Sosiaalityöntekijä vietti koko elämänsä yksin – Vasta kuoleman jälkeen hänen suuri salaisuutensa paljastui

Uskon, että monet meistä ovat kohdanneet muutamia yksinäisiä susia vuosien varrella, kun puhutaan ihmisistä.

Tarkoitan siis sellaisia henkilöitä, jotka pysyttelevät mieluummin yksin, eikä heillä ole kovin monia ystäviä.

Vaikka Alan Naiman oli sosiaalityöntekijä ja tapasi siis työnsä kautta jatkuvasti paljon erilaisia ihmisiä, niin harvat tunsivat Alania hyvin. Hän ei mennyt koskaan naimisiin, eikä hänellä ollut lapsia.

Kukaan miehen tavanneista ihmisistä ei saanut ikinä tietää hänen suuresta salaisuudestaan.

Ne muutamat ihmiset, jotka olivat Alanin läheisiä, tiesivät tämän olevan hyvin tarkka rahoistaan. Hän korjasi kenkänsä ilmastointiteipillä ja jos vuorossa oli ruokailu ravintolassa, tarkoitti se korkeintaan pikaruokaa.

Hän ei todellakaan tuhlannut rahojaan kalliisiin ravintoloihin.

Vasta Alanin kuoleman jälkeen ihmiset saivat tietää, miksi hän oli ollut koko elämänsä niin nuuka.

Läpi elämänsä Alan oli pyrkinyt elämään niin pienellä budjetilla kuin mahdollista ja hän osti aina vaatteensa sekä ruokatarpeet alennuksesta. Hän teki myös paljon ylitöitä saadakseen lisää rahaa, vaikka ei sitä tarvinnutkaan.

Ajoittain hän teki jopa kolmea työtä yhtä aikaa.

Facebook / WFMY News 2

Washingtonissa Yhdysvalloissa asunut sosiaalityöntekijä tiesi, kuinka rankkaa elämä saattoi joillekin lapsille olla. Hänen oma veljensä kärsi kehitysvammasta, joten tämä osaltaan ajoi myös Alanin valitsemalleen polulle.

Alan puhui harvoin mitään veljestään, eivätkä monet tienneet myöskään sitä, että nuoruusvuosinaan Alan piti huolta useista huostaan otetuista lapsista omassa kodissaan.

Kukaan ei tiennyt, että nuo lapset ja hänen veljensä olivat ne syyt, jonka takia Alan eli niin säntillisesti ja rahaa säästäen.

Vasta Alanin veljen kuoleman jälkeen vuonna 2013 hän päätti hemmotella itseään ostamalla uuden auton.

Facebook / WFMY News 2

Kuoli 63-vuotiaana

Kun Alan menehtyi lopulta hävittyään taistelun syövälle vain 63-vuotiaana, hänen suurin salaisuutensa kuitenkin paljastui.

Kävi nimittäin ilmi, että Alan oli onnistunut säästämään yhteensä 11 miljoonaa dollaria – noin 9,6 miljoonaa euroa – ennen kuolemaansa. Ja miehellä oli tarkka suunnitelma sille, mihin hänen keräämänsä rahat tulisi käyttää.

Alanin testamentista löytyi selvät ohjeet sille, kuinka nuo rahat oli korvamerkattu tietyille vähäosaisia lapsia auttaville organisaatioille.

Osaan järjestöistä Alanilla ei ollut mitään henkilökohtaisia siteitä, mutta hän oli silti päättänyt lahjoittaa heille suuria summia rahaa, kertoo CTV News.

Esimerkiksi Barbara Drennanin johtama huumeongelmista kärsiviä nuoria auttava järjestö sai Alanilta tämän kuoleman jälkeen 2,5 miljoonan dollarin lahjoituksen.

Alanin ainoa kontakti järjestöön oli tapahtunut muutamaa vuotta aiemmin, kun hän tarvitsi apua erään lapsen sijoittamisessa, mutta Barbara ei ollut koskaan edes tavannut hyväntekijäänsä henkilökohtaisesti.

Alan ansaitsee todella suuren kunnianosoituksen tekemästään tärkeästä työstä sekä upeasta päätöksestä. Hänen keräämänsä liki 10 miljoonan euron potti tulee auttamaan vähäosaisia lapsia sekä nuoria vielä vuosien päästä tarjoten heille tukea ja turvaa tässä vaikeassa elämässä. Ehkä se voi myös mahdollistaa joillekin heistä paremman elämän.

Jaa tätä artikkelia, jos sinäkin haluat kiittää ja kunnioittaa tämän epäitsekkään sosiaalityöntekijän upeaa ja salaisuutena pysynyttä elämäntyötä!