Myönnämme sen tai emme, mutta tuomitsemme muut ihmiset liian usein sen mukaan miltä he näyttävät tai esimerkiksi sen mukaan mitä he tekevät työkseen.
Useimmat meistä onneksi kuitenkin ymmärtävät, että tällainen tuomitseminen on täysin turhanpäiväistä – mitä se meille kuuluu, miltä kukin näyttää?
Myös tälle isälle oli vaikea myöntää, että hän syyllistyi tuomitsemiseen, mutta hän haluaa silti jakaa tarinansa, jotta se toimisi opettavana esimerkkinä muille.
Toivottavasti kaikki pystyisivät näkemään toiset ihmiset ennakkoluulottomasti.
Blanton O´Neil oli 11-vuotiaan poikansa Seanin kanssa, kun heille tapahtui jotain mikä voisi tapahtua kelle tahansa meistä.
Isä kertoo näin Facebookissa:
”En mielelläni jakaisi tätä tarinaa kanssanne, koska se ei anna minusta mitenkään kovin imartelevaa kuvaa. Mutta uskon, että moni meistä voi samaistua tähän.
Olin eilen poikani Seanin kanssa menossa futisturnaukseen ja pysähdyimme matkalla huoltoasemalle tankkaamaan. Annoin pojalleni avaimet, jotta hän voisi mennä odottamaan autoon, siksi aikaa kun maksan.
Kun olin kävelemässä takaisin autolle, näin Seanin juttelemassa kodittoman näköisen miehen kanssa, jonka jalat oli amputoitu ja joka istui pyörätuolissa. Mies lähti kuitenkin pois, kun saavuin autolle.
Ensimmäinen ajatukseni oli heti, että koditon mies kerjää rahaa pojaltani.
Kun pääsin autolle, kysyin pojaltani mistä oikein oli kyse.
Poikani vastasi:
– Ei mistään erikoisesta isä, kysyin vain josko mies tarvitsi apua. Hän vastasi, että ei kiitos, hän pärjää kyllä.
Katsokaas, minulle ei edes tullut mieleen, että pyörätuolilla liikkuva mies oli ylittämässä tietä, joka oli täynnä kuoppia ja minun 11-vuotias poikani oli tarpeeksi nöyrä tarjoamaan hänelle apua.
Kun olimme lähdössä, poikani kysyi voisimmeko antaa miehelle vähän rahaa.
Kun pysähdyimme miehen kohdalle, kysyin voisimmeko antaa hänelle rahaa.
Mies vastasi:
– Ei kiitos, poikasi antoi minulle jo kaiken mitä tarvitsin tänään. Jumalan siunausta teille!
Kun ajoimme pois, poikani vilkutti miehelle ja mies vilkutti takaisin leveä hymy kasvoillaan.
En jaa tätä tarinaa, siksi että haluaisin ylistää poikani tekoa, vaan siksi, että ihmiset heräisivät siihen, miten paljon pahuutta maailmassamme on.
Levitämme niin paljon negatiivisuutta ympärillemme esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, että unohdamme katsoa maailmaan lapsen silmin.
Olemme vuosien ajan kuulleet, kuinka paljon hyvyyttä pojassamme on. Hän ei hakenut minun huomiotani eikä ylistystä teostaan, hän ei edes tiennyt, että minä näin hänen tekonsa.
Hän vain näki miehen, joka näytti tarvitsevan apua, ja tarjosi sitä hänelle.”
Jos me kaikki tekisimme vain yhden hyvän teon päivässä ja saisimme yhden henkilön hymyilemään, mielestäni voisimme todellakin muuttaa maailmaa parempaan suuntaan. Blantonin tarina paljastaa, miksi on niin tärkeää, ettei ensinäkemältä tuomitse ketään ihmistä ulkonäön perusteella.
Lapset ovat tarkkoja näkemään pintaa syvemmälle, mutta me aikuiset tuomitsemme ihmisiä liian helposti koko ajan.
Toivon, että Seanin esimerkki ystävällisyydestä olisi pieni askel muutokseen – ehkä voimme kaikki tehdä jotain mukavaa muukalaiselle tänään?
Jakamalla tätä tarinaa voimme kaikki auttaa tekemään maailmasta paremman paikan.
Kuvat: Blanton O’Neil / Facebook
