Äiti otti 7-vuotiaan tytön mukaan synnytykseen ja antoi tämän nähdä kaiken – vastaa nyt kritiikkiin

Yhdysvaltalainen perheenäiti on joutunut kohun keskelle päästettyään 7-vuotiaan tyttärensä tulemaan mukaan synnytykseen.

Äiti kertoo itse rakastaneensa sitä, kun näki tyttärensä reaktion lapsen syntymään.

Tennesseessä Yhdysvalloissa asuva perheenäiti on joutunut nyt ankaran kritiikin keskelle päästettyään 7-vuotiaan tyttärensä mukaan todistamaan synnytystä.

Kohu sai alkunsa, kun äiti jakoi itse videon tilanteesta TikTok -tilillään.

36-vuotias perheenäiti halusi tyttärensä saavan kokea ja todistaa oman pikkusiskonsa syntymää paikan päällä omin silminensä.

Antoi tyttären tulla mukaan synnytykseen

Ashley Cunningham, 36, kertoo seitsemänvuotiaan tyttärensä Sophien pyytäneen itse synnytyksen lähestyessä lupaa äidiltään saada olla paikalla, kun hänen pikkusiskonsa syntyy.

Ashley kertoo, ettei hän nähnyt mitään ongelmaa siinä, että nuori tytär pääsisi todistamaan synnytyksen ihmettä. Asiasta ovat uutisoineet muun muassa ABC News ja Newsweek.

Synnytyksen käynnistyttyä koko tilanne kuvattiin ja samoin myös hänen 7-vuotiaan tyttärensä reaktio. Ashley jakoi myöhemmin itse videon tyttärensä reaktiosta synnytykseen TikTok -sivuillaan.

– Hän otti sen niin hyvin ja oli todella innoissaan! En tule koskaan unohtamaan tätä hetkeä, eikä varmasti hänkään, äiti kirjoittaa videon yhteydessä.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen. Jos upotus ei näy, katso se tästä.

@ashley.cunningham87

My 7 year old daughter begged to be in the delivery room when it was time for me to deliver her baby sister! I was able to convince my doctors that she was mature enough to handle it and I’m so glad it worked out. Sophia handled it so well and was so excited to see her baby sister be born! I will never forget this moment and neither will Sophia! How special to see your baby sister be born! #birth #baby #newborn #babysister #bigsister #deliveryroom #laboranddelivery #birthstory #love #babytok #fyp #corememories #pregnanttiktok #pregnancy

♬ Bundle of Joy (From ”Inside Out”) – Benny Martin

Lapsen ottaminen mukaan synnytykseen ei ole kovin yleinen tapa, mutta Ashey sanoo tyttärensä itse pyytäneen lupaa päästä paikalle, koska hän on kiinnostunut hoitoalasta ja lääketieteestä.

Ennen synnytystä äiti ja tytär myös katsoivat yhdessä läpi opetusvideoita synnyttämisestä, jotta 7-vuotias Sophia tietäisi, mitä odottaa.

Äitiä kritisoidaan rajusti

Ashley-äidin jakamaa videota on nyt katseltu TikTokissa jo yli 2 miljoonaa kertaa. Sen vastaanotto on kuitenkin ollut kaikkea muuta kuin pelkkää iloa ja positiivisuutta.

Monet ovat hämmästyneitä siitä, kuinka perheenäiti saattoi kuvitella synnytyksen todistamisen olevan jotain, mitä 7-vuotiaan pitäisi päästä näkemään.

– Minä en todellakaan haluaisi muita lapsiani synnytyssaliin, eräs kommentoija kirjoittaa.

Kuvituskuva: Shutterstock

– Voisin lyödä vetoa, ettei hän tule itse koskaan hankkimaan lapsia, toinen jatkaa viitaten siihen, että kokemus olisi traumatisoinut tyttöä.

Kovan kritiikin myötä Ashley-äiti ja Sophia päättivät julkaista myöhemmin toisen videon, jossa he ottivat itse kantaa ihmisten esittämiin kysymyksiin ja väitteisiin.

– Minä halusin nähdä pikkusiskoni ensimmäisen hengenvedon, Sophia kertoo videolla.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen. Jos upotus ei näy, katso se tästä.

@ashley.cunningham87

Replying to @carteredjett Sophia answered some questions and talked about her experience being in the labor and delivery room! #birth #baby #babysister #newborn #deliveryroom #laboranddelivery #birthstory #babytok #bigsister #fyp #corememories

♬ original sound – Ash Cunningham

Herättää myös ihailua

Äidin jakaman videon levittyä laajalti internetissä monet ihmiset ovat myös osoittaneet ihailua heitä kohtaan. Etenkin nuoren Sophian toiminta ja reaktio synnytyksen aikana on saanut monet osoittamaan hänelle kunnioitusta.

– Tämä nuori neiti selvisi paremmin kuin monet aikuiset miehet. Ihan uskomatonta, eräs ylistää.

– Minun 6-vuotiaani oli mukanani synnytyssalissa.. ja hänestä tuli myöhemmin kätilö, jatkaa puolestaan toinen.

– Sophiasta oli iso kunnia saada todistaa, kun hänen äitinsä toi uutta elämää maailmaa. Hän näyttää niin ylpeältä ja iloiselta isosiskolta!

On selvää, että tämä on aihe, joka varmasti jakaa paljon mielipiteitä ihmisten keskuudessa. Miten itse suhtaudut ajatukseen 7-vuotiaasta lapsesta todistamassa synnytystä?

Kerro mielipiteesi Facebookin kommenttiosiossa!