Lastenvahti ei tiennyt valvontakamerasta – äiti soitti välittömästi poliisit nähtyään videon

Lastenhoitaja jäi kiinni hoitamansa lapsen kaltoinkohtelusta Yhdysvalloissa valvontakameran tallennettua hänen tekonsa.

Declan-nimisen 2-vuotiaan pojan vanhemmat järkyttivät, kun katsoivat kotinsa valvontakameran materiaalia.

Videolla he nimittäin näkivät, kuinka lapsenvahti piti heidän poikansa käsivarsia kiinni siten, ettei tämä voinut liikkua, ja pakkosyötti häntä, vaikka lapsi huusi ja itki.

Lapsenvahti.
Lapsenvahdin järkyttävä teko tallentui videolle.
Kuva: YouTube / Oddly Weekly

Huutaa isää

Kaikki alkoi siitä, kun Declan itki eikä halunnut syödä ruokaansa. Kun hän kieltäytyi, lapsenvahti suuttui ja alkaa tunkea lusikkaa pojan suuhun. Poika alkoi itkemään ja huusi hädissään isäänsä. 

– Ei! Isä! Isä!, kaksivuotias huutaa videolla, kun lapsenvahti pitää häntä paikoillaan.

Kaksivuotias Declan stressaantuu yhä enemmän tilanteessa ja alkaa potkimaan jaloillaan. Mutta lapsenvahti ei anna periksi.

Pitää suuhunsa

Kun lapsi ei halua niellä, lapsenvahti pitää hänen suustaan ​​kiinni, jotta hän ei voi sylkeä ruokaa ulos. Toisella kädellä hän pitää käsiään pojan tuolin takana. 

Poika kääntyy ympäri ja tekee kaikkensa välttääkseen pakkosyötön, mutta lapsenvahti pitää edelleen tiukasti kiinni panikoivasta lapsesta. 

”Halusin potkia häntä”

Declanin isä Max Oglesby ja äitinsä Laura Oglesby järkyttyivät nähdessään videon.

– Halusin erottaa hänet, Laura Oglesby, pojan äiti, kertoo WITN-TV:lle ja lisää:

– Halusin mennä sinne ja painaa hänet alas ja halusin pakottaa ruokaa hänen suuhunsa.

Haluaa olla muita vanhempia

Vanhempien mukaan tilannetta kesti kaksi tuntia, ja Declan oli sen jälkeen aivan uupunut.

Max kertoo, että vanhemmat olivat tehneet vaikean päätöksen palkata lapsenvahti muutamaksi päiväksi viikossa heidän remontoidessaan omistamaansa baaria.

Kun vanhemmat pitivät tauon lattioiden maalaamisesta, he päättivät katsoa miten kotona sujui ja näkivät koko kamalan totuuden.

Lapsenvahti erotettiin välittömästi, ja koska vanhemmat eivät halunneet saman tapahtuvan kenellekään muulle, päättivät he varoittivat muita.

Daily Mailin mukaan he tekivät rikosilmoituksen ja julkaisivat videon varoituksena myös sosiaalisessa mediassa.

VAROITUS: Video sisältää materiaalia, joka voi ahdistaa herkempiä katsojia.

https://www.youtube.com/watch?v=uqpONDYIAgQ&feature=emb_imp_woyt

Järkyttävää! Onneksi vanhemmilla oli videokamera kotonaan.