Isä leikkasi tyttären hiukset kostona äidin tälle antamasta syntymäpäivälahjasta

Tammikuussa iloinen ja energinen nuorityttö nimeltä Kelsey täytti 13-vuotta. Saavuttuaan juuri teini-ikään tyttö oli päättänyt, että hän halusi tehdä jotain muutoksia hiuksilleen.

Hän päätti värjätä raitoja hiuksiinsa ja sai tähän äidiltään Christine Johnsonilta siunauksen. Äiti vei tyttären kampaajalle ja hänen tukkansa saatiin halutun näköiseksi.

Christine otti kuvan hymyilevästä tyttärestään, joka oli selkeästi tyytyväinen uuteen hiustyyliinsä.

Mutta tuo onni ei kestänyt kauaa. Vain muutamaa päivää myöhemmin Kelsey lähti isänsä ja äitipuolensa luokse. Se oli päätös, jota hän katuisi vielä pitkään.

Kuvat tuolta vierailulta ovat järkyttäviä ja sydäntä särkeviä.

Kuvissa Kelsey on niin nolostunut, ettei hän edes halua paljastaa kasvojaan. Mutta tässä ei tarvitsekaan nähdä kasvoja tietääkseen, mitä on tapahtunut.

Hänen pitkä ja kaunis värjätty tukkansa on poissa ja tilalle on tullut lyhyeksi leikattu hyvin poikamainen ja epätasainen kampaus.

Kelseyn tädin mukaan tytön isän ja tämän äitipuoli olivat leikanneet hänen hiuksensa nähtyään siihen värjätyt raidat. He olivat pakon edessä pitäneet tytön paikallaan ja ajaneet tämän hiukset koneella itse.

Heidän selityksensä teolle: ”Teoilla on aina seuraamuksia.”

He olivat jostain aivan käsittämättömästä syystä vihaisia tyttärelle siitä, että tämä oli värjännyt hiuksensa ja päättivät pakottaen leikata tälle lyhyen tukan.

Onneksi isä ja äitipuoli kuitenkin saivat teostaan rangaistuksen. Pelastuslaitoksella työskentelevä pariskunta hyllytettiin yhdessä töistä ja tapauksen tutkinta jatkuu yhä.

Christinen julkaiseman Facebook-kirjoituksen mukaan lyhyen hiustyylin oli pelkästään tarkoitus nöyryyttää Kelseytä.

Monet ovat kommentoineet äidin julkaisua ja osoittaneet myötätuntoa tyttöä kohtaan.

Kun tapaus tuli julki Facebookissa, päätti Wood Countyn kunta myös puuttua siihen ja sen sosiaaliviranomaiset käynnistivät tutkinnan isän ja äitipuolen toimintaan liittyen.

Toivottavasti Kelsey saisi jonkinlaisen lohdutuksen ja hänen isänsä sekä äitipuolensa rangaistuksen teostaan.

Voin vain kuvitella, kuinka kamalalta tilanne on Kelseystä tuntunut. Kaiken lisäksi hän joutuu ajattelemaan tuota hetkeä aina uudestaan joka päivä katsoessaan itseään peilistä.

Tästä voit lukea Kelseyn äidin Facebookissa julkaiseman kirjoituksen:

Exit mobile version