Tekstissä esiintyvät lainaukset ovat suoraan alkuperäisestä viestistä keskusteluforumilta. Niiden sisältö voi tuntua rankalta joidenkin lukijoiden silmissä.
Suositussa verkon keskustelupalsta Redditissä nousi hiljattain pieni muotoinen kohu liittyen synnytyksissä tapahtuviin komplikaatioihin sekä niiden aiheuttamiin tunteisiin.
Kyse oli viestissä, jossa tuore isä kertoo oman perheensä traagisen tarinan. Hän oli tavannut vaimonsa jo nuorena ja pariskunta avioitui heidän ollessaan 19-vuotiaita. Vain muutamaa vuotta myöhemmin he saivat ilouutisen raskaudesta.
Tragedia iski kuitenkin synnytyksessä, kun miehen vaimo menehtyi komplikaatioiden takia. Mies kirjoittaa viestissään, että on tuosta hetkestä lähtien tuntenut vihaa vastasyntynyttä poikaansa kohtaan, koska hän pitää mielessään tätä vastuussa vaimonsa kuolemasta.
Suuri tragedia
22-vuotias leskeksi jäänyt yksinhuoltajaisä kertoi koko tarinan ajatuksineen Redditissä yrittäen vain saada jonkinlaisen alustan, jossa vuodattaa tunteitaan tilanteesta. Kyse oli keskustelupalstan alaosiosta, jossa monet vanhemmat jakavat asioita omasta elämästään.
Miehen viesti alkaa kertomuksella siitä, miten paljon hän rakasti puolisoaan ja miten upeaa oli avioitua elämänsä rakkauden kanssa.
Se oli rehellisesti sanottuna elämäni onnellisin päivä ja avioliittomme oli mahtava. Minä rakastin häntä enemmän kuin mitään muuta. Toisena vuotena yliopistossa hän tuli raskaaksi. Tilannetta ei helpottanut se, että meidän molempien vanhemmat ovat manipuloivia, tunkeilevia sekä kontrollifriikkejä.
Taistelimme katkaistaksemme siteet heihin (onnistuin siinä vasta vaimoni kuoleman jälkeen kokonaan) ja kun vaimoni tuli raskaaksi, hänen vanhempansa ilmoittivat lopettavansa kaiken tukensa häntä kohtaan, mikäli hän ottaisi abortin.
Lasta ei ollut suunniteltu
Vaimo kuunteli lopulta vanhempiensa puhetta ja päätti pitkän väännön sekä pohdinnan päätteeksi pitää tämän, vaikka kumpikaan pariskunnasta ei ollut suunnitellut lasten hankkimista tässä vaiheessa.
– Raskaus oli kamalaa aikaa hänelle. Hän voi jatkuvasti huonosti ja oli sairas, mies kirjoittaa.
– Lopulta viime vuonna laskettu aika sitten koitti. Olin tietysti hänen rinnallaan koko ajan, vaikka kyse oli vauvasta, jota en koskaan halunnut. En halua mennä yksityiskohtiin, mutta pahin skenaario tapahtui ja minä jouduin poistumaan sairaalasta yksin vauvan kanssa.
Vaimo kuoli synnytykseen
– Minä olin yksin. Minulla oli lapsi, mutta ei mitään tukea perheeltäni (minulla on kaksi veljeä, mutta he ovat alle 10-vuotiaita), eikä tukea vaimoni perheeltä (heidän mielestään minä tapoin vaimoni) ja kaikki ystäväni ovat kaltaisiani 20-vuotiaita ja tekevät töitä minimipalkalla.
Minun alkuperäinen suunnitelmani oli opiskella lääkäriksi ja sillä uralla useimmat ystävistäni ovatkin nyt, mies kirjoittaa.
Elämä koki äkillisen muutoksen 20-vuotiaan miehen kohdalla, joka kuvailee kirjoituksessaan ensimmäisen vuoden isänä olleen ”helvettiä”.
– Minulla ei ollut aavistustakaan, kuinka kasvattaa lasta. Tein kahta työtä ja poikani oli hoidossa eri ystävillä, jotka vuorottelivat pitäen häntä silmällä ollessani töissä. Tein töitä kellon ympäri. Luojan kiitos hän oli helppo siinä mielessä, että nukkui koko yön.
Kahdeksalta aamulla tulen töistä kotiin ja käyn hakemassa hänet takaisin hoidosta ja vietämme aikaa yhdessä, kun minä nukun ja herään säpsähdellen hänen huutoonsa.
Sitten on taas aika mennä töihin kello 15-21, jolloin teen töitä osa-aikaisesti kaupassa. Silloin täytyy taas etsiä yksi ystävistä, joka voisi hoitaa lasta.
”Vihaan tätä tyhmää lasta”
22-vuotias leskeksi jäänyt yksinhuoltajaisä jatkaa kirjoitustaan näin:
– Hän nukkuu vierelläni kehdossaan ja katsoo minua naama kurtussaan. Minä vain… Minä vihaan tätä tyhmää lasta. No en ihan kokonaan. Kun hän tarttuu minuun ja nukkuu päälläni rauhassa muutaman vapaatuntini, tunnen kiintymystä häntä kohtaan. Suurimman osan ajasta tunnen kuitenkin vihaa lastani kohtaan.
Tunteidensa kanssa kamppaileva isä kertoo myös poikansa ensimmäisestä syntymäpäivästä, joka oli lähestymässä.
– Minun pitäisi järjestää hänelle isot syntymäpäiväjuhlat: kakkua, perhe, ystäviä, ilmapalloja ja tehdä hänestä huomion keskipiste, mutta en pysty siihen.
Tämä ei ole syntymäpäivä. Tämä on se päivä, jolloin vaimoni kuoli. Jos hän olisi nyt tässä, minä en olisi yksin 1-vuotiaan lapsen kanssa. Jota kirjaimellisesti vihaan enemmän kuin mitään koko maailmassa.
Viestin kirjoittanut isä jatkoi myöhemmin ja lisäsi päivityksenä tietoja tilanteestaan, joka herätti monissa kysymyksiä.
– Asun kirjaimellisesti ghetossa. Olen ensimmäinen perheestäni, joka on käynyt korkeakoulua. Olen tehnyt töitä 12-vuotiaasta asti säästääkseni rahaa
Hän myös sanoo, ettei lastenkoti tai lastensuojelu ole mikään ratkaisu, sillä se altistaisi lapsen entistä suuremmille ongelmille hänen kotimaassaan koko loppuelämänsä ajaksi.
– En tiedä mitä tehdä. En tiedä, mitä haen tällä kirjoittamisella. Luullakseni haluaisin vain kysyä… Miten pääsen tästä yli? Miten voin selvitä tästä? Miten teen sen?
Ulkopuolisten ohjeet
Isän kirjoitus kirvoitti ymmärrettävästi paljon viestejä ja nostatti tunteita monissa tekstin lukeneissa. Lukuisat ihmiset ovatkin yrittäneet tarjota viestin kautta hänelle ohjeita ja apua.
– Ihan ensimmäiseksi. Otan osaa suruusi. Sinun lapsesi on täysin syytön. Vaimosi haluaisi sinun rakastan häntä etenkin nyt, kun hän ei niin voi tehdä. Ole kiltti ja hae ammattiapua. Kirjoita tuntemuksesi ylös paperille, käyttäjä lovelyhappyface kirjoittaa.
Iristrashpanda niminen lukija taas tuo esiin toisenlaisen kysymyksen:
– Mieti miltä sinusta tuntui, kun vanhempasi kaltoin kohtelivat sinua. Sinä et ansainnut sitä, eikä ansaitse sinun vauvasikaan. Tämä on todellakin liian iso pala meille purtavaksi – tarvitset terapiaa. Jos senkään jälkeen tilanne ei helpota, niin ehkä hänen olisi parempi asua kodissa, jossa häntä oikeasti rakastetaan.
– Poikasi on osaksi vaimosi ja todellisuudessa yksi niistä harvoista asioista, joita hänestä on jäljellä. En voi edes kuvitella, mitä olet joutunut käymään läpi.., cowardlylion1 niminen käyttäjä jatkaa.
– Muista, että hän on todellakin iso osa vaimoasi ja olen varma siitä, että hän olisi ylpeä sinun yrittäessäsi olla paras mahdollinen isä pojallenne.
Osa kommentoijista yritti terapian lisäksi ehdottaa isälle, että tämä tutustuisi valtion tukiohjelmiin sekä mahdollisiin apuihin, mutta myöskään tämä ei hänen mukaansa ole mahdollista kotimaassa, jota hän ei kuitenkaan suostu nimeämään.
Myöhemmin hän kirjoitti kommentteihin vielä yhden tärkeän vastauksen luettuaan saamaansa palautetta.
– Minä en vihaa häntä. Minä rakastan tätä pientä miestä enemmän kuin mitään muuta. Olen vain liian stressaantunut, kuormittunut ja väsynyt.
Isän kirjoitus on herättänyt paljon voimakkaita reaktioita ja lopulta ylläpitäjät jopa poistivat alkuperäisen viestin. Millaisia ajatuksia tämä sinussa herättää? Kerro mielipiteesi Facebookin kommenttikentässä!
