Vauva syntyi suolet kehon ulkopuolella – lääkärit pelastivat hänen henkensä yllättävällä keinolla

Lapsen syntymä on varmasti jokaisen vanhemman ikimuistoisin hetki elämässä. Synnytyksessä voi kuitenkin ilmetä ongelmia, jonka takia on varauduttava kaikkeen. Kaikki vanhemmat tietenkin toivovat synnytyksen sujuvan suunnitelmien mukaisesti.

22-vuotias Dorinda Vosloo synnytti esikoisensa, joka joutui kiireelliseen leikkauksen vain muutaman tunnin ikäisenä. Tutkimukset olivat osoittaneet, että sikiö oli terve. Poikavauva syntyi neljä viikkoa etuajassa.  

Vanhemmat järkyttyivät synnytyksessä huomattuaan, että pojan suolisto kasvoi kehon ulkopuolella. Lääkärit ymmärsivät välittömästi, että vastasyntynyt vauva oli hengenvaarassa.

Lääkärit laittoivat poikavauvan muovipussiin, jotta hänen suolistonsa pysyisi kasassa leikkaukseen asti. Noah-poika joutui kiireelliseen leikkaukseen heti syntymänsä jälkeen.

Leikkauksessa lääkärit tekivät kaikkensa laittaakseen pojan suoliston takaisin kehon sisäpuolelle. Kävi ilmi, että poika selvisi hengissä muovipussin ansiosta. Muovipussi pelasti pojan hengen siihen asti, kunnes hän pääsi tarvitsemaansa leikkaukseen.

Poika vietti alkuun paljon aikaa sairaalassa, mutta nyt hän on päässyt kotiinsa. Lapsella on pieni arpi keskellä vatsaa ja hänen napansa näyttää hyvin ainutlaatuiselta. Perhe on kokenut kovia, mutta yhdessä he ovat selvinneet kaikesta kokemastaan.

Noah-poika on täydellinen juuri tuollaisena!

Lähetetään yhdessä paljon voimia koko perheelle!