Äidin nerokas idea sai vauvan nukkumaan kuin tukki koko yön – loistavaa niksiä ylistetään ympäri maailman

Kaikki tuoreet vanhemmat tietävät millaista se on, kun joudut heräämään useita kertoja yön aikana silmäluomien tuntuessa raskailta kuin betoni, koska vauva ei saa nukuttua.

Ensimmäisen lapsen kanssa nuo yöt voivat olla kaikkein vaikeimpia. Se vaatii sekä energiaa että malttia. Tietysti lopulta kaikki on sen arvoista, mutta eikö olisikin ollut mahtavaa, jos joku olisi heti kertonut sinulle vinkin, jonka avulla saat lapsesi nukkumaan täysin rauhassa koko yön?

Tällä äidillä on nimittäin tuollainen vinkki, jonka hän haluaa nyt jakaa kaikille.

Laura Gerson ei ollut koskaan kaivannut yöunia yhtä paljon kuin sen jälkeen, kun hänen rakas pieni Amelia tyttärensä syntyi.

Aina yöllä Amelian itkiessä Laura nousi ylös sängystä raskain askelin marssien tytön luo, mutta useimmiten jo pelkkä tutin antaminen sai tämän vaipumaan takaisin rauhalliseen uneen. Tätä kuitenkin tapahtui useita kertoja yön aikana, joten tuore äiti tunsi väsymyksen erittäin raskaasti.

Annettuaan jälleen tutin tyttärelleen yöllä noin tuhannetta kertaa Laura sai idean. Jos tytön ympärillä kehdossa olisi liuta tutteja, joihin hän voisi itse tarttua, hän saattaisi nukkua paremmin.

Vauva nukkui koko yön

Laura päätti kokeilla ideaansa ja levitti seuraavan yönä tyttärensä kehtoon kaikki kodista löytyneet ylimääräiset tutit. Ja lopputulos oli jotain aivan uskomatonta: Amelia nukkui läpi koko yön päästämättä pihaustakaan.

Koska Laura ymmärsi, että useat muutkin vanhemmat saattavat kärsiä samasta ongelmasta, päätti hän jakaa vinkin suuressa äitien Facebook-yhteisössä nimeltä Motherload.

– Siitä lähtien kun pienokaiseni oli noin kolmen kuukauden ikäinen, hän on mennyt nukkumaan yhdessä noin kymmenen tutin kanssa, Laura kirjoittaa.

Vinkki levisi ympäri maailman

– Tajusin nopeasti, että kaikki, mitä tyttö itkiessään halusi oli vain tutti. Nyt 99% ajasta hän voi kokeilla vierellään kädellä ja löytää siitä tutin, jonka sitten itse laittaa tyytyväisenä suuhunsa, Laura kirjoitti vinkkinä muille äideille.

Tuoreen äidin nerokas keksintö voi kuulostaa hölmöltä, mutta se otettiin vastaan riemulla muiden äitien keskuudessa ympäri maailman.

Se nousi niin suosituksi, että lopulta jopa Bored Panda -sivusto teki siitä jutun samoin kuin myös brittilehti The Mirror, kuten äiti nyt ylpeänä kertoo omilla Instagram-sivuillaan.

– Amelia ei ehkä tiedä tätä, mutta minä harjoittelen jo nimmareiden kirjoittamista, Lauren vitsailee kuvansa yhteydessä.

Olen varma, että tästä vinkistä voi olla apua myös monille suomalaisille äideille, joten eiköhän jaeta yhdessä tätä nerokasta vinkkiä kaikkien luettavaksi!