Äidin avoimet sanat siitä, miten hän katuu oman poikansa syntymistä tämän diagnoosin takia ovat saaneet tuhannet ihmiset kohottamaan kulmakarvojaan.
Huolimatta siitä, että hän tietää mielipiteen järkyttävän monia, hän seisoo vakaasti sen takana ja kertoo kirjoituksessaan nyt syyn sille.
– Kenties oletatte minun sanovan, että olen oppinut hyväksymään poikani haasteet ajan myötä. Että nyt, 47 vuotta myöhemmin, en osaisi kuvitella elämääni ilman häntä. Että olen varmasti iloinen, kun en tehnyt aborttia. Mutta silloin olette väärässä, äiti kirjoittaa.
Varoitus: Artikkeli sisältää tekstiä, joka voi provosoida ja järkyttää osaa lukijoista.
69-vuotias Gillian Relf tapasi elämänsä rakkauden jo nuorena. Hän ja Roy rakastuivat teini-ikäisinä ja avioituivat kun Gillian oli 19 ja Roy taas 20.
Pian kumpikin heistä alkoi jo haaveilla perheestä, johon kuului useita lapsia.
Lääkäreiden mukaan kaikki oli hyvin
Perheeseen syntyi pian ensimmäinen lapsi täysin terveenä ja noin vuotta myöhemmin ollessaan 22-vuotias, Gillian sai tietää olevansa jälleen raskaana.
Hänen äidinvaistonsa kuitenkin sanoivat jo raskauden aikana, ettei kaikki ollut kunnossa.
Lääkärit eivät kuitenkaan pitäneet 22-vuotiasta äitiä, jolla oli jo yksi täysin terve pieni lapsi, minkäänlaisena riskinä, joten hänelle ei suostuttu tekemään ”turhaan” tarkempia testejä lapsivesipiston avulla, joka olisi voinut paljastaa tilanteen.
Tammikuussa 1967 pariskunnan toinen lapsi, Stephen, syntyi Kent & Canterburyn sairaalassa. Heti, kun Gillian näki poikansa ensimmäisen kerran, hän ymmärsi, että hänen pelkonsa olivat käyneet toteen.
Jokin oli vialla pojassa, vaikka lääkärit olivat väittäneet toisin.
Kesti muutamia viikkoja ennen kuin Stephenillä diagnosoitiin Downin oireyhtymä, joka sai vanhemmat huolestumaan todenteolla poikansa tulevasta elämästä.
– Minulla ei ole koskaan ollut mitään mielenterveyden ongelmia, mutta uskon kenen vaan vanhemman voivan päätyä syvälle ajatuksiinsa, kun he joutuvat huolehtimaan erityistarpeita vaativasta lapsesta, äiti sanoo nyt.
Toivoo, että olisi tehnyt abortin
Tuona tammikuisena päivänä Gillianin ja Royn elämät muuttuivat lopullisesti ja nyt hän puhuu siitä, miltä tuntuu omistaa koko lopun elämäänsä lapsesta huolehtimiseen – aikuisesta lapsesta, jolla on erityistarpeita.
– Moni teistä varmasti olettaa minun sanovan, että ajan myötä olen oppinut hyväksymään poikani diagnoosin. Että nyt, 47 vuotta myöhemmin, kukaan meistä ei voisi edes kuvitella elämää ilman häntä ja että olen kiitollinen siitä, ettei minulle annettu mahdollisuutta aborttiin, äiti kertoo ja jatkaa:
– Tiedän tämän tulevan shokkina monelle: Tämä on minun poikani, jota olen rakastanut ja puolustanut lähes puoli vuosisataa. Mutta jos voisin matkustaa ajassa taaksepäin, niin valitsisin abortin ilman hetkenkään epäröintiä. Olen nyt 69 ja Roy on 70-vuotias. Meillä on 50-vuotishääpäivä ensi kuussa.
”Toivon niin joka päivä”
Tästä huolimatta äiti kuitenkin kertoo myös rakastavansa poikaansa yli kaiken ja olevansa hyvin suojelevainen tätä kohtaan.
Se ei silti muuta sitä tosi asiaa, että elämä on saanut hänet miettimään asioita uusiksi:
– Vaikka rakastankin poikaani erittäin paljon ja olen hyvin suojelevainen hänen suhteensa, niin tiedän, että elämämme olisi ollut paljon onnellisempi ja helpompi, jos hän ei olisi koskaan syntynyt. Minä toivon, että olisin tehnyt abortin. Toivon niin joka päivä.
– Jos hän ei olisi syntynyt, niin olisimme varmaan hankkineet myöhemmin toisen lapsen, viettäneet normaalin elämän ja myös pojallamme Andrew’lla olisi sisarus tukenaan, eikä vastuullaan meidän kuolemamme jälkeen.
Gillian kertoo jakavansa oman tarinansa sen takia, että hän haluaa puolustaa niitä naisia maailmassa, jotka ovat tehneet tuon vaikean valinnan ja päättäneet tehdä abortin.
Hän kertoo laajalti siitä, millaisia haasteita heillä on elämässä ollut Stephenin 47 elinvuoden aikana ja nostaa esiin myös oman mielenterveytensä, joka on kärsinyt vaikeuksien takia.
Puhumattakaan siitä, millaisen taakan Stephen aiheuttaa myös heidän vanhimmalle lapselleen, joka tietää kyllä sen, että vanhempien kuoltua on hänen tehtävänsä huolehtia pikkuveljensä elämästä.
– Minä haastan kenet tahansa kriitikoista astumaan minun kaltaiseni äidin kenkiin, joka on jumissa koko ikänsä erittäin vaativan, vaikean, hermoja raastavan lapsen kanssa, joka ei koskaan vartu aikuiseksi, ennen kuin tuomitset meitä.
Millaisia ajatuksia tämä sinussa herättää? Pystytkö ymmärtämään äidin mielipiteen asiasta?
Kerro oma mielipiteesi Facebookin kommenttiosiossa.
