Äiti kiirehtii päiväkotiin saatuaan puhelun hoitajalta – silloin valvontakamera paljastaa järkyttävän tilanteen

Jättäessämme lapsemme päiväkotiin tai päivähoitoon meillä on aina suuri luotto siihen, että henkilökunta tietää tarkasti, mitä he ovat tekemässä. Lapset ovat kuitenkin kaikkein tärkein ja arvokkain asia, joka meillä on. Jos kukaan kohtelee heitä huonosti olemme valmiita tekemään mitä tahansa puuttuaksemme tilanteeseen.

Kun eräs äiti jätti tyttärensä normaalisti päiväkotiin, hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, että päivä tulisi saamaan vielä karmean käänteen.

Siitä on nyt noin kaksi vuotta, kun yhdysvaltalainen Tracy Blinov jätti silloin 7 kuukauden ikäisen tyttärensä Elianan hoitoon Busy Hands päiväkotiin Montanassa ja lähti itse töihin.

Ei kuitenkaan mennyt kauaa ennen kuin hän sai jo soiton eräältä päiväkodin työntekijöistä, jota ei takuulla tule unohtamaan.

Hoitaja kertoi, että Elianaa oli puraistu päiväkodissa ja Tracy lähti välittömästi töistä paikalle huolehtiakseen tyttärestään.

Kun hän saapui perille, häntä odotti järkyttävä näky.

Elianaa ei oltu ainoastaan purtu kerran, vaan koko hänen kasvonsa olivat täynnä purema jälkiä, jotka toiset lapset olivat aiheuttaneet.

Posted by Tracy Blinov on Tuesday, 25 April 2017

Se, että pienet lapset saattavat purra toisiaan tai vahingossa raapaista, ei ole mitään uutta. Mutta se, että Elianaa oli vahingoitettu näin pahasti ilman että kukaan henkilökunnasta oli havainnut mitään, oli Tracyn mielestä käsittämätöntä.

Nähtyään valvontakameroihin tallentuneen tilanteen kävi ilmi, että Elianaa oli vahingoitettu muiden lasten toimesta liki minuutin ajan ennen kuin hoitajat puuttuivat tilanteeseen.

Hänen kasvoistaan ja kehostaan löytyi selkeästi näkyviä puremajälkiä yli kymmenen kappaletta.

Tapauksen jälkeen aloitettiin tutkinta, jossa pyrittiin selvittämään, miksi hoitajilla kesti niin kauan ennen kuin he reagoivat tapahtuneeseen.

Päiväkodin mukaan he puuttuivat tilanteeseen heti, kun he olivat kuulleet tytön huudon.

I don't get it. I never will. Who let's this kind of thing happen? I Let Eliana go to Busy Hands, and in less than 2…

Posted by Tracy Blinov on Saturday, 1 April 2017

Oli saanut varoituksen puremisesta vain viikkoa aiemmin

Puremiseen ja raapimiseen syyllistynyt 2-vuotias lapsi oli juuri aloittanut samassa hoitopaikassa.

Vain viikkoa aiemmin hänet oli poistettu toisesta hoitoryhmästä juuri puremisesta johtuneen välikohtauksen takia. Tämä oli kuitenkin asia, jota lapsen äiti ei ollut kertonut Busy Hands -päiväkodille, jonne oli tämän tuonut.

– Lapsi oli uusi asiakas ja hänen äitinsä ei ollut kertonut meille, että hänen lapsensa oli ”purija”, joka oli aiemmin poistettu toisesta päiväkodista vastaavan tapauksen takia, Busy Handsin omistaja kertoi uutiskanava ABC Fox Montanalle.

– Jos hän olisi kertonut meille tästä, olisimme voineet sanoa; ”Ei, emme voi ottaa häntä”.

Puremista aiheutuneet vammat olivat niin vakavia, että Elianan piti syödä antibiootteja tapauksen jälkeen välttääkseen tulehdukset. Kaikkien onneksi pieni tyttö toipui kuitenkin hyvin ja oli iloinen oma itsensä jo vain muutamaa päivää tapauksen jälkeen.

Update on baby Eliana for those following.Last night she was evaluated by a doctor and is on antibiotics as a…

Posted by Tracy Blinov on Saturday, 1 April 2017

Näin Tracy kirjoitti itse tilanteesta Facebookissa vain päiviä välikohtauksen jälkeen:

– Hän on jo paljon paremmalla tuulella tänään. Olen iloinen siitä, että mustelmat ja turvotukset ovat laskemassa vähän. On uskomatonta, kuinka nopeasti pienet vauvat voivat toipua.

Montanan osavaltiossa on voimassa laki, jonka mukaan yhdellä hoitajalla voi olla vastuullaan vain neljä lasta kerralla päiväkodissa.

Tapauksen jälkeen Busy Hands -päiväkoti ilmoitti, että heidän tavoitteensa on jatkossa pitää tuo lukema kahdessa lapsessa hoitajaa kohden, jotta he voivat varmistaa, ettei vastaavaa enää pääsisi tapahtumaan, kertoo ABC Fox Montana.

Kun me jätämme lapsemme hoitoon päivän ajaksi, luotamme siihen, että he saavat hyvää hoitoa, eikä heille tapahdu mitään ikävää.

Kaikki vanhemmat tietävät kuitenkin myös sen, että joskus huomion herpaantuminen vain sekunniksi voi riittää onnettomuuden tapahtumiseksi.

She's in much better spirits today. I'm happy to say the bruising and swelling is coming down a little, it's amazing how…

Posted by Tracy Blinov on Sunday, 2 April 2017

Toivottavasti Elianan vanhemmat uskaltavat vielä jättää tytön hoitoon ikävästä kokemuksesta huolimatta. Ja mikä tärkeintä, niin toivottavasti tytölle ei itselleen jäänyt tästä mitään traumoja tai muita pysyviä vammoja.

Tässä on kyse tärkeästä kysymyksestä, josta puhutaan ajoittain myös Suomessa. Päiväkotien ryhmäkokoja ei missään nimessä voi kasvattaa niin isoiksi, ettei hoitajilla ole mahdollisuutta pitää huolta kaikista siellä olevista lapsista.

Jaa tätä, jos sinäkin olet samaa mieltä!

 

Lue lisää aiheesta...