9-vuotias menehtyi traagisessa kolarissa – vanhemmat murtuivat löydettyään tytön viimeisen viestin

9-vuotias tyttö menehtyi traagisesti auto-onnettomuudessa, mutta vasta muutamaa viikkoa myöhemmin vanhemmat löysivät hänen päiväkirjansa tytön huoneesta.

Sieltä paljastui käsin kirjoitettu viesti, joka sai vanhemmat tarttumaan toimeen välittömästi.

Karmiva tragedia iski Oklahoman osavaltiossa Yhdysvalloissa vuonna 2018.

Linda Danette Smith oli matkalla valokuvattavaksi kahden lapsenlapsensa kanssa, kun heidän autoonsa törmäsi holtittomasti ajanut nuori mies.

Sen sijaan, että nuorukainen olisi katsonut tietä, hän oli tuijottanut puhelinta ajaessaan aiheuttaen karmivan onnettomuuden.

Linda ja hänen lapsenlapsensa Brooklyn Neville, 9, sekä Jace, 5, menehtyivät onnettomuuden seurauksena.

Kuvituskuva: Shutterstock

Lasten vanhemmat olivat surun musertamia traagisen onnettomuuden jälkeen. He olivat menettäneet pienokaisensa aivan liian nuorina ja täysin turhaan.

Vanhemmat ovat kuvailleet lapsia iloisiksi ja hauskan pitoa rakastavaksi pienokaisiksi, jotka rakastivat pukeutua ja leikkiä prinsessoja monien muiden ikäistensä tapaan.

Löysivät käsin kirjoitetun viestin

Joitain päiviä karmivan onnettomuuden jälkeen vanhemmat olivat Brooklynin huoneessa käymässä läpi tämän tavaroita. Silloin he löysivät jotain, mistä olivat aiemmin kuulleet mainittavan vain ohimennen.

Tytön makuuhuoneessa olevasta laatikosta paljastui nimittäin tämän päiväkirja. Oman pienen lapsen kirjoitusten näkeminen merkitsi vanhemmille paljon, mutta yhdeltä sivulta löytyi viesti, joka iski syvemmälle kuin muut.

Pienen vihon sivuille Brooklyn oli kirjoittanut käsin listan asioista, joita hän halusi tehdä tai saavuttaa elämässä.

Kuvituskuva: Shutterstock

Listalta löytyi muun muassa seuraavia mainintoja: Hän halusi käydä Golden Gate sillalla San Franciscossa, ajaa venettä ja hypätä mereen korkealta kalliolta.

Löydettyään edesmenneen tyttärensä toivelistan vanhemmat tiesivät heti, mitä heidän piti tehdä.

He halusivat yrittää kaikkensa voidakseen toteuttaa jokaisen noista listalla olleista asioista hänen muistoaan kunnioittaakseen.

Kolmien hautajaisten sekä toivelistan toteuttamiseksi perhe käynnisti keräyksen GoFundMe -sivustolla ystäviensä avustuksella.

– Rukoilkaa heidän puolestaan, kun he surevat kolmen hyvin rakkaan ja erityisen ihmisen kuolemaa. Mikäli heidän tarinansa kosketti sinua, ole hyvä ja auta tätä perhettä tekemään järjestelyitä, joita yhdenkään vanhemman ei pitäisi koskaan joutua tekemään, sivustolla kirjoitetaan.

Tärkeä varoitus

Tyttärensä muiston kunnioittamisen lisäksi perhe on ottanut aktiivisen roolin tuodakseen lisää näkyvyyttä keskustelulle siitä, miten vaarallista on käyttää puhelimia ajaessa.

”Put it down” (suom. Laita se pois) -kampanjan avulla he toivovat saavansa useammat ihmiset avaamana silmänsä sille, miten vaarallista ja typerää on käyttää puhelinta liikenteessä.