Äiti synnytti esikoisensa 66-vuotiaana – katso nyt, miltä kaksikko näyttää 17 vuotta myöhemmin

Ensimmäisen lapsen syntymä ja vanhemmaksi tuleminen ovat hetkiä, jotka ihminen muistaa ja kantaa sydämessään ikuisesti.

Pieni ihminen on nyt saapunut tähän maailmaan ja on täysin riippuvainen sinusta selviytyäkseen. Vanhempana tehtäväsi on auttaa luomaan parhaat mahdolliset olosuhteet hänelle, jotta hän voi kasvaa ja tavoitella unelmiaan.

Kaikki raskaudet ja synnytykset eivät nouse otsikoihin, mutta Adriana Iliescun kohdalla tilanne oli toinen. Hän oli nimittäin 66-vuotias, kun hän synnytti tyttärensä Elizan.

Nyt 17 vuotta esikoisensa syntymän jälkeen Adriana on jälleen noussut otsikoihin uusien kuvien myötä, jossa he poseeraavat yhdessä.

Osa lapsista pääsee suoraa tietä historiankirjoihin jo silloin, kun he syntyvät.

Juuri niin tapahtui esimerkiksi Eliza Iliescun kohdalla, kun hän syntyi vuonna 2005. Hänen syntymänsä nousi otsikoihin ympäri maailman tytön äidin vuoksi.

Adriana Iliescu oli Elizan syntyessä 66-vuotias ja kyse oli hänen ensimmäisestä lapsestaan.

Adriana kuvattuna sairaalassa. Kuva: All Over Press

Viisi vuotta myöhemmin Adriana otti itse kantaa keskusteluun siitä, miten pahalta hänestä tuntui, kun ihmiset väittivät hänen olevan liian vanha äidiksi ja kritisoivat ratkaisua.

– Peilikuva ei ole ystävä naisten kohdalla, mutta jos puhumme energiastani, niin tunnen olevani yhä nuori. Tunnen olevani 27-vuotias ja jos olen väsynyt, niin ehkä 37-vuotias. Olen paremmassa kunnossa kuin monet puolet minua nuoremmista, hän totesi Daily Mailille vuonna 2010.

– Ihmiset luulevat olevansa hauskoja kutsuessaan minua isoäidiksi, mutta en minä hankkinut Elizaa voidakseni näyttää nuoremmalta. En tunne olevani niin kovin vanha.

Halusi lisää lapsia

Samaisessa haastattelussa vuonna 2010 Adriana paljasti myös sen, että hän kaipasi ja toivoi voivansa antaa Elizalle myös sisaruksia.

Iästään huolimatta.

Eliza syntyi vuonna 2005, kun hänen äitinsä oli jo 66-vuotias. Kuva: All Over Press

Mutta uudelleen äidiksi ryhtyminen ei kuitenkaan ollut silloin mikään ratkaisu jo 71-vuotiaaksi ehtineelle Adrianalle.

– Lääketieteellisesti se olisi mahdollista. Tunnen olevani kunnossa ja terve ja tiedän, että voisin hankkia vielä lisää lapsia tulevaisuudessa, mutta minulla ei kuitenkaan ole mikään kiire, hän totesi.

Läheiset välit tyttären kanssa

Hän on puhunut myös hyvin avoimesti väleistään tyttärensä Elizan kanssa ja kaksikko onkin hyvin läheinen.

– Eliza on energinen ja hauska – hyvin onnellinen lapsi. Hän on minun koko maailmani, eikä millään muulla ole väliä. Lapsi on minun, enkä välitä muusta enää, mutta lääketieteen puolesta voisin vielä hankkia toisen lapsen.

www.cancan.ro: Filmari induiosatoare cu Adriana Iliescu si fiica ei. Cum au fost surprinse in mijlocul strazii –> https://goo.gl/nQBR9i

Posted by StirileProTV on Wednesday, January 7, 2015

– En tupakoi enkä juo alkoholia. Mikäli elän yhtä pitkään kuin vanhempani, niin Eliza on 20-vuotias, kun kuolen. Minulla on vielä hänelle paljon annettavaa.

Ei halunnut olla vanha äiti

Adriana kertoi medialle myös sen, ettei äidiksi tuleminen vasta myöhemmällä iällä ollut mikään hänen itse tekemänsä tarkoituksellinen valinta.

Nuorena ja juuri avioon astuneena Adriana pakotettiin tekemään abortti, sillä raskaus olisi voinut uhata hänen henkeään. 24-vuotiaana aviomies jätti hänet ja hän uppoutui työhönsä.

– 37-vuotiaana, kun sain tohtorin väitökseni valmiiksi, olisin ollut valmis lapselle. Silloin täällä ei vielä ollut hedelmöityshoitoja saatavilla, hän sanoo.

Adriana oli lopulta 57-vuotias, kun hedelmöityshoidot ja keinohedelmöitykset tulivat mahdolliseksi ja tarjolle hänen kotimaassaan Romaniassa.

Hän osallistui hoitoihin, mutta valitettavasti ensimmäinen raskaus vuonna 2000 päättyi epäonnistumiseen.

Sen jälkeen hän hakeutui Bucharestin kaupungissa lääkäri Bogdan Marinescun puheille, jonka myötä lopulta Eliza syntyi.

– Ihmiset, jotka kritisoivat minua ovat kateellisia kaikesta, mitä olen tehnyt elämässäni. Ei ole mikään pikku juttu julkaista 25 kirjaa ja toimia yliopiston professorina sekä saada lasta, Adriana sivalsi epäilijöilleen.

Tältä Adriana ja Eliza näyttävät tänä päivänä

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 17 vuotta siitä, kun Adrianasta tuli äiti ensimmäisen kerran ja pieni Eliza-tyttö syntyi.

Äiti ja tytär ovat edelleen hyvin läheisiä ja viettävät paljon aikaa yhdessä.

Adriana on jo 83-vuotias, mutta hän jatkaa edelleen työtään kirjailijana ja tukee sekä elättää tyttärensä täysin.

Hän on ilmaissut halunsa pitää yksityiselämänsä jatkossa omana tietonaan, mutta Elizan tiedetään nyt 17-vuotiaana kuitenkin varmasti haaveilevan yliopistossa opiskelusta.

Hän on menestynyt koulu-urallaan tähän mennessä hienosti ja seurannut äitinsä jalanjälkiä kohti akateemista uraa.

https://www.facebook.com/adivrauko/posts/429999055153023

Toivomme teille kaikkea hyvää tulevaisuuteen, mitä se sitten tuokin tullessaan. Muistakaa pitää huolta toisistanne!