Vauva oli syntyessään pienempi kuin omena – yllätti kaikki ja selvisi ilman leikkausta

Keskosina syntyneet vauvat eivät koskaan saa heti lähteä sairaalasta kotiin vanhempiensa kanssa muiden lasten tavoin. Komplikaatioista johtuvien riskien takia keskosia täytyy pitää tarkan valvonnan alla elämän ensimmäiset viikot.

Paljon ennen laskettua aikaa syntyminen aiheuttaa monesti suuren riskin sille, ettei lapsi välttämättä edes selviä hengissä.

Orlandossa Yhdysvalloissa asuvat Jomary Tavarez ja Federico Peguero saivat todistaa elämässään jotain sellaista, mikä sai heidät uskomaan vahvasti kohtaloon.

Syntyi raskausviikolla 22.

Pariskunnan yhteinen tytär, Diana, syntyi etuajassa 10.5.2020 keskosena raskausviikolla 22, kertoo The Epoch Times.

Syntyessään Diana painoi vain 340 grammaa ja oli 23 senttiä pitkä. Toisin sanoen hän ei ollut paljoa isoa omenaa tai appelsiinia suurempi.

Synnytys käynnistyi etuajassa johtuen äidin kohtuun liittyvistä ongelmista. Tilanne huomattiin kesken rutiinikontrollin, josta hänet lähetettiin välittömästi sairaalan synnytysosastolle.

”Pienin ihminen, jonka olen koskaan nähnyt”

”Se oli täysin epätodellista. Hän oli niin pieni. Hän oli pienin ihminen, jonka olen koskaan nähnyt, Jomary-äiti kertoo Click Orlando -sivustolle.

Premature baby
Kuva: YouTube / WKMG News 6 ClickOrlando

– En voinut uskoa, että hän oli yhä elossa, äiti jatkaa.

Pieni Diana ei kuitenkaan lopettanut äidin ja lääkäreiden yllättämistä pelkästään syntymiseensä.

Pikaisen laskutoimituksen jälkeen lääkärit huomasivat, ettei Diana ollut edes kuin 22 viikon ikäinen, kun hän syntyi pahasti etuajassa.

https://www.facebook.com/jomary.tavarez.9/posts/1274845506229693

Mikäli tyttö selviäisi hengissä ja pääsisi sairaalasta lopulta kotiin, hänestä tulisi ennätyslapsi, sillä kukaan noin pieni lapsi ei ollut koskaan aiemmin selvinnyt hengissä kyseisestä sairaalassa Floridassa.

Yllätti lääkärit

Miniatyyrisen kokoista Dianaa pidettiin sairaalassa tarkkailussa ja samalla lääkärit valmistautuivat mahdollisesti leikkaamaan hänet.

Diana kärsi sairaalassa lukuisista aivoverenvuodoista sekä erilaisista tulehduksista ja hänelle tehtiin monia verensiirtoja. Kuin ihmeen kaupalla tyttö kuitenkin selvisi hengissä kaikesta.

Päivät muuttuivat viikoiksi ja viikot kuukausiksi, mutta Diana jatkoi taistelua ja onnistui kerta toisensa jälkeen päihittämään tilanteita, joita useimmat meistä eivät joudu koskaan elämänsä aikana edes kokemaan.

Kutsuttiin ihmelapseksi

Lopulta tarina sai onnellisen päätteen, kun pieni ihmevauva sai luvan lähteä sairaalasta ja palata kotiin yhdessä vanhempiensa kanssa.

Hän ei koskaan joutunut käymään läpi vaativia leikkauksia, vaan selvisi ilma sitä vaikeasta alustaan huolimatta.

Premature babies are allowed to go home
Kuva: Facebook / Jomary Tavarez Soto

– Diana pääsee vihdoin kotiin, äiti kirjoitti sosiaaliseen mediaan jakamassaan viestissä.

Pikku Diana on nyt noussut otsikoihin kotiosavaltiossaan Floridassa, sillä uskomattoman tarinansa myötä hänestä tuli pienin lapsi, joka on selvinnyt elossa vastaavasta tilanteesta.

Katso tapauksesta kertova video tästä: