Äiti löysi kotoa outoon osoitteeseen lähetettyjä laskuja – ymmärsi nopeasti miehensä katalan salaisuuden

Sydänsurut kuuluvat elämään ja jokainen kokee ne omalla tavallaan. Sydänsurut ovat voimakkaampia silloin, kun ero tapahtuu rakkaushuuman keskellä tai tulee yllätyksenä. Suhteen päättyminen ei tarkoita sitä, etteikö voisi rakastua uudelleen.

Chelsie Dort löysi kumppaninsa jo hyvin nuorena. Hän avioitui 18-vuotiaana lapsensa isän kanssa. Pariskunnalla oli kauniit hääjuhlat ja elämä kukoisti monella eri tavalla. Eräänä päivänä Chelsie sai tietää miehensä kaksoiselämästä. Tuska, pettymys ja yksinäisyyden tunne oli viedä naisen hengen.

Nuori aviopari

Pariskunta sai kauniin pojan ja avioelämä oli paljon enemmän kuin mitä Chelsie olisi voinut toivoa. Chelsie teki kaikkensa miellyttääkseen miestään. Hän oli täydellinen vaimo ja äiti.

Chelsie käytti kaiken vapaa-aikansa tekemällä asioita perheensä hyväksi. Hän ei huomannutkaan kadottaneensa itsensä avioliiton ja kaiken kiireen keskellä.

Epäilyttävä käytös

Eräänä päivänä miehestä tuli huomattavasti etäisempi. Mies ei antanut läheisyyttä ja oli jatkuvasti poissa kotoa. Chelsie kirjoitti julkaisun, jossa hän kertoo laihtuneensa ja siivonneensa maanisesti taloa osoittaakseen miehelle olevansa täydellinen. Hänen miehensä ei ollut enää koskaan kotona.

Today we’ll be running on Premier Protein and dry shampoo. 💁🏻‍♀️

Gepostet von Chelsie Dort am Donnerstag, 19. Juli 2018

Toinen nainen

Chelsie halusi selityksen miehensä käytökselle. Hän tutki miehensä sähköpostia ja kirjeitä. Nainen löysi kuitteja kalliista ravintolalaskuista. Hän löysi myös miehen laskuja, joita oli osoitettu toiseen osoitteeseen. Perheellisellä miehellä oli toinen nainen.

”Istuin yksinäni kuistilla ja laadin itsemurhasuunnitelman. Nyt jälkeenpäin ajatellen se tuntuu aivan hullulta. Siinä hetkessä tunsin koko elämäni romahtavan jalkojeni alla. Rakastamallani miehellä oli toinen nainen”, kirjoittaa Chelsie.

Chelsien vanhemmat veivät hänet psykologin vastaanotolle. Hän ymmärsi tarvitsevansa apua. Siinä hetkessä alkoi pitkä toipumisprosessi. Chelsie alkoi tekemään asioita itsensä vuoksi ja melko nopeasti hän tunsi olevansa onnellisempi kuin pitkään aikaan.

Tapasi elämänsä rakkauden

Chelsie rakastui uudelleen ja tapasi elämänä rakkauden. Hän on tänä päivänä onnellisesti naimisissa ja hänellä on neljä lasta. Nainen kokee löytäneensä valoa elämään kaiken synkkyyden keskellä.

Jokainen kokee sydänsurut eri tavalla, mutta tärkeintä on antaa ajan parantaa haavat. Jokaisen myrskyn jälkeen on poutasää.

Jaetaan tätä tarinaa kaikille!