Keltainen ”kaunatalo” on kiehtonut naapurustoa jo 100 vuotta – erikoisen minikodin taustalla naisen nerokas kosto

Asuminen kallistuu kallistumistaan kaikkialla maailmassa. Hätä kuitenkin tunnetusti keksii keinot, ja alati kallistuvat vuokrat ovat ajaneet monet ihmiset keksimään toinen toistaan luovempia asumisratkaisuja.

Tämän jutun pikkuruinen talo rakennettiin kuitenkin jo kauan aikaa sitten; vuonna 1925.

Yhdysvaltain Seattlen kaupungissa sijaitsevan minitalon alkuperästä on olemassa kaksi tarinaa.

Ensimmäisen mukaan tarinan sankari halusi laajentaa tonttiaan ja kysyi naapuriltaan möisikö tämä hänelle maata. Hintatarjous oli kuitenkin nauretta, joten tarjouksen saanut naapuri näpäytti tarjouksen tehnyttä henkilöä rakentamalla maakaistaleelle omakotitalon – vaikkakin hyvin kapean sellaisen.

Toinen tarina

Toisen – suositumman – tarinan mukaan tontilla olleessa isossa talossa asui 100 vuotta sitten pariskunta, jonka rakkaus kuihtui ja he päättivät erota.

Mies sai pitää talonsa ja nainen joutui tyytymään pikkuiseen maakaistaleeseen. Naiset eivät noihin aikoihin saaneet lainaa Yhdysvalloissa, mutta neuvokas vaimo keksi rakentaa talon saamalleen maakaistaleelle.

Talon nykyinen omistaja Emily Cangie kutsuu sitä ”pieneksi juustokiilakseen” ja hän asui tyytyväisenä itsekin talossa kaksi ja puoli vuotta. Hän kertoo kunnioittavansa suuresti talon rakennatuttanutta naista.

Talo on tuttu muillekin seattlelaisille, jotka kertovat suhteestaan tähän kapoiseen rakennukseen Youtube-videon kommenteissa.

– Talo on legendaarinen täällä Seattlessa. Juoksen talon ohi joka päivä lenkilläni. Olen aina halunnut kuulla talon omistajasta, nähdä sen sisältä, oppia sen historiaa. Kiitos pitkäaikaisen unelmani toteuttamisesta! kuuluu yksi kommentti.

– Kasvoin tietäen, että tämä on ”kaunatalo” ja olen 59! Isoäitini rakasti sitä – vaikka hän oli onnellisesti naimisissa 60 vuotta, kertoo toinen.

– Kuinka hämmästyttävää, nerokasta muotoilua! Olen NIIN iloinen, että se on säilynyt ehjänä, ja sitä edelleen vaalitaan sinä upeana rakennuksena, joka se on. Pidän myös talon historiasta ja siitä, miten se rakennettiin. Rakastin tätä kierrosta, kiitos jakamisesta, kiittelee kolmas.

Katso video nähdäksesi millainen talo on sisältä!

Jaa tämä artikkeli osoittaaksesi kunnioitusta talon alkuperäiselle rakennuttajalle!