70-vuotiaan anopin pyyntö järkyttää – haluaa imettää lapsenlasta luodakseen vahvan siteen

Tuore äiti jäi sanattomaksi ja voi pahoin kuultuaan anoppinsa tekemän omituisen vaatimuksen, jotta tämä voisi luoda paremman ”suhteen” lapsenlapseensa.

Kun hän kuvaili tilannetta Reddit -sivustolle, tilanne räjäytti valtaisan kommenttivyöryn. Anoppi oli nimittäin vaatinut saada imettää naisen kahden kuukauden ikäistä lasta.

70-vuotias anoppi oli naisen mukaan päättänyt, että hän auttaisi imettämällä oman tyttärensä lasta, jonka oli määrä syntyä kuuden viikon kuluttua. Ennen tuota hän kuitenkin halusi harjoitella imettämistä vuosien jälkeen poikansa ja tämän vaimon pienellä lapsella.

Haluaa imettää lapsenlapsia

– Tämä 70-vuotias nainen suunnittelee imettävänsä mieheni siskon lasta, jonka laskettu aika on kuuden viikon kuluttua, nainen kirjoitti Mirror -lehden mukaan.

– Hän oli lukenut, että joissain kulttuureissa isovanhemmat auttavat imettämisessä ja halusi siksi kokeilla sitä. Sen keksittyään hän sanoi minulle, ettei halua luoda erilaista sidettä vain toiseen lapsenlapseensa, vaan haluaa siksi alkaa myös ”harjoitella” imettämistä minun vauvani kanssa. Hän kuvittelee, että jos se sujuu hyvin, niin hän voisi auttaa imettämällä sekä minun että kälyni vauvoja, nainen kirjoitti Redditissä.

Tuore äiti kuvailee, kuinka anoppi on esittänyt erittäin vahvasti useita kertoja halunsa imettää lapsenlapsia. Hän on myös korostanut ”hyötyjä”, joita lastenlasten imettäminen tuottaa.

Breastfeeding, mother-in-law
Kuvituskuva: Kuvan henkilöt eivät liity tapaukseen. Kuva: Shutterstock

– Hän sanoo haluavansa imettää heitä molempai yhtä aikaa… hänen silmänsä suorastaan hohtavat innostuksesta, kun hän puhuu siitä ajatuksesta, nainen kertoo anopistaan.

– Minä en oikeasti ymmärrä. Tämä nainen on omalaatuinen henkilö. Voivatko tuon ikäiset naiset oikeasti edes imettää, kirjoitus jatkuu.

”Sanoo minun olevan esteenä”

Anopin esitettyä ehdotuksensa äiti kertoo, että hänen miehensä joutui selittämään tälle, etteivät he pitäneet ajatusta hyvänä. Kiusallisen keskustelun jälkeen anoppi kuitenkin osoitti syyttävää sormea pelkästään miniänsä suuntaan.

– Tietysti kaikki vika on minussa hänen mielestään. Hän on vihainen ja sanoo minun olevan esteenä. Hänen mukaansa estän häntä luomasta läheisempää sidettä lapsenlapseen, äiti kirjoittaa.

– Syy on pelkästään minun, vaikka mieheni oli aivan yhtä hämmästynyt hänen ideastaan. Käskin hänen mennä puhumaan asiasta lääkärille sekä imetysasiantuntijalle, jos hän piti sitä niin tärkeänä, mutta kielsin, ettei hän saisi ikinä imettää lastani. Tapahtui mitä tahansa.

Monet kommentoijat olivat välittömästi yhtä mieltä siitä, että naisen anoppi oli mennyt liian pitkälle, eikä hänen vaatimuksensa ollut millään tapaa hyväksyttävä.

Valtava tuki sosiaalisessa mediassa

Kuvituskuva: Shutterstock

– Se on sopimatonta ja ylittää rajat. Tässä ei ole edes kyse siitä, minkä ikäinen anoppi on, eräs käyttäjä kommentoi.

Toinen kommentoija komppasi ja jatkaa:

– Tämä on iso ei minulta! En voisi edes kuvitella jonkun muun kuin minun imettävän omaa lastani, puhumattakaan siitä, että kyse olisi 70-vuotiaasta naisesta.

– Voi hyvä luoja. Olen oikeasti peloissani puolestasi.

– Tässä olisi jo perusteet lähestymiskiellolle minun mielestäni. Hän ei taatusti aio kunnioittaa sinun asettamiasi rajoja.

Vaikka äidin kirjoitus keräsikin pääosin valtavasti tukea hänen kannalleen, niin osa kirjoittajista on myös ilmaissut, ettei hän olisi saanut reagoida niin voimakkaasti anopin pyyntöön tai ajatukseen siitä, että joku imettää lapsenlastaan.

Mitä mieltä sinä olet? Kerro mielipiteesi artikkelin kommenttikentässä Facebookissa!