Vastasyntynyt vauva löytyi yksin hylättynä – vanhemmat ovat tehneet saman jo kahdesti aiemmin

Lontoosta löytyi hylätty vastasyntynyt vauva tämän vuoden tammikuussa.

Koviin pakkasiin hylätty lapsi ollaan nyt voitu yhdistää kahteen edelliseen vauvaan, jotka oli jätetty heitteille samalla tavalla.

DNA-testit osoittavat nyt, että kaikilla kolmella vauvalla on samat vanhemmat, raportoi Mirror.

Nainen, joka oli ulkoiluttamassa koiraansa 18. tammikuuta, löysi vauvan puistosta aiemmin tänä vuonna.

Kun vauva löydettiin, heräsi epäilys, että vauva ei voinut olla montaa tuntia vanha, koska napanuora oli vielä kiinni, kun hänet löydettiin.

Metropolitan Police sanoi tuolloin, että oli ”erittäin todennäköistä”, että tyttö syntyi ”piilotetun raskauden jälkeen”.

Koska tutkinta oli vielä kesken pienokaisen huoltajuudesta ei voitu vielä tehdä lopullista päätöstä, ja kuulemisen odotetaan tapahtuvan myöhemmin.

Lapsi sai nimekseen Elsa. Hän ei kuitenkaan ollut ensimmäinen vauva, joka on löydetty alueelta.

3 vauvaa, 7 vuotta

Roman

30. tammikuuta 2019 löydettiin myös Roman, joka on nimetty sen tien mukaan, jonka läheisyydestä hän löydettiin.

Nainen oli ulkoiluttamassa koiraansa East Hamin alueella Lontoossa, kun hän kuuli vauvan itkevän.

Nainen seurasi ääntä ja löysi ostoskassiin, josta löytyi vastasyntynyt vauva. Hänet oli kääritty valkoiseen pyyhkeeseen ja jätetty puiston penkille.

Vauva vietiin sairaalaan, ja hänet on sittemmin adoptoitu ja saanut hän on saanut uuden nimen.

Harry

Syyskuun 17. päivänä 2017 löydettiin ensimmäinen kolmesta vauvasta, Harry.

Myös tuolloin vauva oli löydetty valkoiseen pyyhkeeseen käärittynä Itä-Lontoosta ja hänet vietiin sairaalaan.

Harry, kuten Roman, adoptoitiin jonkin aikaa sen jälkeen, kun hänet löydettiin.

Kaikilla kolmella vauvalla on samat vanhemmat

Mutta se, että kolme vauvaa löydettiin Itä-Lontoon puistoista valkoisiin pyyhkeisiin käärittynä, ei ole sattumaa.

Tuomari Carol Atkinson nimittäin vahvisti hiljattain, että lapset ovat sisaruksia, koska kaikki kolme voidaan yhdistää DNA-testien avulla.

Tästä kehityksestä huolimatta vanhempia ei ole vielä tunnistettu.

Nyt poliisi pyytää yleisön apua ja vetoaa kaikkiin, jotka tietävät asiasta jotain.

Voi kuinka kauheaa.

Yhdenkään vauvan ei pidä jäädä näin yksin!