Sisarukset olivat hyvästelemässä äitiä hautajaisissa – näky arkussa sai perheen raivostumaan

Kun menetämme rakkaan ihmisen, on todella tärkeää saada sanoa hyvästit.

Niin saamme mahdollisuuden jatkaa eteenpäin ja sanottua kaiken sen, mikä ehkä jäi sanomatta syystä tai toisesta.

Kun siskokset Jennetta Archer ja Jennifer Taylor menettivät rakkaan äitinsä, järjestivät he hänen hautajaisensa pieteetillä ja kunnioituksella.

Seremonia oli suunniteltu viimeistä yksityiskohtaa myöten vastaamaan heidän äitinsä toiveita.

Kun heidän sitten tuli aika jättää viimeiset jäähyväiset äidilleen, ei mikään olisi voinut valmistaa heitä siihen, mikä näky arkussa heitä odotti, kertoo brittiläinen Mirror.

Hautajaiset ovat paitsi tärkeä mahdollisuus hyvästellä rakas ihminen, myös tilaisuus juhlistaa hänen elämäänsä.

Siksi monesta tuntuu niin tärkeältä, että kaikki menee juuri niin kuin suunniteltu.

Jennetta Archerille ja hänen siskonsa Jennifer Taylorin kokemus äitinsä hautajaisista ei valitettavasti ollut sellainen.

Begravning
Kuva: Shutterstock

Viimeiset hyvästit

Kun siskosten äiti kuoli, romahti heidän maailmansa. Kunnioittaakseen hänen muistoaan, päättivät he järjestää äidilleen hienoimmat mahdolliset hautajaiset.

Juuri ennen hautajaisia, halusivat siskokset saada viimeisen hetken äitinsä kanssa kolmistaan.

Niinpä Jennetta ja Jennifer matkustivat hautaustoimistoon joka oli vastuussa hautajaisista hyvästelläkseen äitinsä.

He olivat toimittaneet hataustoimistolle vaatteet, joissa heidä rakas äitinsä oli määrä haudata.

Kun he pääsivät perille ja arkku avattiin hyvästejä varten, kohtasivat siskokset elämänsä epämiellyttävimmän yllätyksen.

Kista
Kuva: Shutterstock

Arkussa makasi väärä nainen

Arkussa makasi tuntematon nainen. Heidän äitinsä vaatteissa.

– Hänen kehonsa oli ihan aivan eri koka – kun tuntemattomalla naisella oli päällään äidin vaatteet, huomasi heti, että hän oli todella pineikokoinen verrattuna äitiini, Jennette kertoo Mirrorille ja jatkaa:

– Kun ilmoitimme, ettei tämä ole äitimme, väittivät he vastaan.

Begravning
Foto: Shutterstock

Pitkien neuvottelujen jälkeen hautaustoimisto suostui korjaamaan tilanteen vaihtamalla kehot oikeisiin arkkuihin. Siskokset kuitenkin kertovat, että yritys ei vaikuttanut olevan järin pahoilllaan tilanteesta:

– Emme koskaan saaneet pahoitteluja Hunter’s Funeral Home -yritykseltä Pohjois-Carolinan Ahoskiessa, eivätkä he myöntäneet näin pöyristyttävää virhettään. Voin taata, etteivät toisen menehtyneen naisen omaiset tiedä tapahtuneesta. Perheemme ei tietenkään tule käyttämään yrityksen palveluja enää. Olimme todella järkyttyneitä ja pettyneitä tästä kokemuksesta.

I want to thank everyone for the love and support that was given to my family during the loss of my mother. It is truly…

Posted by Jannetta Archër on Saturday, September 18, 2021

Voi miten kamalaa! Vaikea kuvitella, mitä olisi itse tehnyt vastaavassa tilanteessa… Valtavasti voimia kaikille omaisille!