Katie ja Josh Butler haaveilivat perheenlisäyksestä, kuten useimmat muutkin 30 ikävuoden kieppeillä olevat pariskunnat.
Yrittämisessä kului tovi, mutta lopulta Katie sai tietää olevansa raskaana ja he ilahtuivat Joshin kanssa.
Heidän yhteinen matkansa vanhemmuuden maailmassa oli kuitenkin vasta alkutaipaleella, kun tarina sai yllättävän ja traagisen käänteen.
Kun Katie oli tutkittavana ultrassa 20. raskausviikolla, kätilö huomasi kuvassa jotain, mikä sai hänen sydämensä nousemaan kurkkuun.
Jotain oli pahasti pielessä, sillä lääkäreiden mukaan lapsi ei ollut kehittynyt normaalisti.
”Olimme toivoneet tavallista ja täydellistä raskautta luonnollisin keinoin, mutta jouduimme lopulta vierailemaan lääkärissä kerran viikossa varmistamassa, että lapsella oli kaikki hyvin”, Katie sanoo.
Katie ja Josh saivat kuulla satoja erilaisia selityksiä sille, mitä lapselle oli voinut tapahtua, mutta kukaan ei osannut antaa selkeää tai varmaa selitystä sille, miksi heidän lapsensa kehitys oli pysähtynyt.
”He kertoivat meille, että lapsen kaulassa oli jotain omituista ja hänen jalkansa olisi epämuodostunut”, Katie kertoi The Advertiser -lehdelle.
Kaikesta tästä huolimatta pariskunta päätti pitää lapsen ja katsoa raskauden loppuun saakka. Lopulta viikolla 39. heidän poikansa Dewey syntyi.
Pieni poika painoi vain 1800 grammaa ja hänet kiidätettiin välittömästi keskosille tarkoitetulle osastolle.
Seuraavista päivistä ja viikoista tuli erittäin rankkoja nuorille vanhemmille.
He saivat joka päivä sairaalasta viestejä liittyen Deweyyn, mutta ne eivät olleet hyviä uutisia. Lääkärit tuntuivat löytävän uusia vikoja sekä sairauksia pojalta päivittäin.
Pojan sairastama oireyhtymä oli erittäin harvinainen, eivätkä lääkärit tämä takia tienneet tarkalleen, mitä tulevaisuus pitäisi sisällään.
Valitettavasti tilanne kehittyi vain huonommaksi ja huonommaksi, kun Deweylle puhkesi entistä enemmän terveydellisiä ongelmia.
Syyskuussa 2015 poika kuljetettiin leikkaussaliin, jossa oli tarkoitus suorittaa täysin rutiininomainen ja riskitön toimenpide.
Mutta kuten kaikki meistä tietävät, niin ei ole olemassakaan leikkausta, jossa ei olisi pientä riskiä.
Kun Deweyn leikkaus kesti tunti tunnilta vain kauemmin, vanhemmat alkoivat ymmärtää, että jokin oli pielessä.
Pian heidän pahimmat pelkonsa kävivät toteen, kun he saivat kuulla järkyttävän uutisen: Dewey oli menehtynyt leikkauspöydälle.
Kirurgit olivat yrittäneet asettaa ruokintaletkua pojalle, mutta leikkauksen aikana pojan pieni sydän oli yksinkertaisesti pettynyt. Dewey menehtyi lopulta vain 132 päivään ikäisenä.
Vanhemmat olivat tietysti täysin murtuneita tapauksen jälkeen:
”Me emme osanneet odottaa sellaisia uutisia, emmekä olleet mitenkään valmiita siihen. Hänen kuolemansa oli hyvin traumatisoivaa”, Katie sanoo.
Vanhemmat tunsivat yhtä aikaa surua ja syyllisyyttä tilanteesta. He yrittivät yhdessä päästä tilanteen yli, mutta se vaati valtavia ponnisteluja.
Sitten, vain 4 päivää Deweyn kuoleman jälkeen, eräs sairaalan hoitajista soitti pariskunnalle.
Erittäin liikuttunut hoitaja kertoi puhelimessa, että keskososastolla oli vauva, joka tarvitsi kipeästi vanhempia itselleen.
He saisivat sittenkin perheeseensä lisäyksen.
Katie ja Josh eivät tienneet mitä odottaa, mutta muutamaa päivää myöhemmin he matkasivat takaisin sairaalaan ja tapasivat pienen suloisen pojan nimeltä Brax.
Myös Brax oli syntynyt etuajassa, kuten heidän poikansa Dewey, ja hänenkin alkunsa oli ollut erittäin haastava tässä elämässä.
Poika oli jo 11 kuukauden ikäinen, mutta hän ei ollut koskaan vielä päässyt pois sairaalasta. Brax kärsi korkeasta verenpaineesta ja ongelmista keuhkoissaan, sillä hänen keuhkonsa eivät kyenneet poistamaan hiilidioksidia tämän kehosta.
Tästä johtuen Brax oli riippuvainen hengityskoneesta, mutta toisin kuin Dewey, niin hänen terveydentilansa saattoi parantua iän myötä.
Katie ja Josh ottivat Braxin kotiinsa ja kasvattivat tätä omanaan siihen saakka, kunnes he muutamaa kuukautta myöhemmin saivat viimein viralliset adoptiopaperit hoidettua.
– Kun pääsimme kotiin, hänen terveydentilansa alkoi heti parantua. Hän tarvitsee yhä happea, mutta hänen liikkumisensa ja ruokahalunsa ovat parantuneet huomattavasti. Hän tietää meidät ja pitää meistä. Meidän perheemme on nyt hyväksynyt hänet osaksi meitä. Kaikki rakkaus, joka meillä oli ja on yhä Deweytä kohtaan, on nyt myös rakkautta Braxia kohtaan.d
