Tweet about this on Twitter Pin on Pinterest Share on Facebook

Kuuro vauva kuulee äitinsä sanat ensimmäistä kertaa – tämä video saa koko internetin kyyneliin

Nopeasti Charlyn syntymän jälkeen vanhemmat tajusivat, että heidän pienellä tyttärellään ei ollut kaikki kunnossa.

Hän ei reagoinut millään tavalla ääniin, joten he epäilivät, että hänellä oli ongelmia kuulon kanssa.

Vanhemmat toivovat aina vain parasta lapselleen, joten Charlyn äiti päätti lähteä heti vauvan kanssa lääkäriin selvittämään, mistä oli kyse.

Lasten ajattelukyky alkaa kehittyä jo hyvin varhain, sen mukaan mitä he kuulevat. Kuulemansa avulla he oppivat myös säätelemään tunteitaan, kertoo babyhjälp.se-sivusto.

Pienten vauvojen kuurous ei ole yleistä, mutta jos epäilet sitä, on tärkeä hakeutua lääkäriin ajoissa.

Monia lapsia pystytään nimittäin auttamaan ja heidän kielelliset taitonsa pääsevät kehittymään, jos heidät saadaan hoitoon mahdollisimman nopeasti.

Vaikka Charlyn vanhemmat veivät hänet lääkäriin nopeasti, he eivät tienneet, auttaisiko kuulokoje tyttöä.

Kyseessä on kuitenkin pieni vauva, joka ei ole vielä oppinut edes ryömimään.

Youtube

Kun kuulokoje oli asetettu tytön korvaan, äiti oli hermostunut ja toivoi vain, että näkisi Charlyn kasvoilla jonkinlaisen reaktion.

Ei kuitenkaan mennyt kuin pari sekuntia, ja asia oli selvä. Charlyn ilme kirkastui heti, kun hän kuuli äitinsä äänen.

Äidin puheen kuuleminen oli kuitenkin pienelle tytölle niin suuri mullistus, että hän liikuttui ja meinasi purskahtaa itkuun.

Charly
Youtube

On liikuttavaa nähdä, miten suuren tunneskaalan pieni vauvakin voi kokea samaan aikaan.

Ei ole epäilystäkään siitä, miten tunteikas hetki tuo oli sekä äidille että tyttärelle.

Kestää vielä jonkin aikaa että Charly itse oppii puhumaan, mutta kiitos nykyteknologian ja vanhempien nopean reagoinnin tilanteeseen, se päivä on hänellä edessä.

Katso koskettava video hetkestä, jona Charly kuuli ensimmäistä kertaa äitinsä sanovan ”rakastan sinua”.

Tämä suloinen video saa kyyneleet silmiin. Jaa Facebookissa, jos rakastat lapsia!