Äiti otti kuvan pojasta ja huomasi ”kimallusta” silmässä – lääkärin sanat järkyttivät koko perheen

Kun Sarah Hedges huomasi oudon kimalluksen kolmen kuukauden ikäisen poikansa silmässä, hän aavisti jonkin olevan pielessä.

Perheenäiti otti kuvan vauvan silmistä puhelimellaan salama päällä ja näytti myöhemmin lääkärille, kuinka pojan silmät ”tuikkivat” kuvissa.

Hyvin pian sen jälkeen perhe sai kuulla heitä syvästi järkyttäneitä uutisia.

Erikoinen tilanne sai alkunsa, kun perheenäiti Sarah Hedges luuli nähneensä kolmen kuukauden ikäisen Thomas poikansa silmässä jotain, mikä muistutti hänestä kissansilmän tapaista heijastusta.

Pojan silmässä näkyi outo heijastus, joka sai hänet huolestumaan.

Testatakseen yhtä mieleensä juolahtanutta teoriaa äiti tarttui älypuhelimeensa ja päätti ottaa kuvan pojan silmistä.

Hän asetti kamerasta salaman päälle ja otti kuvan pojan silmistä. Kuva vahvisti hänen tekemänsä havainnon: Toinen pojan silmistä suorastaan hehkui salaman valosta aivan eri tavalla kuin toinen.

Huolestunut äiti otti yhteyttä sairaalaan ja näytti ottamansa kuvat lääkärille. Pelkkien kuvien perusteella lääkärit halusivat heti tehdä tarkempia tutkimuksia pojalle.

Olikin syöpä

Tutkimusten tulokset paljastivat lopulta jotain, mikä käänsi koko perheen elämän päälaelleen.

Kolmen kuukauden ikäisellä Thomasilla todettiin retinoblastooma, joka on pahalaatuinen kasvain silmässä.

Retinoblastooma on verkkokalvon varhaissolusyöpä ja sitä esiintyy varhaislapsuudessa. Terveyskirjaston mukaan retinoblastoomaan sairastuu noin yksi lapsi 16 000 elävänä syntynyttä lasta kohden.

95% potilaista paranee sairaudesta, mutta näkö voi silmässä jäädä normaalia heikommaksi. Sen yleisin oire on valkoisena näkyvä silmän mustuainen, joka eroaa terveestä silmästä. Oire on usein helppo havaita lapsesta otetuista valokuvista.

Kyse on harvinaisesta lasten silmäsyövästä, joka on runsaassa kolmasosassa tapauksista periytyvää muotoa.

”Luulin poikani kuolevan”

Sarah-äiti kertoo brittilehti The Sunille olleensa järkyttynyt kuultuaan lääkärin sanat poikansa diagnoosista. Vaikka hän oli aavistanut jonkin olevan pielessä, hän ei osannut pelätä mitään niin pahaa.

– Luulin poikani kuolevan, hän sanoo kyynelehtien.

– Ajattelin menettäväni hänet. Kun kuulet sanan syöpä, sitä ajattelee automaattisesti pahinta – tämä voi olla hengenvaarallista.

Äiti kertoo koko perheen elämän romahtaneen hetkellisesti uutisen myötä.

– Minä vain itkin.

Kaikkien onneksi syöpä havaittiin varhaisessa vaiheessa ja pienen Thomasin hoidot kyettiin aloittamaan välittömästi. Retinoblastoomaa hoidetaan solusalpaajahoidolla ja Thomasin osalta hoidot päättyivät keväällä 2023.

Perheen suureksi iloksi hoidot tehosivat suunnitellusti ja tänä päivänä Thomas voi hyvin.

– Hän on hyvin iloinen ja onnellinen pieni poika, liikuttunut äiti kuvailee.

Sarah-äiti kertoo The Sun -lehdelle haluavansa puhua perheen matkasta pojan sairauden kanssa ja sen löytymisestä voidakseen varoittaa muita vanhempia asiasta.

Hän toivoo perheen tapauksen voivan tuoda lisää tietoisuutta asian ympärille ja auttavan myös muita lapsia, jotka kärsivät samasta sairaudesta.

Onneksi kaikki päättyi lopulta onnellisesti!