Kansakuntamme iäkkäämmät jäsenet ovat kokeneet paljon elämänsä aikana. He ovat eläneet monenlaisina aikoina, ja nähneet, kuinka yhteiskunta on kehittynyt. Sen takia heillä on myös tärkeää elämänkokemusta, jota he voivat välittää nuorille, jotka rakentavat tulevaisuuden yhteiskuntaa.
Valitettavasti nuoret eivät kuitenkaan aina osaa arvostaa sitä. Niin kävi myös tässä tapauksessa, kun iäkkäämpi nainen asioi tavallisen ruokakaupan kassalla. Hänen ja nuoren kassamyyjän keskustelu on sen jälkeen levinnyt miljoonille ihmisille Facebookissa, eikä ole vaikea ymmärtää miksi.
Ei ole varmaa, onko tämä tarina totta vai fiktiota, sillä se on lähtenyt leviämään Facebookissa. Mielestäni on kuitenkin tärkeää, että sen sanoma leviää mahdollisimman laajalle – riippumatta siitä, onko itse tarina sellaisenaan tapahtunut vai ei.
Kaikki alkoi siitä, kun iäkäs nainen alkoi pakata ostoksiaan muovikasseihin. Myyjä huomautti hänelle, että kannattaa harkita oman kestokassin ottamista mukaan seuraavalla kerralla, sillä ”muovipussit ovat haitaksi luonnolle”.
Vanhempi nainen pahoitteli ja yritti selittää:
– Minun aikanani ei ollut vihreitä arvoja.
Mutta sen sijaan että olisi osoittanut ymmärrystä, myyjä jatkoi:
– Niin, mutta juuri se on ongelmamme tänä päivänä. Sinun ikäpolvesi ei välittänyt ympäristön pelastamisesta, toisin kuin seuraavat sukupolvet.
Silloin iäkäs nainen menetti malttinsa, ja vastasi tavalla, joka kaikkien kannattaa lukea ja sisäistää.
Hän ei suostunut sietämään tällaista, vaan vastasi:
– Minun aikanani ostokset pakattiin ruskeisiin paperipusseihin, jotka käytimme edelleen monilla erilaisilla tavoilla. Muistan, että teimme niistä esimerkiksi kansipapereita koulukirjoihimme, jotta nämä arvokkaat valtion omaisuudet säilyisivät pidempään siistinä käsissämme. Sillä tavoin saimme myös käyttää luovuuttamme ja koristella koulukirjat haluamallamme tavalla. Mutta on se harmi, että minun aikanani ei ajateltu vihreitä arvoja.
Myyjä tuijotti silmät suurina, kun nainen jatkoi kertomustaan oman ikäpolvensa suhtautumisesta luonnonsuojeluun.
– Minun aikanani kotona oli yksi televisio tai radio. Ei yhtä jokaisessa huoneessa. Tv:ssä oli pieni ruutu, ehkä hieman nenäliinaa suurempi. Ruokaa tehdessämme vatkasimme ja sekoitimme kaiken käsin, sillä meillä ei ollut sähkövatkaimia tai monitoimikoneita. Muistan myös, että kun piti lähettää postissa jotain särkyvää, se käärittiin vanhaan sanomalehteen. Kuplamuovia ei ollut olemassakaan. Puutarha hoidettiin lihasvoimin, bensalla käyvistä ruohonleikkurista saimme vain unelmoida. Mutta selväähän se on, että emme ajatelleet luontoa ollenkaan samalla tavalla kuin nykypäivän ihmiset.
Tässä vaiheessa toisen kaupan työntekijän oli avattava viereinen kassa, sillä vanhan naisen taakse oli kertynyt jo aikamoinen jono. Mutta hän ei ollut vielä lopettanut.
– Lasten vaipat olivat kankaisia, ja niitä pestiin ja käytettiin uudelleen. Ei ollut sellaisia, joita nykyään käytetään ja heitetään kätevästi roskiin. Ja vaatteiden pesemisestä puheen ollen… Ne kuivattiin ulkona pyykkinarulla, ei kuivausrummuissa. Se oli todellista tuuli- ja aurinkoenergiaa.
– Töihin mentiin raitiovaunulla tai bussilla, ja lapset pyöräilivät ja kävelivät kouluun ja kavereiden luo.
Myyjä alkoi aavistaa, että iäkäs nainen oli kohta tulossa puheensa huippukohtaan.
– Mielestäni on surullista, että nuorten mielestä me vanhemmat ihmiset emme osaa ajatella vihreitä arvoja. Se johtuu ihan vain siitä, että meidän aikanamme niitä ei tarvinnut ajatella. Ymmärrätkö?
Myyä ei tiennyt mitä sanoa. Iäkäs nainen pakkasi ostoksensa loppuun ja lähti pois. Luulen, että myyjä miettii pari kertaa ennen kuin alkaa uudelleen paasata vanhemmalle asiakkaalle ympäristöystävällisyydestä. Joskus nuoremmat sukupolvet luulevat tietävänsä asiat paremmin, mutta mielestäni välillä on hyvä kuunnella vanhempia ihmisiä, joilla on paljon elämänkokemusta.
Sillä kuten tästä tarinasta opimme, joskus heilläkin on pointtinsa!
Jaa tarinaa eteenpäin, jos siinä mielestäsi piilee tärkeä opetus!
