Useimmat naiset haaveilevat siitä, että heistä jonain päivänä voisi tulla äitejä. Mutta samalla se on myös pelottava ajatus.
Voinko tulla raskaaksi? Mitä jos saan keskenmenon? Sattuuko se?
Ja kun lopulta tulet raskaaksi tulee eteesi jälleen uusia kysymyksiä sekä valintoja.
Kuinka haluat synnyttää lapsesi, missä haluat synnyttää ja haluatko käyttää apuna lääkkeitä sekä niin edelleen.
Se on todellinen kysymysten viidakko ja ellet ole jos synnyttänyt aiemmin yhtä lasta voi olla mahdotonta tietää, mitä todella haluat.
Eräs äiti, Marissa Heckel, päätti tehdä kuten useimmat naiset. Hän halusi synnyttää ensimmäisen lapsensa sairaalassa.
Mutta asiat eivät lopulta sujuneetkaan aivan niin, miten hän oli suunnitellut. Kun hän tuli raskaaksi toisen kerran hän päätti, että tällä kertaa hän synnyttäisi kotona ilman kätilön apua yhdessä miehensä kanssa.
Onnistuneen synnytyksen jälkeen hän kirjoitti tapahtumasta pitkän viestin Facebookkiin ja halusi jakaa sen kaikille:
Siitä on nyt viisi päivää, kun synnytin lapseni kotona ilman apua. Kolme vuotta sitten syyskuussa synnytin tyttäreni sairaalassa ilman lääkkeitä. Kamalien painostus sekä kiusaamiskokemusten saattelemana ensimmäisessä synnytyksessäni päätin, että seuraavan lapseni tulisin synnyttämään kotona.
Mieheni oli hyvin tukeva päätöstäni kohtaan ja hän kunnioitti ruumistani sekä valintaani stressivapaasta ympäristöstä. Päätimme olla pyytämättä kätilöä apuun oman itsepäisyyteni vuoksi. En yksinkertaisesti pidä siitä, että joku muu yrittää kertoa minulle, mikä olisi parhaaksi minulle tai lapselleni.
Minun tapauksessani kyse ei ollut synnyttämisen hinnasta.
Ilman ulkoista apua synnyttäminen oli enemmänkin mahdollisuus minulle osoittaa, että jumala on luonut kehomme synnyttämistä varten – eivätkä sairaalat ole koskaan olleet se normi.
Minä synnytin poikani talomme vessassa 36 tuntia kestäneen synnytyksen jälkeen. Aika oli tismalleen sama, joka minulla kului tyttäreni kanssa sairaalassa synnytyksessä.
Synnytyksen käynnistyttyä yritin lievittää kipujani läpi yön suihkussa ja kylpyammeessa siinä onnistumatta. Minä valitsin lopulta seisoma-asennon, jossa nojasin seinään. Toistelin vain päässäni lausetta: ”kipu on vain hetkellistä”. Varhain seuraavana aamuna supistukseni voimistuivat.
En tiedä kauanko siinä kesti, mutta se tuntui useilta tunneilta. Kun paine ja supistukset olivat pahimmillaan, tuli mieheni vierelleni ja piti minua kädestä. Se oli mielestäni hyvin romanttista, vaikkakin todellisuudessa minä kiljuin tässä kohtaa.
Jossain tässä välissä lapsiveteni tuli yhteiseen sänkyymme. Kun tunsin tarvetta ponnistaa, yritin pysyä makuulla sängyssä, mutta se tuntui liian ”epäluonnolliselta” minusta. Kerroin miehelleni tilanteesta ja hän saattoi minut vessaan. Annoin kehoni tehdä kaiken työn. Minä vain istuin pöntöllä.
Mieheni oli huolissaan siitä, että olen ponnistellut jo liian kauan, joten minun oli vakuuteltava hänelle supistusten välissä, että tunsin poikamme pään jo olevan tulossa.
Lopulta myös mieheni kertoi näkevänsä hänen päänsä.
Hän kehotti minua jatkamaan pinnistelyä.
Samalla hän kuitenkin osoitti myös huolensa siitä, että poikamme voisi lyödä päänsä pudotessaan suoraan vessanpönttöön (haha). Silloin pyysin häntä nostamaan minut ylös, sillä aion puskea hänen olkapäänsä ulos seisaaltani.
Mieheni katseli minua kuin olisin ollut hullu, mutta suostui kuitenkin auttamaan. Nousin ylös ja nappasin kiinni pyyhetelineestä. Annoin kehoni suorittaa vielä viimeisen ponnistuksen ja viimein poikamme oli ulkona. Mieheni seisoi vierelläni shokissa napsien valokuvia.
En ole koskaan tuntenut oloani niin voimakkaaksi elämäni aikana. Kehomme ovat yksinkertaisesti uskomattomia!! Istukkani tuli ulos itsekseen reilun 20 minuutin kuluttua. Poikamme painoi reilut 4,3 kiloa ja oli reilut 55 senttiä pitkä.
Hän ei ole tavallisen kokoinen lapsi, sillä mieheni on niin pitkä (189cm). Joten jos olet peloissasi, tai pelkäät ettet pysty siihen, niin KYLLÄ SINÄ PYSTYT!! Älä pelkää, kehomme on tehty tätä varten!l
-Marissa Heckel
Jaettuaan kokemuksensa verkossa ihmiset ovat syöksyneet tukemaan Marissan rohkeaa päätöstä suorittaa synnytys yksin.
Minä en usko, että olisin uskaltanut synnyttää kotona, mutta oli todella inspiroivaa lukea Marissan kirjoitus hänen kokemuksistaan. Miten rohkea ja vahva nainen! Jaa, jos olet samaa mieltä! Kysy aina ensin lääkäriltä tai kätilöltä, jos olet miettinyt kotisynnytystä. Tässä tapauksessa kaikki meni hyvin, mutta kotona yksin synnyttämiseen liittyy aina riskinsä komplikaatioiden muodossa.
