Lasten kasvattaminen ei ole helppoa. Kaikki vanhemmat kokevat vaikeuksia ja haasteita, mutta yksinhuoltajavanhemmat joutuvat tietysti kaikkein kovimmille.
Yksinhuoltajan on oltava samaan aikaan sekä isä että äiti, kuten myös kaveri, kun sitä tarvitaan. Kun Sean Whalen oli lapsi, hänen kotonaan riideltiin eräänä päivänä sillä seurauksella, että hänet ja hänen äitinsä ja veljensä heitettiin talosta ulos.
Seanin äiti joutui sen jälkeen huolehtimaan kahdesta lapsesta yksin. Se oli kovaa aikaa, ja äiti joutui tekemään kahta työtä. 30 vuotta myöhemmin Sean oli oman poikansa kanssa ruokailemassa ravintolassa. Silloin hän näki tarjoilijan josta näki ilmiselvästi kuinka tämä ei ollut tyytyväinen työhönsä, eikä olisi halunnut olla siellä.
Tuo nainen työskenteli tarjoilijana vain saadakseen ruokaa pöytäänsä. Silloin Sean päätti tehdä jotakin erityistä tuon naisen hyväksi. Nyt Seanin tarina vanhempiensa avioerosta ja tuon tarjoilijan tapaamisesta ravintolassa leviää sosiaalisessa mediassa kulovalkean tavoin.
Se on saanut kymmenien tuhansien ihmisten silmäkulmat kostumaan.
Sean kirjoitti Facebookissa sydäntälämmittävästi käynnistään kiinalaisessa ravintolassa, ja siitä kuinka tuo vierailu toi hänelle mieleen hänen vanhempiensa eron, kaikki siitä johtuneet vaikeudet, ja hänen äitinsä suuret uhraukset.
Näin hän kirjoitti:
AVIOERO. Se päivä jolloin vanhempani erosivat on syöpynyt muistiini ikuisiksi ajoiksi. Minä ja minun isäni tappelimme pahasti.
Minä, äitini, ja veljeni jouduimme lähtemään koska isä raivosi sitten aivan hulluna. Vietimme yön hotellissa.
Kun tulimme takaisin seuraavana päivänä, isä oli vaihtanut lukot. Katselin, kun äitini anoi isältä oven läpi, että olisimme saaneet tulla sisälle ottaaksemme vaatteemme mukaan. Isä ei suostunut. Poliisin avulla saimme mustat jätesäkit ja 10 minuuttia aikaa täyttää ne vaatteilla.
Minä, äitini ja veljeni muutimme pikkuruiseen asuntoon, ja olimme aivan puilla paljailla. Kirkon ihmiset toivat meille sängyt, sohvat, pannuja, kattiloita, ja ruokaa. Isä tyhjensi pankkitilin, ja jätti äidin ilman rahaa. Äiti ei voinut sille mitään. Lähellä ei ollut sukulaisia. Vain ventovieraat kristityt auttoivat meitä.
Kuitenkin vasta silloin, kun minusta tuli yksinhuoltajaisä, aloin ymmärtää, mitä äiti oikein joutui kestämään tehdessään useampaa työtä. Aikaisemmin en koskaan ymmärtänyt sitä kaikkea raatamista ja kovaa yrittämistä, jota äiti teki minun ja veljeni vuoksi.
Hän teki kaikkensa. Hän painoi töitä niska limassa vain saadakseen ruokaa pöytään ja laskut maksettua.”
Kun Sean oli poikansa kanssa ravintolassa syömässä, hän näki tarjoilijatteren joka näytti olevan väsynyt, vaivautunut, ja jolla näytti menevän huonosti. Siitä huolimatta tuo nainen oli erityisen vahva.
“Small talkin ja vesilasien täyttöjen lomassa jutellessamme sain sellaisen vaikutelman, että tuo yksinhuoltajaäiti ei olisi halunnut olla siellä tarjoilemassa, mutta hänen oli käytännössä pakko, ja hän teki parhaansa hymyilläkseen.
Se riipaisi sydäntäni.
Ajattelin omaa äitiäni. Näin tuossa tarjoilijattaressa jotakin hyvin samanlaista kuin äidissäni. Yksinhuoltajaäiti. Ehkä omasta tahdostaan. Ehkä olosuhteiden pakosta. Töissä keskiviikkoiltana saadakseen ruokaa pöytään ja lapsille kengät jalkoihin.
Ei saadakseen luksusta. Ei saadakseen statusta. Vaan elääkseen.
Voidakseen toivonsa mukaan antaa lapsilleen jotakin, mikä saa heidät hymyilemään.
Tunsin myötätuntoä häntä kohtaan. Tunsin hänen tuskansa.
En saanut omaa äitiäni mielestäni, ja ajattelin kuinka vaikeaa kotiäidille on joutua perheen ainoaksi leivänhankkijaksi.
En voi edes väittää ymmärtäväni, kuinka vaikeaa joillakin äideillä on.
Tiedän, että tippini ei riitä vuokranmaksuun.
Tiedän, että tippini ei riitä lasten hammasrautoihin.
Tiedän, että tippini ei pidä jääkaappia täynnä.
Toivon kuitenkin sen saavan hymyn hänen kasvoilleen, ja että hän voi mennä kotiin lasten luokse onnellisempana kuin mitä hän oli sieltä lähtiessään.
En tiedä hänen koko tarinaansa. Minun ei tarvitse tietää. Minulla oli sellainen tunne tänä iltana, että ehkä joskus joku teki saman minun äidilleni, ja ehkä se sai äitini jatkamaan eteenpäin niinä iltoina, joina hän olisi halunnut antaa periksi. En tiedä. En varmaan koskaan tule tietämään. Tiedän kuitenkin tämän:
Se että äitini omalla esimerkillään teki minusta periksiantamattoman, on ollut minulle suunnattoman arvokas siunaus.
Hän näytti minulle kuinka vastoinkäymisistä päästään yli.
Hän näytti minulle kuinka elämässä tehdään töitä ja yritetään päästä eteenpäin.
Toivon, että tämä pieni hyvä tekoni auttaa tuota naista heräämään huomenna ja jaksamaan taas eteenpäin.
KUNNIOITUKSENI yksinhuoltajaäideille jotka kamppailevat selviytyäkseen.
Jälkeläisenne oppivat teidän teoistanne. He tarkkailevat teitä.
Niin minäkin tarkkailin äitiäni.
Rakastan sinua, äiti.
Olet sankarini.”
Sean jätti tarjoilijattarelle 100 dollarin tipin. Sitten hän lähti ravintolasta nähden äitinsä ja kaikki maailman yksinhuoltajaäidit aivan uudessa valossa. Olipa mukavasti tehty!
Ole hyvä ja jaa tämä tarina Facebookissa kaikille kavereillesi!
