Ilman raajoja syntynyt 4-vuotias oppi ”kävelemään” – pojan riemu sai äidin murtumaan kyyneliin

Kun Kate Whiddon yhdessä puolisonsa kanssa näki poikansa ottavan ensimmäiset askeleensa 4-vuotiaana, hän ei voinut pidätellä kyyneleitä. Se oli hetki, jota kumpikaan heistä ei takuulla unohda.

Moni voisi kuvitella 4 vuoden olevan melko myöhäinen ikä oppia kävelemään, mutta tässä olikin kyse erityistapauksesta. Katien poika nimittäin syntyi ilman käsiä tai jalkoja.

Kuva: Facebook / Katie Whiddon

Katie Whiddon oli vasta 18. raskausviikolla, kun hän sai kuulla lääkäreiltä järkyttäviä uutisia ultrakuvien ottamisen jälkeen.

Vauvalta puuttuivat kädet ja jalat

Lääkärit kertoivat odottavalle äidille, että hänen poikansa – joka sai syntymässä nimen Camden – kärsi dysmelia kehityshäiriöstä. Kehitysvamma johtaa useimmiten joko yhden tai useamman raajan puuttumiseen tai pahaan epämuodostumiseen. Camdenin tapauksessa se tarkoitti sekä käsien että jalkojen puuttumista kokonaan.

Kuva: Facebook / Katie Whiddon

Saatuaan kuulla uutisen Katie joutui käyttämään koko loppupäivän vain asian sulattelemista varten.

– Kun sain kuulla häneltä puuttuvan kädet ja jalat minä kuvittelin, että hän olisi vegetatiivisessa tilassa… en tiennyt, mitä odottaa, Katie kertoo People -lehdelle.

Nuori äiti oli vasta täyttänyt itse 19 vuotta ja hän oli peloissaan, ettei pystyisi huolehtimaan erityistarpeita omaavasta lapsesta. Hän päätti lopulta kuitenkin yrittää ja antaa kaikkensa, jotta Camden voisi saada normaalin elämän.

Ei antanut kehitysvamman pysäyttää

Camden oli iloinen ja energinen pieni poika aina ensimmäisestä hengenvedostaan lähtien. Aivan kuten muutkin pienet lapset, niin myös Camden rakasti leikkiä ja oli luonteeltaan utelias. Hän ei antanut diagnoosinsa pysäyttää itseään.

– Ollessaan 2-vuotias hän oli makaamassa sängyssäni. Näin silmäkulmallani, kuinka hän yhtäkkiä alkoi työnnellä leluja käden tyngillään. Aloin heti itkeä. Olin niin onnellinen, sillä se todisti minulle, että hän pystyisi tekemään aivan normaaleita asioita elämässä, Katie kertoo.

Kuva: Instagram / Katie Whiddon

Siinä ja silloin Katie ymmärsi, että hänen pieni poikansa oli todellinen taistelija, joka vaikeasta alusta sekä raajojen puutteesta huolimatta eläisi täyden elämän. Se, että poika joskus voisi kävellä, tuntui kuitenkin kaukaiselta haaveelta, mutta jo tuolloin sekin tuntui mahdolliselta.

Poika ilman jalkoja: ”Minä tulen luoksesi. Minä kävelen!”

Nyt perheen kotivideo, joka on levinnyt ympäri maailman kulovalkean tavoin, näyttää meille kaikille, kuinka pieni Camden seisoo Katien poikaystävän edessä tämän kehottaessa 4-vuotiasta kävelemään.

– Minä kävelen luoksesi. Minä kävelen! Innokas Camden huutaa videolla, joka on nyt jo sulattanut kymmenien tuhansien ihmisten sydämet ympäri maailman ja varmasti saanut monet myös liikuttumaan äidin tavoin.

Se voi viedä oman aikansa, mutta lopulta tuo pieni ilman raajoja syntynyt poika onnistuu pääsemään isäpuolensa syliin täysi omin apuinensa todistaen samalla kaikille, ettei mikään ole hänelle mahdotonta.

– En tiennyt, milloin se päivä koittaisi. En uskonut hänen olevan vielä valmis siihen, joten olin yhtä aikaa shokissa sekä iloinen. Hänen siskonsa Ryleigh oli viereisessä huoneessa ja hyppi ilosta samaan aikaan, Katie kertoo.

Video Camdenin ensimmäisistä askelista on ladattu useiden tahojen kautta Youtubeen ja suosituimmalla videolla on jo yli 100 00 katselukertaa, eikä se ole mikään ihme:

Jos tämä ilman raajoja syntynyt pieni hymyilevä poika pystyy kävelemään, niin se on varma todiste meille kaikille siitä, ettei mikään ole mahdotonta.

Ole hyvä ja JAA tätä kunnioittaaksesi tätä ihanaa pientä poikaa ja levittääksesi rakkauden ilosanomaa kaikille ympäri maailman!