Raskaana ollut nainen tunsi närästystä 10 päivää – sai kuulla kohtunsa ”räjähtäneen”

Viimeisillään raskaana olleen Claire Gaylorin tapaus kuulostaa enemmän painajaiselta kuin miltään, mitä voisi tapahtua oikeassa elämässä. Kukaan ei nimittäin haluaisi kuulla, että oma kohtu on ”räjähtänyt”.

Onneksi Clairen vatsassa paljastui kuitenkin kasvaneen todellinen taistelija.

Kun vanhemmat Claire ja Matt Gaylor olivat saaneet kaksi tytärtään, Claire-äidillä diagnosoitiin Ashermanin oireyhtymä. Oireyhtymässä kohtuonteloon ja munasarjojen ympärille muodostuu arpikudosta.

Kudoksen parantuminen voi johtaa myöhemmin siihen, että osat kohdusta kasvavat yhteen ja umpeutuvat.

Tästä johtuen lääkärit varoittivat Clairea siitä, ettei hän todennäköisesti voisi enää koskaan saada lapsia. Useimmat Ashermanin oireyhtymän omaavien naisten raskauksista päättyvät keskenmenoon.

Kohtu ”räjähti”

Claryn keho ylitti kuitenkin kaikki odotukset, kun vuonna 2013 hän sai yllättäen kuulla olevansa jälleen raskaana. Saadessaan tietää odottavansa nyt poikaa, vanhemmat olivat onnensa kukkuloilla. Ilon keskellä mielessä kummittelivat kuitenkin myös lääkäreiden sanat sekä pelko keskenmenosta, LittleThings -sivusto kertoo.

Raskaus sujui kuitenkin ongelmitta aina raskausviikolla 28. saakka, jolloin Claire alkoi tuntea omituista kipua.

Se ei ollut mitään sellaista, mitä hän olisi tuntenut aiempien raskauksiensa aikana odottaessaan tyttäriään. Hän tajusi heti, että nyt kaikki ei ollut kunnossa.

Pregnancy
Kuva: Shutterstock

Tunsi ”närästystä” 10 päivää

Claire kuvaili omituista kipua ja tuntemustaan tuolloin, kuin hän olisi tuntenut erittäin pahaa närästystä jatkuvasti.

10 päivän ajan Claire käveli ympäriinsä järkyttävien kipujen kanssa, kunnes lääkärit viimein löysivät niiden taustalla olevan karmivan syyn.

Naisen istukka oli kasvanut syvälle kohtuontelon sisään ja se työnsi koko ajan muita osia ulospäin laajentuessaan. Näin ollen Clairen kohtu oli ”puhkeamassa” samalla kun hänen pieni poikansa kasvoi sen sisällä.

Kyse oli painajaismaisesta tilanteesta ja lääkärit ilmoittivat, että hänet oli leikattava välittömästi. Kohtunsa ”räjähtämisen” jälkeen Clairelle tehtiin kuusi verensiirtoa, jotta hän voisi selviytyä hengissä.

Onnistuivat pelastamaan lapsen

Kuin ihmeen kaupalla taitavat lääkärit onnistuivat kuitenkin pelastamaan sekä Clairen että hänen syntymättömän poikansa.

Tänä päivänä äiti ja lapset voivat hyvin – myös Cody-poika, joka dramaattisesta alustaan huolimatta on täysin terve.

Ihmiskeho on yksinkertaisesti uskomaton kokonaisuus. Aivan uskomatonta, että he selvisivät tästä.

Kunnioitetaan nyt yhdessä kaikkia maailman äitejä ja jaetaan tätä muistutuksena kaikille siitä, että toivoa on aina!