Tämä äidin ja pojan yhteinen tanssihetki keittiössä on saanut koko internetin täysin sekaisin

Lance on tanssinut yhdessä äitinsä Lucyn kanssa siitä lähtien, kun oppi kävelemään. Kaksikkoa katsellessa on selvää, että äidin rakkaus musiikkia ja tanssia kohtaan ovat periytyneet hienosti myös pojalle.

Kuva: Youtube

Kun Lucy sitten eräänä iltana valitteli, ettei ole väsynyt, niin Lance tiesi välittömästi ratkaisun, joka takaisi äidille levolliset yöunet.

Nyt jo aikuiseksi ehtinyt ja kahden lapsen isä Lance iski soittimesta päälle Meghan Trainorin ”Dear Husband” -kappaleen ja tarttui rakasta äitiään käsistä kutsuen tämän tanssiin. Parasta tilanteessa oli se, että toinen perheenjäsen onnistui tallentamaan koko tapahtuman videolle.

Kaksikolla ei ole ainoastaan upeita tanssiliikkeitä, vaan heidän kasvojensa ilmeet ja kehonkieli ovat myös yksinkertaisesti viihdyttävää katseltavaa!

Noin puolivälissä kappaletta Lucy-äiti kääntyy kohti kameraa ja tokaisee katselijoille: ”Näin tapahtuu Louisianassa, kun et saa unta”.

Kuva: Youtube

Vain minuutteja videon julkaisun jälkeen se oli kerännyt jo tuhansia katselukertoja sekä jakoja ympäri maailman ihmisiltä, jotka yksinkertaisesti rakastivat tämän kaksikon esityksen katselua. Videota katsellessa on selvää, kuinka onnellinen Lucy on saadessaan tanssia nyt aikuisen poikansa kanssa ja Lance tuntuu olevan tilanteesta yhtä mielissään.

Kuva: Youtube

Tanssin loppua kohden Lucy kuiskaa jotain, joka saa koko perheen repeämään nauruun ja lopulta Lance putoaa maahan, sillä hän ei kykene pitämään naurua enää sisällään. Tällä kaksikolla vaikuttaisi olevan yksinkertaisesti liian hauskaa yhdessä!

Voit katsoa tämän suloisen äiti-poika -hetken itse alla olevalta videolta:

Exit mobile version