Kamera paljasti hoitajan röyhkeän toiminnan päiväkodissa – imetti ventovierasta lasta

Vanhempien tulisi voida luottaa päiväkodin henkilökuntaan. Jokainen vanhempi yrittää pitää lapsensa turvassa parhaalla mahdollisella tavalla.

Yhdysvaltalainen äiti vei kolmen kuukauden ikäisen poikansa päiväkotiin. Kyseinen päiväkoti sijaitsee Orangen piirikunnassa. Äiti kertoi päiväkodin hoitajalle, että vauvalla oli ummetusta. Hoitaja ehdotti voivansa imettää lasta päivän aikana.

Pienen lapsen äiti kieltäytyi ehdotuksesta. Hän ei halunnut ventovieraan ihmisen imettävän lastaan. Tapauksesta on uutisoinut muun muassa CBS News -sivusto.

Imetti lasta

Päiväkodin hoitaja ei ottanut äidin tunteita kuuleviin korviinsa. Valvontakamera paljasti hoitajan järkyttävän käytöksen. Hoitaja imetti luvatta ventovierasta poikavauvaa. Äiti sai kuulla hoitajan röyhkeästä toiminnasta.

”En tiennyt tapahtuneesta ennen kuin hoitaja oli irtisanottu”, sanoo äiti.

Kuva: YouTube/CBS News

”Olin shokissa”, kertoo äiti.

Pojan äiti sai kuulla tapahtuneesta vasta paljon myöhemmin. Hän ei olisi koskaan uskonut hoitajan rikkovan luottamussuhteen. Hoitaja irtisanottiin välittömästi totuuden selvittyä.

Katso video tästä:

Päiväkodin hoitajien tulisi noudattaa vanhempien toivomuksia. Onneksi nainen irtisanottiin päiväkodista.

Paina Jaa-nappia, jotta ystäväsikin voivat lukea tästä!