Jos olet itse äiti (tai tunnet jonkun, joka on) niin tiedät, että arki voi olla äitinä ihanaa, haastavaa, pelottavaa ja stressaavaa yhtä aikaa.
Äidin elämä on täynnä koettelemuksia sekä sotkuisia hetkiä tahmaisten pienten käsien tai kaatuneiden maitolasien sekä likaisten pyykkien muodossa.
Ja kun lopulta saat kaiken putsattua, onkin edessä jo uusi samanlainen sotku.
Useimmiten nauramme vain näille ”tuskan hetkille” – mutta myönnettäköön, että joskus se saattaa olla hieman turhauttavaa. On täysin normaalia, jos sinulta joskus tuntuu siltä, että hermosi eivät enää kestä kauhean paljoa.
Heather Duckworth on äiti, joka voi allekirjoittaa tämän aivan samalla tavalla kuin monet muutkin äidit – mutta hänellä on myös jaettavanaan tärkeä muistutus kaikille äideille ympäri maailman, joka jokaisen tulisi nähdä.
Valitettavasti sen takana on kuitenkin käsittämätön suru sekä tragedia.
Heather Duckworth on monilla tavoilla aivan tavallinen äiti, mutta yksi asia tekee hänestä erilaisen.
Hän nimittäin menetti poikansa muutama vuosi takaperin ja siitä lähtien hän on työskennellyt ahkerasti jakaakseen viestiään kaikille maailman vanhemmille.
Heather jakoi tarinansa Facebook-seinällään otsikolla ”Sininen tahra”. Kun luet sen itse, voit nopeasti ymmärtää sen, miksi kirjoitus on koskettanut niin monia vanhempia ympäri maailman.
Kaikki alkoi siitä, kun Heather oli siivoamassa lattialta tyttärensä siihen aiheuttamaa tahraa, joka oli jäänyt tämän lastenhittilelu ’slimellä’ eli ’limalla’ leikkimisestä. Juuri tuolla hetkellä kaikki valkeni hänelle…
Hänen tyttärensä oli tehnyt parhaansa siivotakseen tuon tahran pois lattialta, mutta Heatherin täyty luonnollisesti hoitaa lopullinen siivoaminen itse, jottei lattiaan jäisi pahempia jälkiä.
Hän oli, kuten vanhemmille on luonnollista, hieman turhautunut tilanteeseen. Mutta alkaessaan putsata lattiaa itsekseen mutisten, hän muisti yllättäen toisen tahran…
Tahran, joka oli peräisin 14 vuoden takaa. Silloin Heatherilla oli 2-vuotiaat kolmoset sekä 4-vuotias pieni poika. Hänen tyttärensä ei vielä ollut edes syntynyt.
Tuona kyseisenä iltana hän oli kamppaillut saadakseen 4-vuotiaan lapsensa nukkumaan. Kun perheessä oli neljä lasta, oli arki lievästi kuvailtuna hektistä ja ajoittain kaaoksen omaista.
Hän käytti suuren osan ajasta jahdaten lapsiaan – tuntien useimmiten, että uhkakuvana olisi pahimmillaan jopa kolmas maailmansota.
– Käteni olivat jatkuvasti täynnä, mutta niin oli myös sydämeni.
Kun ilta lähestyi 14 vuota sitten, hän muistaa kamppailun iltaruokinnan sekä pesujen suhteen kaikkien neljän pojan kanssa ja samalla tavallisten sotkujen siivoamisen yhteydessä.
Lapset soittivat musiikkia ja juoksivat ympäri taloa lauleskellen ja huutaen puhkuen energiaa. Tämä oli kuitenkin viimeinen ilta, kun tuollaista energiaa nähtiin heidän kodissaan vähään aikaan… useista eri syistä.
Kaiken kaaoksen ja nukkumaanmeno toimien yhteydessä Heather sattui vilkaisemaan lattialle, jossa hän huomasi matolla olevan valtavan sinisen mustetahran.
Yksi kolmosista, Jacob, seisoi lähistöllä hajonnut kuulakärkikynä kädessään – sen muste oli levinnyt kaikkialle matolle. Sitä oli myös hänen pyjamallaan, kasvoillaan, kehollaan sekä lähes kaikkialla ympäri olohuonetta.
Lienee sanomattakin selvää, että tämän nähtyään Heatherin hermot olivat lähellä pettää. Hänen kärsivällisyytensä alkoi olla lopullaan.
– Tunsin itseni välittömästi vihaiseksi ja nappasin poikani ylös kantaen hänet vessaan pesulle samalla kun mieheni alkoi puhdistaa noita sinisiä tahroja matoltamme. Silmistäni valuivat turhautumisesta johtuvat kyyneleet. Olin vain niin väsynyt. Ja vihainen. Niin kuin todella, todella vihainen. En ollut vihainen pojalleni – joka oli väriltään sininen kuin smurffi – vaan vihainen itselleni siitä, että olin jättänyt kynän paikkaan, josta pieni lapsi oli sen saanut, hän kirjoittaa ja jatkaa;
– Olimme asuneet talossa vain puoli vuotta ja nyt koko matto oli täysin pilalla. Hankasimme ja hinkkasimme tahraa tuntikausia sinä yönä, mutta tahra ei vain kadonnut.
Heather ja hänen miehensä jopa palkkasivat ammattisiivoajat apuun, mutta mikään ei saanut tuota mustetahraa poistumaan.
Turhautui entisestään
Tahra kävi päivä päivältä enemmän hänen hermoilleen ja joka kerta kun hän näki sen, hän suuttui uudestaan.
– Se sai minut vihaiseksi ja samalla tuntemaan itseni epäonnistuneeksi, sillä olin jättänyt kynän pienen poikani saataville. Tuo sininen tahra oli vain yksi iso muistutus epäonnistumisestani elämässä. Vihasin sitä, Heather sanoo.
Mutta samalla kun hänen turhautumisensa kasvoi entisestään, se myös poistui täysin yllättäen yhden kohtalokkaan muutoksen myötä.
Hänen pieni poikansa, joka oli rikkonut kynän tuona iltana matolle, sairastui ja sai lopulta sairaalassa diagnoosin syövästä. Kaksi vuotta tuon diagnoosin jälkeen, Jacob oli poissa.
Jacobin siirryttyä taivaaseen, tuo sininen tahra matossa pysyi silti paikallaan.
– Se oli yhä siellä… ja nyt… se oli jatkuva muistutus minulle pojastani. Se oli muistutus siitä, kuinka olin menettänyt hermoni, jonkun niin turhan asian takia… jotain niin mitätöntä elämän suuremmassa mittakaavassa.
Nyt Heather haluaa, että kaikki äidit ympäri maailman ymmärtävät, että kaikki pienet lapset tulevat aiheuttamaan sotkuja. Lasten kasvattaminen ja hoitaminen kotona voi olla hyvin turhauttavaa ja heidän kasvaessaan haasteet ja ongelmat vain kasvavat.
Heatherille tuo sininen tahra on nyt muistutus siitä, että elämä ja yhteinen aika lasten kanssa voi olla sotkuista, mutta lopulta se on kaikki sen arvoista. Helposti.
Se on jatkuva muistutus siitä, ettei pienistä asioista kannata hermostua. Muistutus siitä, että ”asiat” eivät ole tärkeitä, vaan ihmiset ovat.
Jatkuva muistutus siitä, että vahinkoja sattuu. Sekä muistutus siitä, että joskus pitää osata päästää irti kaikista noista asioista ja keskittyä vain siihen, millä on oikeasti väliä.
Heather kutsuu tuota tahraa ”onneksi onnettomuudessa” ja myöntää, että hän eläisi koko lopun elämänsä vaikka miljoonan mustetahran kanssa, jos se tarkoittaisi, että hän saisi viettää edes yhden päivän lisää poikansa kanssa.
Hän haluaa muistuttaa kaikkia äitejä ja isiä ympäri maailman siitä, ettei heidän tulisi imeytyä liikaa stressin ja turhautumisen vietäväksi arkisten asioiden takia, vaan muistaa myös nauttia niistä pienistä asioista elämässä yhdessä lasten kanssa. Vaikka se voisikin välillä olla raskasta.
Heather siivoaa yhä lastensa jäljet ja pesee lattiat – mutta nyt tehdessään sitä, hän muistaa aina ajan, jonka vietti yhdessä pienen poikansa kanssa sairaalassa ennen tämän kuolemaa.
