Äiti näki, kuinka kätilöiden kasvot valahtivat kalpeiksi synnytyssalissa – kuuli sitten sanat: ”Hänellä ei ole silmiä…”

Raskausaika on täynnä odotusta ja kaipuuta, mutta myös paljon huolta. Mikään ei ole ahdistavampaa kuin ajatus siitä, että lapsi olisi vaarassa tai sairas.

Jahavier ja Ryan Walker olivat odottaneet poikansa syntymää kuin kuuta nousevaa. Varhain viime vuoden joulupäivänä, 25. joulukuuta 2021, hän sitten päätti tulla maailmaan. Synnytys tehtiin kiirellisenä sektiona.. 

Heti kun vauva oli ulkona, kätilö kiirehti kuitenkin hänet teho-osastolle.

Pojalla oli paljon nestettä keuhkoissaan ja siitä seurasi hengitysvaikeuksia. 

Vasta neljä tuntia synnytyksen jälkeen äiti ja isä pääsivät näkemään ja pitelemään häntä ensimmäistä kertaa. 

Pikkuisella oli vaikeuksia avata silmiään, mikä johtui alun perin synnytyksen komplikaatioiden aiheuttamasta turvotuksesta.

Lue myös: Lelun kokoinen keskonen vietti 105 päivää sairaalassa – 4 vuotta myöhemmin hän ylitti kaikki odotukset

Sokea loppuelämänsä

Perhe jäi sairaalaan yöksi ja pikkupojalle, jota sai nimekseen Tate, tehtiin paljon kokeita.

Äiti Jahavier Walker. Kuva: YouTube/ FOX8 WGHP

Ja sitten surullinen uutinen saapui:

– ”Hän tulee olemaan sokea loppuelämänsä”, isä muistelee FOX8 WGHP:lle lääkäreiden sanoneen ja lisää:

 – Olimme ilmeisesti niin shokissa, että emme kysyneet, mitä se tarkoitti ja mistä se johtui.

Kuva: YouTube/ FOX8 WGHP

Lapsella ei ollut silmiä

Taten vaikeudet avata silmiään eivät johtuneetkaan turvotuksesta, kuten aluksi luultiin. Selvisi, että hänellä oli epätavallinen poikkeavuus – Tatella ei ollut normaalisti kehittyneitä silmiä.

– Olimme hereillä koko yön. Itkimme, pitelimme toisiamme ja häntä, isä kertoo.

Kyse on geneettisestä viasta, jota on erittäin vaikea hoitaa ja hoito vaatii pitkäaikaista seurantaa asiantuntijatiimiltä. Vaikka sairauteen ei tällä hetkellä ole parannuskeinoa, toivoo pariskunta tieteen ennen pitkää mahdollistavan Tatelle silmäimplantit.

Walkerit etsivät nyt kuumeisesti tukea ja neuvoja muilta, jotka ovat käyneet läpi jotain vastaavaa.