Äiti löysi verta vauvan vaipoista – lääkärin sanat ensiavussa muuttivat perheen elämän pysyvästi

Jokaisen vanhemman pahin painajainen on se, että omalle lapselle tapahtuisi jotain ikävää.

Vanhempana on valmis tekemään mitä tahansa, jotta lapsi voisi hyvin – hinnalla millä hyvänsä.

Kun perheenäiti Sarah Regan heräsi yhtenä tavallisena aamuna, hän ei vielä arvannut, mitä päivä toisi tullessaan.

Hän odotti innolla päivää lastensa kanssa ja aloitti sen rutiininomaisesti vaihtamalla pienen tyttärensä vaipat.

Vaipasta hän löysi kuitenkin jotain, mihin ei olisi voinut valmistautua edes pahimmissa painajaisissaan.

Huomattuaan veren, hän otti tyttären syliinsä ja kiidätti tämän välittömästi sairaalaan. Lopulta lääkärit paljastivat tutkimuksen jälkeen pysäyttävän viestin, kertoo brittilehti The Sun.

Vanhemmuus tuo mukanaan paljon vastuita.

Pieni ihminen on täysin riippuvainen sinusta, jotta hän saa elämäänsä parhaat mahdolliset olosuhteet elää, kasvaa ja olla oma itsensä.

Vaikka mitenkä yrittäisi, niin vanhempana ei kuitenkaan kykene valmistautumaan kaikkeen. Elämä voi välillä heittää eteen täysin odottamattomia ja pelottaviakin tilanteita.

Tämän tietää hyvin Sydneyssä Australiassa asuva perheenäiti Sarah Regan.

Hän koki elämänsä yllätyksen ollessaan eräänä tavallisena aamuna normaaliin tapaan vaihtamassa pienen tyttärensä vaippoja.

Vaipat avatessaan äiti huomasi, että niiden sisällä oli verta.

Sarah joutui ymmärrettävästi paniikkiin, sillä hänen pieni tyttärensä oli vasta yhdeksän kuukauden ikäinen.

Hänen ensimmäinen ajatuksensa oli, että vauvan munuaisissa täytyi olla jotain vialla, joten hän ei epäröinyt hetkeäkään vaan kiidätti tytön välittömästi sairaalan ensiapuun.

Little Birdie
Kuva: Facebook

Lääkärit ottivat lapsen vastaan kiireellä ja tekivät useita testejä selvittääkseen, mitä oli tapahtunut.

Pelon kangistama Sarah-äiti ei voinut käsittää, mistä veri oli peräisin.

Lääkärin shokeeraava ilmoitus

Jonkin ajan kuluttua lääkärit palasivat äidin luo ja ilmoittivat tälle järkyttävän uutisen.

Birdie-tyttö, joka oli vasta yhdeksän kuukauden ikäinen, oli heidän mukaansa saavuttanut murrosiän.

Tytöllä oli diagnosoitu precocious puberty – eli ennenaikainen murrosikä. Se on hyvin harvinainen tila, jolla lapsen keho kehittyy liian nopeasti, kertoo brittilehti The Sun.

Näin ollen Birdiellä olivat alkaneet hänen ensimmäiset kuukautisensa jo paljon ennen kuin hän oppi kävelemään tai puhumaan.

https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10159864650489360&set=a.426838784359&type=3

– Eliminoituaan muut vaihtoehdot he ottivat röntgenkuvan ja huomasivat, että hänen jalkansa olivat kasvaneet huomattavasti ikäistään enemmän. Hänellä diagnosoitiin ennen aikainen murrosikä samana iltana, äiti kertoo.

– En tiennyt mitä ajatella, sillä emme tienneet asiasta paljoakaan emmekä olleet koskaan kuulleet siitä. Hän ei pystynyt edes kävelemään tai puhumaan vielä.

– On paha sanoa, onko hänellä muita oireita kuten mielialanvaihtelua tai kipuja, sillä hän on niin pieni. Hänellä ei kuitenkaan ole karvoitusta genitaalialueella tai rintojen kasvua, jota vastaavissa tapauksissa on nähty.

Joutuu selittämään vuotoa

Tänä päivänä Birdie on kaksivuotias ja viettää paljon aikaa päivähoidossa.

https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10159999314529360&set=a.426838784359&type=3

Sarah-äiti kuitenkin sanoo, että hänen on ollut vaikea selittää tyttärensä tilaa hoitajille tai henkilökunnalle niin, että he ymmärtäisivät mistä on kyse.

Erityisen haastavaa on ollut aina selittää tilanne uusiksi ja kertoa uusille vasta aloittaneille hoitajille, että hänen tyttärensä vaippoja on tarkkailtava mahdollisten vuotojen takia.

– Minusta tuntui, että minun oli selitettävä heille, että jos he löytävät verta tytön vaipoista, niin se johtuu tästä ja meillä on ihan lääkärin lappu asiasta, joten siitä ei tarvitse huolestua lisää, Sarah sanoo.

– Inhoan sitä, että joudumme selittämään asiaa uudestaan ja uudestaan. Kun hän aloittaa lopulta koulun, joudun käymään saman keskustelun opettajien kanssa siellä. Tiedän, että on tärkeää kertoa asiasta, mutta se on vaikea keskustelu.

Äiti toivoo ennen kaikkea sitä, että hänen tyttärensä saisi varttua maailmassa, jossa häntä ymmärrettäisiin ikäistensä kuin aikuistenkin toimesta.

– Äitinä toivon, ettei se vaikuta hänen ulkonäköönsä tai kasvuunsa enempää kuin muidenkaan ikäistensä lasten.

– Haluan vain, että hän saa normaalin lapsuuden. Jos joudumme turvautumaan hormonihoitoihin, niin sitten teemme sen, sillä en vain halua, että hän erottuu liikaa joukosta väärällä tapaa jo pienenä.