Harvinainen tilanne synnytyksessä tallentui videolle: vauva syntyi sikiöpussi tiukasti pään ympärillä

Lapsen syntymää voidaan hyvällä syyllä kutsua todelliseksi elämän ihmeeksi. On kiehtovaa ajatella, kuinka uusi elämä syntyy äidin vatsassa ja kehittyy siellä ajan myötä pieneksi ihmiseksi.

Ja kun synnytyksen aika viimein koittaa ja lapsi näkee päivänvalon ensimmäistä kertaa, mitä vain voi vielä tapahtua.

Jonkin aikaa sitten lääkäri onnistui tallentamaan uskomattoman hetken synnytyksessä, jossa vauva oli juuri saatu ulos keisarinleikkauksella.

Kaikkien yllätykseksi vauva oli kuitenkin edelleen sikiöpussinsa sisällä, joka oli painautunut tiukasti hänen kasvojaan vasten, kirjoittaa brittilehti The Sun.

Nyt nuo kuvat ovat levinneet ympäri maailman ja shokeeranneet sekä ihmetyttäneet miljoonia ihmisiä.

Raskauden aikana sikiö kehittyy yhdeksän kuukauden ajan äidin kohdussa. Vauva saa äidin elimistöstä noiden kuukausien aikana kaiken tarvitsemansa ravinnon kehityksensä edistymiseksi, mutta kuten hyvin tiedetään, niin raskauden sekä synnytyksen aikana voi tapahtua mitä tahansa.

Jokainen synnytys on aina yksilöllinen tilanne, joka osoittautui todeksi hyvin tapauksessa, joka on nyt herättänyt paljon keskustelua internetissä.

Synnytys, raskaus
Kuvituskuva: Shutterstock

Raskauden aikana äidin kohdussa vauvaa ympäröi niin kutsuttu sikiöpussi, joka toimii suojakerroksena sikiölle. Se muodostuu jo varhaisessa vaiheessa sikiön ympärille ja tarjoaa ravintoa sikiön kehittyessä. Synnytyksen aikana pussia ei kuitenkaan enää tarvita ja useimmiten lapsi on vapautunut siitä jo ennen syntymäänsä.

Aika ajoin tapahtuu kuitenkin myös niitä tilanteita, joissa lapsi syntyy niin, että sikiöpussi on yhä täysin ehjänä lapsen ympärillä

Tiny Hearts Education -järjestön jakamat kuvat sosiaalisessa mediassa todistavat juuri tällaista tilannetta, kun eräs pieni vauva syntyi sikiöpussi tiukasti päänsä ympärillä.

Ainutlaatuinen ilmiö

Kyse on niin harvinaislaatuisesta tilanteesta, että sitä tapahtuu vain noin kerran 80 000:sta synnytyksestä ja tällä kertaa vielä ainutlaatuisemmaksi asian muutti se, että koko tilanne saatiin videoitua, kertoo The Telegraph –lehti.

Videolla voi nähdä, kuinka lapsivesi liikkuu vielä sikiöpussin sisällä vastasyntyneen vauvan irvistellessä pussi naamansa päällä.

– Kun lapsivesi menee, niin joillain äideillä kyse on suuresta vuodosta kerralla, jatkuvasta pitkästä vuodosta tai sitten jatkuvasta hyvin pienestä vuodosta, kertoo tilanteen kuvannut lääkäri Eray Balcan The Sun -lehdelle.

– Sen tarkoitus on suojata napanuoraa vähentämällä sitä riskiä, että se puristuu vauvan tai äidin kohdun väliin.

Erikoinen synnytys herätti huomiota

Lääkärin jakamaa videota synnytyksestä on katsottu sosiaalisessa mediassa jo yli 200 000 kertaa ja kommenttikentässä moni on hämmästellyt tapausta.

– Olen pahoillani, mutta raskaudet voivat olla kyllä todella outo asia, eräs kommentoija ihmettelee.

– Vau, tuo on uskomatonta, jatkaa toinen.

– Tämä on todella uskomatonta ja kiehtovaa, komppaa kolmas.

https://www.instagram.com/reel/CZ1LJjPqm0e

Emme voi olla kuin samaa mieltä! Aivan mielettömän kiinnostava ilmiö ja selväähän se on, että lapsen syntymä on aina elämän oma pieni ihme!