Äiti huomasi samanlaisia piirteitä adoptiolapsissaan – puhelu sosiaalityöntekijältä paljasti yllättävän syyn

Epäonnistuneen avioliiton jälkeen Katie Page kaipasi muutosta elämäänsä. Hän vaihtoi työpaikkaa ja muutti uuteen kotiin Coloradossa. Eräs tuttu pastori otti yhteyttä kysyäkseen, mikäli Katie haluaisi ryhtyä sijaisäidiksi.

Katie halusi miettiä rauhassa ennen päätöksentekoa. Hänen elämänsä oli muuttunut paljon viimeisten kuukausien aikana. Hän ei ollut avioeron jälkeen ajatellut perheen perustamista.

Muutama päivä myöhemmin Katie otti yhteyttä pastoriin. Kaikkien yllätykseksi hän vastasi ryhtyvänsä sijaisäidiksi neljälle lapselle. Katiella ei ollut aavistustakaan siitä, kuinka suuri merkitys sijaislapsilla olisi hänen elämäänsä. Hän tunsi hiljalleen halua ryhtyä äidiksi.

Adoptio

Eräänä päivänä sosiaalityöntekijä otti yhteyttä kertoakseen vastasyntyneestä pojasta. Poikavauva oli vasta viiden päivän ikäinen päästyään kotiin Katien luokse. Poika sai nimekseen Grayson. Katien ja pojan välille muodostui hyvin nopeasti ainutlaatuinen yhteys.

Kuva: YouTube/GMA

Yllättävä puhelu

Pojan adoptiosta oli kulunut yksitoista kuukautta, kun sosiaalityöntekijä otti jälleen yhteyttä. Hän halusi kertoa vastasyntyneestä tyttövauvasta. Lapsen vanhemmat eivät pystyneet huolehtimaan hänestä.

Katie halusi miettiä asiaa, sillä hänen elämänsä oli jo muuttunut paljon adoptoituaan Graysonin. Hän kuitenkin tunsi olevansa valmis kahden lapsen äidiksi. Lapset olivat onneksi melko samanikäisiä.

Katie kävi tapaamassa vastasynnytyttä tyttövauvaa. Hän ei voinut olla huomaamatta samankaltaisuutta tyttövauvan ja Greyonin välillä. Katie huomasi lapsissa koko ajan vain enemmän yhdennäköisyyttä.

Lapsilla on erilainen ihonsävy, jonka takia Katie ei alkuun luottanut vaistoihinsa. Grayson on puoliksi afroamerikkalainen, kun taas tytöllä on kalpea iho ja punapigmenttiset hiukset.

Kuva: YouTube/GMA

Biologiset sisarukset

Katie selvitti lasten biologisten vanhempien henkilötunnuksen. Hän sai lopulta totuuden selville. Katien adoptoimat lapset olivat biologisia sisaruksia. Graysonilla ja tyttövauvalla oli sama biologinen äiti.

Katie liikuttui kyyneliin ymmärrettyään tilanteen. Hän tunsi elämänsä saaneen uuden merkityksen lasten myötä.

Katso video tästä:

Aivan mahtava uutinen!

Paina Jaa-nappia, jos haluat toivottaa perheelle paljon onnea!