4-vuotiaan lapsensa haudalla vieraillut äiti huomasi hautakiven kadonneen – Syy taustalla sai ihmiset raivostumaan

Yhdenkään vanhemman ei pitäisi joutua kokemaan oman lapsensa kuolemaa. En voi kuvitella mitään, mikä voisi tuntua pahemmalta.

42-vuotias Jo Corbert-Week menetti poikansa Maxin, kun tämä oli vain 4-vuotias. Max menehtyi traagisesti epilepsiasta johtuneisiin komplikaatioihin.

Rakkaan poikansa kunniaksi äiti halusi teettää tämän haudalle kustomoidun ja erityisen hautakiven.

Kivinen nalle, joka pitelee kädessään tähteä Maxin nimellä. Tämä ainutkertainen hautakivi maksoi äidille liki 4000 euroa, mutta se oli Jon mielestä jokaisen pennin arvoista.

Nallen pitelemässä tähdessä oli kaiverettuna teksti; ”Max, meidän pieni rohkea sotilaamme” ja sen jälkeen pojan synnyin vuosi sekä muistokirjoitus. Hautakiven pystytyksen jälkeen Jo oli liikuttunut nähdessään, kuinka moni tuntematon ihminen oli tuonut kynttilöitä ja lahjoja hänen poikansa haudalle. Kaikki hautausmaan vieraat eivät kuitenkaan olleet haltioissaan tästä hienosta kivestä.

Poistettiin ilman mitään varoituksia

Kun Maxin syntymäpäivä oli lähestymässä, Jo koki todellisen järkytyksen.

Hänen poikansa hautakivi oli poistettu. Jo’lla ei ollut mitään tietoa siitä, mitä sille oli tapahtunut, mutta pian hän sai kuulla totuuden.

Eräs hautausmaalla vieraillut ihminen oli kokenut Jo’n pojan hautakiven häiritseväksi, sillä se ei hänen mielestään sopinut ympäristöön. Niinpä tämä nimetön vierailija oli jättänyt valituksen hautausmaan hoitajille asiaan liittyen ja vaatinut kiven poistamista.

Minä en tiennyt tästä mitään. Hautausmaanhoitajat eivät koskaan ottaneet minuun yhteyttä, mutta kivenveistäjä kertoi minulle saaneensa käskyn poistaa kivi haudalta, Jo kertoi BBC:lle.

Olen erittäin vihainen, stressaantunut ja ärtynyt. Olemme joutuneet jo kestämään ihan tarpeeksi perheenä.

Keskustelevat uudesta hautakivestä

Tapauksen tultua julkisuuteen yksi kunnan edustajista vastasi BBC:lle, joka oli kysynyt heiltä syytä lapsen hautakiven poistamiseen. Kunnan vastaus oli:

Meillä on tietty sopimus siitä, miltä hautakivet hautausmaalla saavat näyttää. Saimme tapaukseen liittyen yhteydenoton säännöstä valvovalta taholta.

Samassa haastattelussa hautausmaan edustaja kertoo, että kivenveistäjä oli tuonut pojan hautakiven paikalle alun perin ”luvatta”, sillä hän ei ollut tietoinen hautausmaan yhtenäisyyttä koskevista säädöksistä.

Daily Mailin mukaan Maxin äitiä kunnioittaakseen tahot ovat kutienkin keskustelleet uuden hautakiven valmistamisesta ja tuomisesta paikalle ilman ongelmia.

Tämä oli todella surullista luettavaa, miten kukaan voi kohdella surevaa äitiä tuolla tavalla? Ymmärrän tietysti, jos hautausmaalla on tällaisia sääntöjä, mutta kyllähän itse äidille olisi pitänyt kertoa hänen poikansa hautaa koskevasta asiasta. Aivan käsittämätöntä. Jaa tätä, jos sinäkin olet samaa mieltä!