Bailey Cooper oli aivan samanlainen nuori poika kuin kuka tahansa, kunnes eräänä päivänä hänellä todettiin agressiivinen syöpä, Hodgkinin tauti.
Hetkessä hänen elämänsä kääntyi ylösalaisin. Pienen pojan normaali arki vaihtui lääkärikäynteihin ja kemoterapiaan.
Kaikesta huolimatta Bailey pysyi positiivisena ja elämässä kiinni – hän oli perheen auringonpaiste keskellä myrskyisiä aikoja.
Helmikuussa 2017 perhe sai hyviä uutisia. Baileyn syöpä oli selätetty ja hän sai luvan palata kouluun. Vihdoinkin poika pääsisi nauttimaan normaalista elämästä.
Valitettavasti saman vuoden pääsiäisenä perhe kutsuttiin sairaalaan kuulemaan uutiset, jotka tulisivat murtamaan heidän sydämensä.
Kontrollikäynnin yhteydessä oltiin huomattu, että Baileyn syöpä oli uusiutunut. Jälleen kerran 9-vuotias urhea poika joutuisi aloittamaan taistelun vakavaa sairautta vastaan. Hoidot aloitettiin uudelleen.
Lopulta sairaalasta tuli jälleen toivottuja uutisia; syöpä oli onnistuttu nujertamaan.
Perhe oli todella ylpeä pienestä pojastaan. Sormet ristissä he toivoivat, että syöpä ei enää ikinä tulisi osaksi perheen elämää.
Elokuussa 2017, vain kuukausia parantumisen jälkeen, perhe sai kuitenkin musertavia uutisia. Syöpä oli uusiutunut ja ennuste näytti valitettavan huonolta.
”Rachel vei Baileyn sairaalaan, mutta lääkärit käskivät minutkin paikalle”, kertoo Baileyn isä Lee Bristol Postin mukaan.
”Lähdin töistä välittömästi sairaalaan. Mietin vain mitä lääkärit olivat sanoneet aikaisemmin, että jos syöpä uusiutuu, ei ole mitään tehtävissä.”
”Hoitaja kertoi uutiset meille. Syöpä oli edennyt neljänteen vaiheeseen ja tällä kertaa se oli erittäin agressiivista tyyppiä.”
Neljännessä vaiheessa syöpä on levinnyt kaikkialle potilaan vartalossa. Paranemismahdollisuudet ovat hyvin pienet.
Lääkärit löysivät etäpesäkkeitä Baileyn rintakehästä, keuhkoista, maksasta ja vatsasta. Pojalle annettiin elinaikaa joitain päiviä, maksimissaan viikkoja.
Kuullessaan surulliset uutiset Bailey oli murtunut, mutta silti päättäväinen. Hän aikoi jatkaa taistelua syöpää vastaan.
Miksikö? Bailey halusi tavata pikkusiskonsa, jonka laskettuaika oli muutaman kuukauden päässä. Koko perhe toivoi ja rukoili, että pieni poika ehtisi tavata siskonsa.
Bailey osoitti kaikille minkälainen taistelija hän oli ja vastoin kaikkia ennusteita hän ehti tavata pikkusiskonsa. Marraskuussa hän pääsi pitämään vastasyntynyttä siskoaan sylissään. Vanhemmat antoivat Baileyn päättää siskolleen nimen. Pienokainen ristittiin Millieksi.
”Emme uskoneet hänen selviävän näin pitkää aikaa, mutta hän oli päättänyt tavata Millien. Millie syntyi marraskuussa ja tällöin Bailey pääsi tapaamaan siskoon. Hän halasi Millietä ja teki kaikkea mitä isoveljet yleensä pienille sisaruksilleen tekevät – vaihtoi vaippoja, pesi häntä ja lauleskeli hänelle,” kertoo lapsien äiti Rachel.
Valitettavasti Bailey alkoi heikkenemään Millien syntymän jälkeen. Hänen tilansa huononi päivä päivältä ja syöpä otti vallan hänestä.
Perhe unelmoi joulusta, jonka he voisivat viettää vielä yhdessä. Rachel ja Lee pyysivät Baileyta kirjoittamaan joulupukille lahjalistan.
Lahjalistaa kirjoittaessaan Bailey osoitti suurta epäitsekyyttä – samalla tavalla kun hän oli osoittanut koko elämänsä ajan. Tietäessään ettei hän itse pystyisi leikkimään leluilla, toivoi hän leluja pikkuveljelleen Rileylle.
Juuri ennen joulua 2017 ystävät ja sukulaiset tekivät viimeisen matkan sairaalaan Baileyn luokse.
Baileyn isoäidin saapuessa paikalle purskahti hän kyyneliin ja kertoi, että hän toivoisi olevan Baileyn asemassa pojan sijasta. Tähän Bailey vastasi: ”Tuo on todella itsekästä isoäiti. Sinulla on lapsenlapsia joista sinun tulee pitää huolta.”
Syöpä oli levinnyt Baileyn aivoihin. Muutamien päivien kivuliaiden sädehoitojen jälkeen urhea poika kertoi perheelleen, että hän tiesi pian olevan aika lähteä.
”Haluaisin jäädä, mutta nyt on minun aikani lähteä ja ryhtyä Millien suojelusenkeliksi,” hän sanoi.
22.12.2017 Bailey jätti hyvästit ja nukkui pois. Hänen rakastava perheensä oli paikalla, kun poika hengitti viimeisen kerran.
”Me istuimme sairaalassa tunteja, kun hän pikku hiljaa poistui keskuudestamme. Luimme Baileylle tarinoita ja kuuntelimme hänen lempimusiikkiaan,” Rachel kertoo.
”Kello 11.45 olimme hänen sängyn vieressä. Tiesimme, että aika oli käsillä. Sanoimme hänelle ”Bailey, nyt on aika lähteä. Lopeta.”
”Kun sanoimme ”lopeta”, hän otti viimeisen henkäyksensä yksi kyynel silmäkulmassaan. Se oli todella rauhallista.”
Baileyn perhe on luonnollisesti erittäin murtunut menetyksestään, mutta samalla heitä rauhoittaa ajatus siitä, että nyt heidän poikansa on ilman kipuja ja saa levätä rauhassa.
”Olemme lamaantuneita, mutta samalla myös onnellisiä siitä, että hänellä ei ole enää kipuja,” kertoo Lee.
Nyt perheen vanhemmat ovat päättäneet täyttää Baileyn toiveet ja toimia hänen viimeisten ohjeiden mukaan.
”Hän sanoi meille viimeistä kertaa keskustellessamme, että saamme itkeä vain 20 minuuttia ja sen jälkeen meidän täytyy keskittyä pitämään huolta Rileysta ja Milliestä,” kertoo Rachel.
