Kun elämämme suuret tapahtumat tapahtuvat, on selvää, että haluamme läheisemme rinnallemme.
Kun sinusta tulee vanhempi, valmistut koulusta tai menet naimisiin, myös perheemme ovat läsnä ja huomion kohteena.
Kun Megan Roy sai tietää, että hänen isänsä oli kuolemassa syöpään ja että hänellä oli vain vähän aikaa jäljellä, hän teki radikaalin päätöksen.
Hän tiesi, ettei isä koskaan pääse kokemaan päivää, jolloin hän menisi naimisiin, joten saadakseen kuvia ”hääpäivästä” hän loi itselleen, mutta ennen kaikkea isälleen, täysin vertaansa vailla olevan päivän.
En halua edes ajatella sitä ajatusta, että vanhempani eivät olisi tukenani elämän suurissa tapahtumissa.
Megan Roylle hänen isänsä taistelu syöpää vastaan oli vaikeaa aikaa.
Helmikuussa 2017 hän kuuli sen, mitä kukaan ei halua kuulla.
Hänen rakas isänsä oli ollut sairas jo jonkin aikaa, mutta oli luullut sen johtuvan vain allergioista.
Tutkimuksen jälkeen tuli tieto – hänellä oli syöpä.
Viesti murskasi perheen, joka ei tiennyt mitä tehdä, muuta kuin yrittää olla isän tukena vaikeana aikana.
Vasta jonkin aikaa myöhemmin Megan sai tietää, että hänen isänsä oli jo jonkin aikaa epäillyt jotain olevan vialla.
– Lääkäri löysi kyhmyn kurkusta ja päätti ottaa siitä koepalan. Isä teki tämän kertomatta kenellekään, koska hän ei halunnut meidän murehtivan hänestä. Tulokset paljasivat, että kyseessä oli syöpä, hänen piti mennä onkologille tutkimuksiin ja saada hoitosuunnitelma välittömästi”, tytär kertoo Lovelle.
Kovia hoitoja
Tutkimusten jälkeen lääkärit totesivat, että isällä oli kolmannen asteen syöpä.
Leikkaus oli elintärkeä, ja muutama päivä ilmoituksen jälkeen lääkärit poistivat kasvaimesta niin paljon kuin pystyivät.
Isä joutui myös käymään sädehoidossa lisätäkseen todennäköisyyttä, että syöpä katoaisi.
– Hän joutui kestämään kaksi kuukautta sytotoksisia lääkkeitä ja säteilyä. Kemoterapia teki hänestä heikon ja väsyneen. Säteily poltti hänen kurkkuaan. Tämä vaikeutti hänen syömistä tai nielemistä. Pian hoidon jälkeen asetettiin letku, jotta hän sai tarvitsemansa ravinnon. Oli vaikea nähdä hänet kipeänä, mutta hän pysyi positiivisena ja kävi läpi prosessin nauraen ja iloisella asenteella olosuhteista huolimatta, tytär sanoo.
Lääkärit olivat positiivisia ja uskoivat, että isä voisi toipua.
Isän taistelun näkeminen oli vaikeaa koko perheelle, mutta he halusivat olla yhtä positiivisia, kuin isä.
– Muutaman kuukauden julman kohtelun jälkeen hänet julistettiin terveeksi ja me juhlimme. Elämä palasi normaaliksi. Äiti ja isä kävivät taas konserteissa, matkustivat vähän ja nauttivat olostaan niin paljon kuin pystyivät, koska isä tunsi olonsa vihdoin vahvaksi ja terveeksi. Ei ollut enää mitään syytä huoleen ja olimme siitä kiitollisia. Aloimme arvostaa toisiamme enemmän ja tajusimme kuinka nopeasti elämä voi muuttua hetkessä. Ja niin kävi. Uudelleen.
Syöpä palasi
Vuonna 2018 painajainen uusiutui kaiken isän kokeman jälkeen.
– Äitini astui yllättäen sisään etuovestani 23. maaliskuuta 2018 ja näin sen hänen kasvoistaan. Jotakin oli vialla. ”Isän syöpä on palannut. Ja se on hänen paksusuolessaan.”
– En edes usko, että käsitin hänen sanojaan. Muistan itkeneeni, koska tiesin, että jotain oli vialla, mutta en usko, että ymmärsin, mitkä sanat olivat juuri tulleet hänen suustaan. Muutaman minuutin kuluttua, kun shokki hävisi, hän selitti sen uudelleen. ”Hänen syöpänsä on palannut, eikä se ole hyvä.” Tiesin, että tämä kerta olisi erilainen.
Ja niin se oli.
Hänen isänsä oli hoitanut lääkärikäynnit aivan kuten ennenkin, mutta eräänä päivänä lääkärit olivat havainneet, että syöpä oli palannut.
Sairaus oli aggressiivisempi
Syöpä oli palannut ja muuttunut aggressiivisemmaksi kuin aikaisemmin.
Syöpä oli levinnyt hänen paksusuoleen, keuhkoihin ja maksaan.
– Lääkäri diagnosoi isälle tällä kertaa vaiheen 4 syövän, ja antoi hänelle noin 8-12 kuukautta elinaikaa ja hoitoa. On kulunut 3 vuotta siitä, kun istuimme ensimmäisen kerran tuossa lääkärin huoneessa, enkä ole vieläkään varma, kuinka käsitellä sitä. Vain hetki sitten hän oli onnellinen ja terve ja sitten meille sanottiin, että isä ei ehkä ole täällä kanssamme enää ensi vuonna. Tällaisten uutisten saaminen tuntuu kuin yrittäisit herätä kauheasta unesta.
Jonkin ajan kuluttua isä vieraili uudelleen lääkärillä saadakseen lisätietoja uusimpien tutkimusten tuloksista.
He halusivat myös keskustella siitä, mikä hoito olisi paras auttamaan häntä.
Oli kuitenkin jo liian myöhäistä.
Lääkäreiden kova viesti
Syöpä oli levinnyt jo liikaa isän ruumiiseen.
Nyt sairaus oli vallannut hänen aivonsa, eivätkä he voineet tehdä sille mitään, oli sanoma lääkäreiltä.
– Sydämemme särkyivät. Isä tuli kotiin ja vietti muutaman surullisen päivän kotona. Hänellä oli kuitenkin vielä elämä elettävänä, eikä hän tuhlaisi aikaa. Vietimme päiviä golfaamalla, ostamalla kukkia ja lintualtaita (hänen pyynnöstään), kuunnellen musiikkia ja suunnittelemalla tapahtumia, kuten konsertteja, perhekuvauksia ja koripallopelejä. Elimme tässä hetkessä ja menimme eteenpäin päivä kerrallaan.
Silloin Megan alkoi pohtia.
Hänen isänsä ei olisi tulevaisuudessa mukana hänen elämänsä suurissa tapahtumissa.
Megan oli tuolloin sinkku, eikä hänellä ollut lapsia – mutta hän haaveili muuttavansa asian.
Hän kertoo, kuinka hän oli pitkään halunnut mennä naimisiin ja saada lapsia.
Hänen isänsä ei koskaan kuitenkaan pystyisi todistamaan näitä kahta tapahtumaa.
Isä ei koskaan saattaisi häntä alttarille tai tapaisi tulevia lapsenlapsiaan.
Megan sai idean.
Järjestettin ”valehäät”
Meghan päätti järjestää ”valehäät”.
– Joten, teimme sen. Ostin mekon, leikkasin isän hiukset, autoin häntä valitsemaan paidan, ja pidimme perheen kanssa niin sanotut ”valehäät”. Isä saattoi minut alttarille. Tanssimme sen kappaleen tahtiin, jonka tahtiin tanssimisesta olin aina haaveillutkin. Itkimme paljon ja nauroimme yhdessä, Megan kertoo.
– Se ei tietenkään ollut sitä mitä olimme kuvitelleet, mutta omistimme päivän itsellemme. Erityinen, epätäydellinen mutta hauska ja rakastava perheemme. Seisoimme ympyrässä perheen kesken käsistä kiinni pitäen rukoillen ihmettä ja lisää aikaa yhdessä. Sanoin isälle: ”Tämä on vain harjoitusta oikealle päivälle”. Vaikka me molemmat tiesimme, että se ei luultavasti ollut totta. Ja kun tanssimme, kiitin Jumalaa hänestä. Harmaatukkaisesta, hupsusta, hyväsydämisestä isätä, jota rakastin 23 vuoden ajan. Halusin pysyä siinä hetkessä ikuisesti. Millään muulla ei ollut väliä tuona aikana. Mikään syöpä, katumus, suru tai pelko ei estänyt sitä, kuinka paljon rakastimme toisiamme. Olimme niin siunattuja, että kaikesta tuli niin täydellistä.
Kuoli viikkoja ”häiden” jälkeen
Megan palkkasi myös ammattimaisen videokuvaajan, joka oli hänen kanssaan koko päivän.
Viikkoja häiden jälkeen hän näytti lopputuloksen isälleen, joka oli tuolloin sairaalassa.
He molemmat olivat äärimmäisen liikuttuneita videosta, joka näytti päivän juuri sellaisena kuin se oli ollut – täynnä iloa, kyyneleitä ja rakkautta.
– Aikamme oli päättymässä ja tiesimme sen. Emme olleet valmiita päästämään irti hänestä, mutta hän kertoi meille, että vaikka hän oli surullinen, hän oli onnellinen kaikesta, mitä oli kokenut. Hän eli elämänsä haluamallaan tavalla. Ja vaikka olimme pyytäneet lisää aikaa, tunsimme rauhaa tietäessä, ettei hän pian enää olisi sairas.
Vain vähän aikaa myöhemmin perheen täytyi sanoa viimeiset hyvästit ja nähdä rakkaan perheenjäsenensä ottavan viimeisen henkäyksen.
– Älä pidä elämää itsestäänselvyytenä. Tanssi isäsi kanssa. Soita äidillesi. Pidä hauskaa, äläkä ota asioita liian vakavasti. Elämä on täynnä ylä- ja alamäkiä, voimme yhtä helposti nauraa ja nauttia menosta niin kauan kuin pystymme.
Katso video kauniista ”hääpäivästä”. Täällä ainakin valui kyyneleet koko katselun ajan.
Megan on niin oikeassa, meidän pitää nauttia elämästä enemmän, emmekä saa ottaa ketään itsestäänselvyytenä.
