Syöpäsairaalla 5-vuotiaalla oli vain yksi toive – sairaala järjesti unelmien ”häät” hoitajan kanssa

Pikku Abby on iloinen ja sosiaalinen tyttö, jolla on suuria suunnitelmia tulevaisuutensa suhteen. Valitettavasti hänen elämänsä ensimmäiset vuodet ovat kuitenkin olleet kaikkea muuta kuin ruusuilla tanssimista.

Onneksi hän on saanut tuekseen sairaanhoitaja Matt Hicklingin, jonka kanssa kaksikon välille on muodostunut todella läheinen side. Pikkutyttö tykästyi hoitajaansa itseasiassa niin paljon, että päätti haluavansa naimisiin tämän kanssa.

Nuoren Abbyn elämä ei alkanut helposti, sillä hänellä diagnosoitiin ja varhaisessa vaiheessa syöpä, joka vaati lukuisia vierailuja sairaalaan ja kovia hoitoja.

Alkuun hoidot eivät myöskään vaikuttaneet kovin lupaavilta tehonsa takia, joten perhe ja vanhemmat joutuivat varautumaan pahimpaan. Sairaalaelämä toi Abbylle kuitenkin myös uuden ystävän, sairaanhoitajan nimeltä Matt Hickinling.

Sairaalassa ollessaan eräänä päivänä Abby ilmoitti äidilleen, että hän haluaisi mennä naimisiin hoitajana työskennelleen Mattin kanssa. Siksi tyttö pyysikin äitiä tuomaan seuraavalla kerralla mukanaan sormuksen, jonka Abby voisi sitten antaa hoitajalle.

Äiti ei ollut moksiskaan nuoren tyttärensä ideasta, vaan piti sitä suloisena ajatuksena. Niinpä hän jakoi tyttärensä suunnitelman sairaalan henkilökunnan ja sairaanhoitaja Mattin kanssa, jonka sydän suli, kun hän kuuli tytön ideasta.

Yllätyshäät

Sairaanhoitaja oli itseasiassa niin liikuttunut pienen tytön toiveesta, että hän päätti viedä asian vielä askeleen pidemmälle.

Hän järjesti heille yllätys ”häät”, kertoo hrtwarming -sivusto.

Seuraavalla sairaalavisiitillä koko perhe oli kokoontunut sairaalaan Abbyn huoneeseen, joka oli koristeltu kukkasin ja kaunein hääkoristein.

It’s been a few years since I have given an update, so what better day than today?! Today is Abby and Matt’s 5th Anniversary!!! They were unable to see each other today so they just FaceTimed and made future plans to celebrate. Abby is doing fabulous! She is thriving and enjoying her healthy life with her sisters.

Posted by Amazing Abby on Thursday, July 16, 2020

Matt oli pukeutunut t-paitaan, joka näytti smokilta ja heidän ”häänsä” tapahtuivat huoneessa perheen silmien alla, kun Matt kysyi Abbyltä, tahtoiko tämä tulla hänen puolisokseen.

Nuori tyttö vastasit tietysti myöntävästi.

Karkkisormukset ja hääkakku

Kaksikon jakamat sormukset olivat teemaan sopivasti karkkisormuksia ja he saivat syödä myös hääkakkua. Sairaalassa ei tuona päivänä ollut ainuttakaan kuivaa silmäparia.

Matt otti Abbyn syliinsä ja heistä otettiin klassinen hääkuva – aivan kuin oikeissa häissä. Matt halusi tehdä kaikkensa, jotta tuosta päivästä tulisi juuri sellainen, kuin pieni tyttö oli toivonut, eikä hän ikinä unohtaisi sitä.

Toivottavasti tämä on päivä, jonka Abbby ja hänen perheensä muistavat ikuisesti ja se saa heidät hymyilemään myös silloin, kun elämä on vaikeaa. Tiedän, että ainakin itse tulen muistamaan tämän aina, Matt kirjoitti ”hääpäivänä” jakamaansa kuvaa.

https://www.facebook.com/loriciafardoni1/videos/10153264020564130

Vastoin todennäköisyyksiä

Vaikka Abbyn tulevaisuus vaikkutikin synkältä häiden aikaan hoitojen takia, niin vain vuotta tapahtuneen jälkeen, hän oli jo matkalla parempaan suuntaan.

Nuori tyttö osoittautui todelliseksi taistelijaksi ja hän selätti syövän lääkäreiden epäilyksistä huolimatta. Myös Matt sai toiveensa, sillä Abby tai hänen perheensä eivät vieläkään ole unohtaneet sitä, miten upealla tavalla sairaanhoitaja otti tytön toiveen vastaan ja toteutti sen.

Kaksikko juhlisti hiljattain jälleen ”hääpäiväänsä” videopuhelun välityksellä ja he ovat pitäneet tiiviisti yhteyttä vielä Abbyn toivuttuakin.

Abbys port comes out in an hour!!!! She will be officially done with everything!!!!! Waiting for our number to be called! Prayers and well wishes for her surgery to go well!

Posted by Amazing Abby on Tuesday, November 8, 2016

Miten upea ele sairaanhoitajalta. Paina peukkua ja jaa tätä, jos olet samaa mieltä.