

Isot aplodit Matthew’lle, sillä tästä hienompaa kosintaa on vaikea edes kuvitella.

Jaa tätä, jos olet samaa mieltä!