Moni luulee 28-vuotiaan naisen olevan iäkkään miehen hoitaja – totuus saa ihmisten leuat loksahtamaan

Usein sitä kuulee ihmisten sanovan, että ikä on vain numero. Todellinen rakkaus ei katso ikää, vai onko ikäerolla sittenkin väliä? Isot ikäerot parisuhteissa herättävät yhä tänäkin päivänä ristiriitaisia mielipiteitä. Rakkaus on vetovoimaa ja inhohimoa sekä samojen arvojen jakamista toisen ihmisen kanssa.

Ikäerolla ei pitäisi olla vaikutusta suhteen kestoon. Suuri ikäero ei tunnu olevan kaikkien mielestä sosiaalisesti hyväksyttävää. Se on totta, että ikäero voi tuoda suhteeseen ongelmia.

Suurin osa ihmisistä haluaa parisuhteelta rakkautta, hyväksyntää ja huolenpitoa. Rakkaus voi löytyä yllättävissä paikoissa. Työelämässä ja arjessa törmää jatkuvasti eri-ikäisiin ihmisiin. Sen takia on yllättävänkin tavallista, että elämän rakkaus voi olla itseään huomattavasti vanhempi tai nuorempi.

Guy BonGiovanni ja Kelsey Hopeful ovat kiertäneet maailmaa yhdessä. Pariskunta on kohdannut erilaisia ennakkoluuloja suhteensa aikana. Suuren ikäeron takia moni luulee Kelseyn olevan iäkkään matkakumppaninsa hoitaja. Pariskunnalla on liki 50 vuoden ikäero. Tapauksesta on uutisoinut muun muassa The Mirror -sivusto.

Ikäero parisuhteessa

Näyttelijänä ja kuvaajana työskentelevä Guy BonGiovanni, 76, menetti rakkaan vaimonsa vuosia sitten. He olivat naimisissa 42 vuotta. Hän ei koskaan uskonut löytävänsä uuden rakkauden.

Eräänä päivänä Guy tapasi apuopettajana työskentelevän Kelseyn. Se ei ollut rakkautta ensisilmäyksellä, vaikka he tulivatkin hyvin toimeen. Kaksikon ystävyys syventyi rakkaudeksi vasta kahden vuoden jälkeen. Guy suunnittelee yhteistä tulevaisuutta 28-vuotiaan Kelseyn kanssa.

https://www.instagram.com/p/COBJpDigCT7/?utm_source=ig_embed

Ikäero aiheuttaa ennakkoluuloja

Yli 50 vuoden ikäero ei estänyt heitä rakastumasta toisiinsa. Guy ja Kelsey muuttivat melko nopeasti saman katon alle. Pariskunnan yhdessäolo on ollut kaikkea muuta kuin ruusuilla tanssimista. Ihmisillä on ollut vaikea hyväksyä pariskunnan suurta ikäeroa. Ikäero voi aiheuttaa ennakkoluuloja.

Kelsey, 28, rakastui itseään huomattavasti vanhempaan mieheen. Pariskunta on saanut paljon ilkeitä kommentteja suuren ikäeronsa takia. Ventovieraat ihmiset ovat epäilleet pariskunnan rakkautta.

https://www.instagram.com/p/CNaVOWoA2IB/?utm_source=ig_embed

Kelsey tietää, että hänellä ei ole montaa vuotta yhdessä rakkaansa kanssa. Pariskunta haluaa viettää mahdollisimman paljon aikaa yhdessä. Guy ja Kelsey ovat suunnitelleet naimisiinmenoa. He eivät olet vielä lyöneet hääpäivää lukkoon.

https://www.instagram.com/p/CJlsE8ZAcf4/?utm_source=ig_embed

Toivotetaan pariskunnalle paljon onnea!

Jaetaan tätä tarinaa kaikille ystäville!